Kultainen katse

Luku 16

Aurinko paistoi korkealla taivaalla keskipäivän merkiksi. Puristin Royalderin ohjaksia tiukasti. Kohta annettaisiin merkki. Yli kymmenen ratsastajaa istui lohikäärmeidensä selässä ja odotti merkkiä hyökkäykseen. Ned ja minä olimme vierekkäin.
"Kohta sitä mennään, Royalder." kuiskasin niin, että vain lohikäärmeeni kuuli.
Royalder vastasi jännittämällä aistejaan ja lihaksiaan valmiina ponnistukseen. Minä kiinnitin katseeni Oriviin, joka aikoi johtaa joukkoa.

Yhtäkkiä Orivin lohikäärme jäykistyi ja katsoi ylös. Oriv tutki katseellaan lohikäärmeen liikehdintää ja nosti sitten kätensä ilmaan. Kehoni jännittyi. Se tarkoitti valmistautukaa. Käsi heilahti alas ja kaikki lohikäärmeet nousivat siivilleen. Se oli mahtava näky.  Me olimme johtojoukko, jonka jälkeen lähtivät kaikki muut. Kaikki lensivät hiljaa ja kauniin tasaisessa muodostelmassa. Metsä levittäytyi laajana allamme, mutta epäilin, että kukaan ei sillä hetkellä iloinnut maisemista. Olimme lentämässä kohti Shadowaa.

Vuori näytti jtenkin synkemmältä kuin ennen. Tunsin viileän ilman kehossani, kun lensimme hiljaa kohti vuorta. Vain harvat siiveniskut rikkoivat tuulen tasaisen huminan. Royalder katsoi kaukana näkyvää koloa, josta jo kerran pakenimme. Tällä kertaa tekisimme hiukan suuremman aukon.
"NYT!" Oriv huusi edestä.
Lohikäärmeet avasivat kitansa ammolleen ja vuoreen osui kymmenen eriväristä tulipalloa.
"Hyvin ammuttu, Royalder!" huudahdin nähdessäni jättimäisen vaaleansinisen tulipallon tekevän valtaisaa tuhoa. Luolan katto romahti leikiten paljastaen vaikka kuinka monia taikaolentoja. Valitettavasti Norwendzer näytti olevan vielä piilossa.

"NORWENDZERIN SOTAJOUKOT! HALUATTEKO TE TAISTELLA SATAPÄISTÄ LOHIKÄÄRMEARMEIJAA VASTAAN? NYT ON VIIMEINEN TILAISUUS VETÄYTYÄ!" Orivin kantava ääni sai korvani soimaan.
Katselin alhaalla näkyvää liikehdintää. Noin puolet joukoista epäröivät ja lähtivät perääntymään hiljaa. Toiset karjuivat ja katselivat meitä vihaisina. Lopulta pelokas puoli juoksi karkuun. Erotin joukosta pikkutontun, joka oli ikävästi lentänyt kattoon eilen.
"Se toimii!" Ned huudahti ja katsoi minua iloisena.
Virnistin ja katsoin Orivia.
"VALMIINA HYÖKKÄYKSEEN?" Oriv kysyi takanamme tulevilta lohikäärmeratsastajilta.
"KYLLÄ, SIR!" huusivat kaikki.

Se mahtoi olla suurenmoinen näky nähdä sadan lohikäärmeen kaartavan alas. Suunnitelmaan kuului lentää pareittain ja kietoa erikoisvahvoihin verkkoihin mahdollisimman monta taikaolentoa ja lohikäärmettä. Ned ja minä levitimme verkon välillemme ja syöksyimme samaa tahtia kohti suurta tummansinistä lohikäärmettä, joka levitti siipiään. Sen ympärillä oli monia peikkoja ja muita. Vilkaisin Nediä vielä kerran ennen kuin kiersimme kahdesti verkon kanssa ryhmän ympäri ja tavallaan lentäen teimme siihen solmun. Sitten päästimme irti verkon päistä ja jäimme tuokioksi katsomaan mylläkkää. Virnistimme toisillemme ja annoin Nedin viedä sekavan kimpun pois taistelutantereelta. Itse lensin ylemmäs katsomaan työn tulosta.

Suurin osa viidestäkymmenestä verkosta oli saatu kiedottua monien olentojen ympärille. Olimme saaneet kiikkiin yli puolet jäljelle jääneestä armeijasta. Näin muutamia haavoittuneita ja näky pisti sydäntäni. Joku ontui, toisen lohikäärme makasi tajuttomana maassa ja joku muu oli saannut pahan näköisiä palovammoja. Norwendzer ei jostakin syystä ollut vielä hyökännyt. Vilkaisin sen suuntaan, mutta käänsin katseeni samantien pois. Se oli karmiva. Se uhkui vihaa ja raivoa nähdessään armeijansa tuhoutuvan silmiensä edessä.

Kylmä väristys kulki selkäpiitäni pitkin. Katsoin Norwendzerin suuntaan ja näin punamustan liekkivyöryn syöksyvän minua kohti. Silmäni laajenivat. Olkapääni esti nopean väistämisen. Se osuisi minuun varmasti. Samassa näin jotakin hopeista syöksyvän tulipallon eteen laukaisten samalla oranssin liekin valtavaa punamustaa tulipalloa kohti. Sydämeni sykähti säikähdyksestä. Tulipallo osui Nediin ja Silveriin ja nämä putosivat Silverin ulvahtaessa. Nedin hopeiset silmät sulkeutuivat ja tämä päästi irti Silverin ohjaksista. Vatsani jännitys laukesi, kun käänsin Royalderin syöksymään Nediä kohti ja huusin.
"NED!"

Sitten kaikesta tuli säkkipimeää. En nähnyt edes Royalderin niskaa. En myöskään kuullut mitään. Mitä Nedille tapahtui? Yritin käännellä päätäni, mutta näin vain mustaa. Vedin Royalderin ohjaksista hidastaakseni syöksyn vauhtia. Äkkiä tunsin Royalderin osuneen maahan. Yritin pidellä polvillani kiinni Royalderin selästä, mutta otteeni kirposi ja heitin ehkä voltin ilmassa. En ollut varma, sillä kadotin lennon aikana sisäisen kompassini. Sitten tunsin mätkähtäväni maahan vasen jalka edellä ja kaaduin selälleni kovalle kivilattialle.

Olin hengästynyt, mutta korvani eivät kuulleet edes oman hengitykseni ääntä. Jalkani oli melkein tunnoton äskeisestä tärähdyksestä, mutta nousin silti vaivalloisesti seisomaan. Kaikkialla oli säkkipimeää. Suljin silmäni, mutta se oli täysin samanlaista kuin silmät auki. Huusin Nedin ja Royalderin nimet uudelleen ja uudelleen, mutta en kuullut omaa ääntäni. Jalkani oli puutunut, joten tyydyin vain seisomaan paikallani ja yrittämään nähdä jotakin. Mikään ei auttanut. Olin ansassa.