Kultainen katse

Luku 10

Heräsin kunnolla vasta seuraavana aamuna. Ulkona ripotteli edelleen ja tummat pilvet ennustivat kaatosadetta iltapäivälle. Ned oli tullut huoneeseeni jo kuudelta ja ilahtui todella heräämisestäni.
"Huomenta, Silvia! Miten voit?" Ned kysyi ja katsoi varmaan punottavia kasvojani.
"Kamala olo." mutisin hiljaa ja kokeilin kädellä otsaani.
Päässäni tykytti inhottava päänsärky.
"Ei ihme. Sinulla on ollut 40 asteen kuume koko yön. Nyt se on onneksi laskenut 38:n asteeseen." Ned hymyili.
Royalder nousi jaloilleen ja asteli luokseni. Nostin käteni sen kaulalle ja silitin.
"Taisit olla aika huolissasi." sanoin anteeksipyytävästi silmieni vaihtaessa väriä.
Royalder nuolaisi kättäni ja nyökkäsi. "Sinähän tulet terveeksi, vai mitä?"
Hymyilin hiukan. "Joo."

Päivä kului sängyssä lepäilyyn ja kirjojen selailuun. Ned piti minulle seuraa tauoilla ja Royalder jutteli kanssani vähän väliä.
"Muuten, miksi sinä tipuit?" Royalder kysyi yhtäkkiä.
Yritin muistella tilannetta. Alkoi sataa, oli kylmä ja kipeä olo, kuului se karjaisu...
"Kuulin sen karjaisun ja herpaannuin." vastasin.
"Ahaa. Minäkin kuulin sen. Pelottavaa." Royalder ravisti päätään.
Hymyilin hiukan ja kuulin ukkosen jyrähtävän.
"Nyt tuli se rankkasade." sanoin.

Istuin sängyllä ja luin kirjaa lohikäärmeistä Royalderin kanssa jutellen, kun kuulimme taas karjaisun. Aluksi sitä olisi saattanut luulla ukkosen jyrähdykseksi, mutta se oli raapivampi ja hurjempi. Käännyin salamana vuoren suuntaan. Sydämeni tykytti korvissa.
"Kuulitko sinäkin?" kysyin Royalderilta.
"Kuulin. Karmiva karjaisu."
"Ei, sitä! Siis... " olin liian hämilläni selittääkseni lohikäärmeelle.
Olin ymmärtänyt mitä karjaisu tarkoitti. Olin selvästi kuullut sen merkityksen.
"Se oli sotahuuto. Se sanoi 'Valmistautukaa sotaan!'." sanoin hiljaa.

"Oletko varma tästä?" Royalder kysyi minulta, kun kiipesin tämän selkään.
"Jep! Meni syteen tai saveen minun täytyy tietää mitä tuolla vuorella tapahtuu."
Asetuin tukevaan asentoon ja nojauduin eteenpäin.
"Täyttä vauhtia, Royalder." sanoin puristaen polvillani tämän kylkiä.
Ampaisimme matkaan rankkasateessa. Keskityin Royalderin lentoon muuttaen silmäni samalla kultaisiksi. Kuumeinen olo puski edelleen läpi, mutta tällä hetkellä en välittänyt siitä.

Lensimme kohti vuorta. Uusi karjaisu kimpoili laaksossa karmivana. Minua värisytti.
"Royalder, ylemmäs!" huudahdin heikosti.
Kaarsimme korkeammalle ja pyörimme vuorenhuipun ylmpärillä. Outoa, että lumi ei sulanut sateessa.
"Tuolla on jotakin." Royalder sanoi ja käänsi kulkunsa siihen suuntaan.
Aluksi minun oli vaikea nähdä mitään, mutta kun muutin katseeni kultaiseksi näin luolan suuaukon selvästi. Kuulimme uuden karjaisun kantautuvan luolasta. Karjaisu kuului niin läheltä ja pelottavalta, että herpaannuin hetkeksi ja melkein putosin uudelleen. Sain kuitenkin vakaan asentoni kuntoon ajoissa.

"Mennään luolaan!" sanoin Royalderille tämän jo syöksyessä alemmas.
Yhtäkkiä Royalder pysähtyi. Minäkin peräydyin hiukan nähdessäni kaikki tippukivet, jotka törröttivät luolan katosta ja lattiasta.
"Tämä on vaarallista." Royalder sanoi.
Purin huultani ja tarkkailin pylväitä ja teräviä tippukiviä kultaisella katseella. Näin selvästi reitin, josta olisi helpointa mennä. Joutuisin olemaan sivuttain ja pää alaspäin, mutta olin jo muutaman kerran harjoitellut sitä. Ilman kultaista katsetta.
"Näetkö sinäkin reitin?" kysyin Royalderilta.
"Näen. Haluatko mennä?"
Katselin hetken aikaa vaarallista reittiä, jossa pieninkin virhe toisi törmäyksen. Suurempi kuoleman.
"Mennään."