Kultainen katse

Luku 11

Syöksyimme tunnelin läpi väistellen ja silmukoita tehden. Lämpö silmieni takana tuntui lähes kuumalta, sillä käytin keskittymiskykyäni äärimmillään. Näin etukäteen tippukivien lävitse kulkevat reitit ja hetket, joina piti kääntyä. Sitten huomasin umpikujan. Kesti sekunnin murto-osa keksiä tapa puskea läpi.
"Royalder, vasemmalle!" katseeni kiinnittyi kapeaan kohtaan kahden pylvään välissä.
Royalder epäröi.
"Mene!" sanoin tietäen mitä lohikäärmeeni ajatteli.
Royalder rohkaisi mielensä ja sukelsi reiän läpi.

"Agh!" tunsin kipua olkapäässäni ja purin huultani.
Tippukivi oli raapaissut minua. Tiesin, että näin kävisi, mutta tällä hetkellä en antanut kivun haitata.
"Oletko kunnossa?" Royalder kysyi huolissaan.
"Ihan okei. Haava ei ole syvä... VARO!" huomasin kapean tippukiven melkein liian myöhään.
Royalder kiepahti ympäri ja minä painauduin sen selkään. Syöksyimme noin sentin päästä tippukiven terävästä kärjestä. Vilkaisin nopeasti taakseni. Se oli liian lähellä. Sitten tuli törmäys.

Royalderin oikea etujalka tarttui maasta törröttävään tippukiveen ja lento katkesi siihen. Vatsani tuntui menevän solmuun, kun kiepsahdimme ympäri kahdesti ennen kuin Royalder tarttui kynsillään luolan lattiaan. Istuin hetken ihan hiljaa katsellen maailman pyörimistä ja ravistin sitten päätäni. Lämpö oli kaikonnut.
"Royalder, oletko okei?" kysyin pidellen päätäni.
Tuosta tuli huono olo.
"Joo. Entä sinä?"
Painauduin Royalderin selkää vasten huokaisten. Sydän tykytti tuhatta ja sataa.
"Pyörryttää vähän. Jatketaan ihan kohta." äskeinen säikäytti minut kyllä pahasti.
Käytin pienen tauon hyväkseni ja sidoin haavan paidasta reväistyllä kaistaleella. Onneksi se ei ollut syvä.

Sitoessani kankaan päitä yhteen Royalderin ote luiskahti alemmas.
"Ah!" tarrasin tämän kaulaan.
"Tuota... Kivet luisuvat." Royalder ehti sanoa ennen kuin kivi murtui ja lähdimme luisumaan hurjaa vauhtia alaspäin.
Kiljaisin pelokkaasti ja tartuin lujasti kiinni Royalderiin polvilla ja käsillä.
"Lennä! Royalder, lennä!" huudahdin Royalderin panikoidessa ja huitoessa kynsillään minne sattuu.
Lohikäärmeeni yritti levittää siipiään, mutta tunneli oli liian ahdas. Sen sijaan Royalder painoi kyntensä kallioon hidastaen luisua.

Samassa tulimme ulos tunnelista ja Royalderin vauhti pysähtyi kokonaan. Se pysähtyi liian äkkiä, sillä lensin voltin Royalderin selästä. Sydämeni jätti lyönnin välistä, kun katsoin alas. Olin lentänyt jyrkänteen reunan yli. Aistini jännittyivät ja silmäni muuttuivat kultaisiksi. Näin Royalderin hännän heilahtavan minua kohti. Hyvä! Taruin kaksin käsin häntään ja jäin roikkumaan ilmaan. Jalkani tuntuivat heiluvan tyhjän päällä.
"Royalder, vedä häntäsi sinne!" kuiskasin takertuen tiukemmin kiinni häntään.
Pian seisoin väristen kielekkeellä nojaten Royalderin kylkeen. Jos tuo ei ollut pelottavaa, niin mikä sitten?

Värinän laannuttua hiukan muutin katseeni kultaiseksi nähdäkseni paremmin ympärilleni. Paikka oli täynnä mitä kummallisimpia ääniä. Hämmästyin näkymää suunnattomasti. Taikaolentoja oli kaikkialla. Muutamia lohikäärmeitä näkyi siellä täällä. Peikkoja ja metsätonttuja näkyi paljon. Mitä oli tekeillä? Kaikki kuhisivat ja kuiskuttelivat keskenään. Sitten kuului maata järisyttävä karjaisu. Tukin korvani. Karjaisu kuului voimakkaampana kuin koskaan ja sai minut tärisemään ytimiä myöten. Royalder piilotti päänsä selkäni taakse. Kaikki taikaolennot jähmettyivät paikoilleen ja käänsivät katseensa huoneen toiseen laitaan. Olin taas ymmärtänyt mitä karjaisu tarkoitti.
"Hiljaisuutta! Kokous alkakoot!"