Kultainen katse

Luku 5

Heräsin aamulla auringon kirkkaaseen paisteeseen. Avasin silmäni tuijottaen seinää edessäni. Siinä ei ollut paljon nähtävää, mutta ajatukseni täyttivät tyhjän tilan edessäni. Olin nyt Dragonestin oppilas. Eliittiluokassa. Nousin istumaan ja katselin valtavasta ikkunasta ulos. Minulla oli kokonainen huone omaan käyttööni. Siellä oli jopa tilaa lohikäärmeelle, kun saisin omani. Sitten muistin jotakin. Me saamme oman lohikäärmeenmunamme tänään!

Nousin salamana ylös. Koko kehoni suorastaan puhkui jännitystä ja intoa. Katsoin ikkunastani näkyvää maisemaa harjaten pörröisiä hiuksiani. Eteeni avautui suuri lehtimetsä laajan niityn jälkeen. Erotin aurigossa kimaltavan lammikon metsän keskellä. Se sai minut hymyilemään. Suuret vuoret häämöttivät metsän takana. Paikka oli upea ja toi mieleen kotimetsäni. Minä niin toivoin pääseväni tuonne juoksemaan lohikäärmeeni kanssa.

Vaihdoin vaatteet ennätysvauhtia ja katsoin peiliin. Punertavat hiukseni laskeutuivat lainehtien olkapäilleni. Tämä väri todella kerää huomiota, ajattelin tuijottaen suoraan kastanjanruskeisiin silmiini. Tummansiniset housuni olivat hukan kuluneet, mutta sopivat ihan hyvin yhteen viininpunaisen paitani kanssa. Pidin housuja, vaikka tytöltä se on periaatteessa aika outoa. Yleensä tytöillä on aina hame tai mekko. Laitoin vielä nahkakengät jalkaani ja vyön. Vyö oli lohikäärmeennahkaa. Sipaisin sitä hellästi sormillani. Mumma oli antanut sen minulle kauan sitten.

"Huomenta Ned!" huikkasin tälle aamiaisella.
"Huomenta!" tämä sanoi takaisin. "Heräsitkö aikaisin?"
"No, melko aikaisin."
"Vau! En tiennytkään sinulla olevan noin erikoisen väriset hiukset. Eilen en pystynyt näkemään niitä huppusi alta."
"Ai. Ne ovat kyllä aika jännän väriset." sanoin ja otin makkaran ja puuroa.
"Nyt ymmärrän miksi pidit huppua päässäsi." Ned hymyili.
En minä sitä hiuksieni takia pitänyt. Halusin peittää silmäni. Ajattelin ja nauroin mielessäni.

Söin aamupalaa ahnaasti. Se oli herkullista.
"Mehän saamme lohikäärmeemme tänään vai mitä?" Ned sanoi.
"Lohikäärmeenmunan." korjasin.
"Sama asia. Minkälaisen minä mahdan saada?"
Katsoin Nediä silmiin. "Ehkä hopeisen, jossa on punaisia raitoja."
"Mistä niin päättelet?" Ned katsoi minua kummissaan.
Kohautin olkiani. "Arvasin vain."

Kuljimme omaa luokkaamme kohti jutellen lohikäärmeistä.
"On jännää, kun samanlaista lohikäärmeenmunaa ei löydy mistään." sanoin Nedille.
"Niin. Se on sama juttu kuin lumihiutaleilla."
"Totta. Miten lohikäärmeenmunat jaetaan?"
"Sen minäkin haluan tietää." vastasin ja astuin sisään luokkahuoneeseen, joka oli pikemminkin suuri sali kuin luokka.

"Te olettekin ensimmäiset. Tulkaa peremmälle." kuului ystävällinen miehen ääni luokan toisesta päästä.
Salis- eikun luokassa oli kuusi pulpettia lähellä miestä, joka oli ilmeisesti opettaja. Itse mies seisoi pöydän takana ison liitutaulun edessä.
"Olen Eliittiluokan opettaja Oriv Neglenton liikanimeltäni Oriv Tuulentaitaja." mies sanoi ja hymyili meille nojaten pöytään.
Nedin leuka oli loksahtanut auki.
"Oletko se Oriv Tuulentaitaja, joka ratsastaa myrskyn kuin myrskyn läpi ja on pelastanut lukuisia laivoja merellä lohikäärmeesi Eleizin kanssa?" kaverini kysyi ihailun vallassa.
Katsoin Nediä hämmästyneenä. Minulla ei ollut hajuakaan mistä tämä puhui. Oriv naurahti.
"Noh, älä nyt imartele. Totta tosiaan, olen minä kyllä muutaman pelastusretken merellä suorittanut."
Katsoin Orivia ihmetysksestä suunniltani. Hän oli kuuluisa lohikäärmeratsastaja?

Kun muut luokkalaisemme saapuivat, he saivat Oriviin saman reaktion kuin Ned. Minua hymyilytti. Oli kivaa, kun oma luokanopettaja oli kuuluisa.
"Okei. Nyt kun kaikki ovat täällä, voisimme aloittaa tunnin. Kuten tiedätte, saatte tänään oman lohikäärmeenmunanne. Lohikäärmeet valitsevat itse kenelle heidän munansa kuuluvat. Niillä on tämä erikoinen kuudes aisti. Olen juuri saanut kokoon ne kuusi, jotka annettiin meidän luokallemme. Tällä tunnilla me katsomme mikä niistä kuuluu kenellekin." Oriv aloitti tunnin tällä puheella ja nosti kuusi lohikäärmeenmunaa pöydälle.
Ne olivat noin puolen metrin korkuisia. Kaikki niistä olivat pikkuisen erikokoisia.
"Selvä. Menkää istumaan johonkin näistä pulpeteista. Mikäli ihmettelette miksi pulpetit ovat näin kaukana toisesta seinästä, niin se on siksi, että tuo takaosa voi olla varattuna lohikäärmeille. Kun sanon nimenne, tulkaa ja etsikää oma munanne. Kun löydätte, viekää se omalle pulpetillenne. Tiedätte kyllä mikä se on."

"Hyvä. Aloitetaan Alix Edwirdistä." Oriv ilmoitti, kun olimme istuutuneet.
poika nousi seisomaan hiukan epäröivän näköisenä. Hän käveli pöydän vasempaan laitaan ja tarkasteli ensimmäistä munaa. Kaikki kiinnittivät huomionsa siihen. Se oli tulipunainen ja siinä oli oranssin värisiä salmiakkikuvioita. Se näytti hiukan röpelöiseltä. Alix käveli eteenpäin ja katsoi seuraavaa munaa. Tämä oli valkoinen, jossa oli vaaleansiniä vivahteita. Poika ei pysähtynyt siihen. Kolmannen munan kohdalla Alix näytti juuttuneen paikalleen. Tuo pikimusta muna, jossa oli keltaisia ja sinisiä raitoja vuorotellen. Kaikki näyttivät hämmästyneiltä. Oriv hymähti.
"Taisit löytää omasi. Seuraavaksi George Walker."

George nousi määrätietoisesti ylös ja asteli tummanvihreän munan luokse. Siinä oli kauniita suomujentapaisia kohoumia, joissa vihreän eri sävyt vaihtelivat kauniisti.
"Minä otan tämän." hän ilmoitti.
Oriv hymyili. "Se voisi toimia noinkin, mutta ei. Muna ilmoittaa haluavansa sinut eikä toisinpäin." opettaja sanoi.
George näytti pettyneeltä ja kulki eteenpäin. Nyrpeänä hän katseli muita munia, jotka ilmeisesti eivät olleet hänen arvoisiaan. Pian hänkin pysähtyi kuin naulittuna. Tulipunainen muna oli vienyt hänen huomionsa pöydän vasemmassa laidassa. George asteli hitaasti sen luokse ja kosketti sitä kädellään. Oriv nyökkäsi, kun tämä katsoi opettajaa kysyvästi. Hänkin oli löytänyt omansa.

Halt Melker  sai tummanvihreän munan. Nyt oli enää kolme jäljellä. Yksi Max Dragonitelle, toinen minulle ja kolmas Nedille.
"Ned Fleng. Sinun vuorosi." Oriv sanoi.
Ned nousi ylös ja kulki kohti jäljellä olevia munia. Puolimatkassa hän pysähtyi. Hän katsoi yhtä munista hämmästyneesti. Hän kulki sitä kohti ja kosketti sitä sormillaan. Katsoin munaa tarkemmin ja hämmästyin toden teolla. Muna oli hopeinen ja siinä oli punaisia raitoja sikin sokin. Arvaukseni osui oikeaan? Ned palasi tuoden munan pulpetilleen.
"Jo toinen arvauksesi, joka toteutui." hän kuiskasi katsoen minua kummissaan.
Minä olin yhtä hämmentynyt kuin Nedkin oli. Tämä oli outoa.
"Sitten Silvia Winds."

Nousin ylös pulpetista unohtaen oikein menneen arvaukseni. Kuljin kohti kahta jäljellä olevaa munaa. Toinen oli sitruunankeltainen ja toinen valkoinen. Jalkani automaattisesti kuljettivat minua kohti valkoista munaa. Se tuntui kutsuvan minua luokseen. Yllättävä tunne naulitsi minut paikalleen. Se tuntui lämpimältä ja kutsuvalta. Melkeinpä käskevän kutsuvalta. Jatkoin matkaani kohti valkoista munaa tutkien sitä katseellani tarkemmin. Se oli täysin sileä. Sen valkoinen pinta vaihteli vaaleansinisestä valkoiseen riippuen kulmasta, josta munaa katsoi. Minusta se näytti kimaltavan. Kosketin munan sileää pintaa. Se toi ihanan tunteen kehoni sisälle. Olin varma, että tämä oli minun lohikäärmeenmunani.

Vein munan pulpetilleni varoen. Kannoin sitä sylissäni. Oli ihmeellistä, miten muna pysyi pystyssä ilman tukea. Max Dragonite sai jäljelle jääneen sitruunankeltaisen munan minun jälkeeni. Hänkin pyshtyi kesken matkan varmaan siihen outoon tunteeseen. Oriv kertoi meille lohikäärmeenmunista lopputunnin. Kuinka niitä haudotaan, kuinka ne kuoriutuvat juuri oikealla hetkellä, miten ne eivät voi mennä rikki ennen kuin oikea hetki tulee. Lohikäärmeratsastajien munat kuulemma kuoriutuvat noin kuukauden kuluttua niiden saannista. Me tietenkin kysyimme paljon kysymyksiä, joskaan Oriv ei vastannut niihin, jotka katsoi turhiksi. Tunti oli kaikin puolin mukava.

"Läksyksi tulee keksiä luokallenne nimi ja etsiä itsellesi toveri omasta luokastasi. Toveri tulee olemaan parisi kaikissa koulun tehtävissä ja jutuissa eli melkeinpä kaikessa. Tämä on perinne Dragonestissa. Paras nimiehdotus valitaan kaikki yhdessä huomenna. Loppupäivä teillä on vapaata." Oriv lopetti päivän ensimmäisen ja ainoan tunnin.
Minä ja Ned vilkaisimme toisiamme. Hymyilin. Me olemme jo tiimi. Puheita ei tarvita.