Kultainen katse

Luku 20

"JIHUU!" riemunkiljahdukseni kaikui vuorista.
Royalder kipsahti ympäri päästäen innokkaan tuhahduksen ja ampui sinisen tulipallon eteenpäin. Ihana lämmin ilmavirta lehahti ohitsemme sukeltaessamme pallon ali. Sitten teimme muutamia silmukoita ja kierteitä ja nauroimme iloisesti.
"Silvia, olemmeko menossa oikeaan suuntaan?" Ned huudahti vähän kauempaa lentäen Silverin selässä.
Katsoin alemmas ja näin puiden levittäytyvän allamme kauniisti.
"Jep. Varmasti." sanoin nähdessäni yhden tietyn suuren kiven, jonka päällä tykkäsin tanssia pienenä.

Lensin metsän yllä ja tarkkailin tuttuja puroja ja puita. Ilmavirta leikki hiuksillani, jotka hohtivat oransseina aamuauringossa. Hymyni oli leveämpi kuin koskaan, kun näin kaukana metsässä aukean, jonka keskellä oli suuri tammi.
"Ned, tuolla!" hihkaisin takanani lentävälle tiimiläiselleni.
Kaarsin Royalderin alas tehden pienen pyörähdyksen ennen ruohikolle laskeutumista. Liu'uin lohikäärmeen selästä alas ja juoksin kohti pienehköä puutaloa tammen rehevän oksiston alla. Joku seisoi ovella vastassa kädet levällään ja hymyillen.
"Tervetuloa takaisin kotiin, Silvia!"
Loikkasin tämän syliin ja nauroin iloisesti.
"Mumma!"

"Sinä taidat olla Ned. Silvia on kertonut sinusta siinä yhdessä ainoassa kirjeessä, jonka lähetti." mumma päätti lauseen ja katsoi minua hiukan moittivasti.
Ned oli laskeutunut Silverin selästä ja käveli meitä kohti Royalderin ja hopeisen lohikäärmeen ryhtyessä leikkimään.
"Hauska tutustua, rouva. Voimme kyllä ilomielin kertoa kaikesta mitä on tapahtunut tässä viime aikoina." Ned kätteli mummaa ja kumarsi kohteliaasti.
Mumma nauroi.
"Saat olla varma, että laitan teidät kertomaan kaiken siitä asti, kun pääsitte kouluun."

Istuimme Nedin kanssa vihreällä sohvalla ja juttelimme mumman kanssa siitä, kuinka pääsimme Sirius-luokkaan ja koulun pääsykokeen testeistä.
"Silvia ei kertonut, että hänen silmänsä vaihtavat väriä ennen kuin Royalder tuli kuvioihin." Ned muisteli.
"Voi minun ujoa tyttöäni!" mumma nauroi ja kuunteli tarkasti, kun Ned selosti metsäretkeämme ja Norwendzerin kumeaa karjuntaa.
Siirryimme puheissa minun putoamiseeni ja lähtööni Shadowalle.
"Norwendzer siellä? Tämä on liiankin jännittävää ollakseen totta!" mumma hätkähti, kun kerroin tarinaa luolasta ja kokouksesta.
Sitten Ned puhui hyökkäyksestä ja kuinka hän pelasti minut kuvaillen sankaruuttaan ehkä vähän enemmän kuin oli tarpeen. Minä taas jatkoin siihen asti, kun paransin Nedin.

"Silvialle järjestettiin aivan mahtavat juhlat. Hänestä on tullut koko koulun idoli." Ned kertoi.
"Ja minä en ikinä totu siihen..." mutisin.
Mumma nauroi jutuillemme ja kertoili omia puuhiaan kotona. Juttutuokio piteni myöhään yöhön ja kun viimein pääsimme sänkyyn, olin rättiväsynyt. Olimme saaneet lomaa Dragonestista kuukaudeksi, jotta koulu voisi siivota juhlan ja hyökkäyksen jäljet. Ned ja minä päätimme matkustaa kotiini siksi aikaa. Haistelin hirsitalon tuttua tuoksua ja hymyilin. Oli ihanaa olla taas kotona vähän aikaa.

"Psst. Silvia!" kuulin Nedin kuiskaavan vierestäni.
Nousin väsyneesti istumaan ja haukottelin.
"Mitä nyt?" hieraisin silmääni.
"Haluatko tulla katsomaan auringonnousua?" poika seisoi ovella ja virnisti. "Royalder ja Silverkin ovat siellä."
Olin samassa täysin hereillä. Loikkasin ulos sängystä laittaen nopeasti kenkäni jalkoihin. Käännyin ulko-ovella katsomaan Nediä.
"Mitä sinä odotat? Mennään!" hymyilin ja katosin oviaukosta nähden taivaan jo hiukan vaalenneen.
Kiipesin nopeasti tikkaita talon katolle.
"Ööh. Mitä sinä teet?" Ned kysyi altani.
"Kiipeän. Ylhäältä näkee paremmin."
Ned kurtisti kulmiaan.
"Meillä on Royalder ja Silver."
Samassa loikkasin jo alas.
"Totta."

Kapusin ketterästi lohikäärmeeni selkään ja hymyilin.
"Valmis?" kysyin.
"Valmis." Royalder hihkaisi pienellä, mutta matalalla haukahduksella.
"Ei kun menoksi!" Ned kannusti Silverin ilmaan ja minä surasin perässä.
Pääsimme pilvien tasolle juuri kuin aurinko heitti ensi säteensä metsän ylle. Se värjäsi hahtuvapilvet oransseiksi ja kimalteli Lohikäärmeiden suomuissa. Hellä tuuli leikki hiuksillani Royalderin liitäessä äänettömästi ja hitaasti kohti valoa. Kaikki oli niin kaunista. Keuhkoni täyttyivät puhtaalla vuoristoilmalla ja se sai minut tajuamaan jotakin. Olin onnellinen. Onnellinen siitä, että Norwendzer oli vihdoin kokonaan poissa, onnellinen siitä, että sain olla Nedin ja lohikäärmeiden kanssa tässä kauniissa maailmassa, onnellinen siitä, että olin elossa. Halusin elää lisää saikkailuita Dragonestissa ja sen ulkopuolella. Halusin olla lohikäärmeratsastaja. Hymyilin.

"Ned." kysyin auringon melkein ollessa kokonaan näkyvissä.
"Hm?"
"Oletko valmis uuteen seikkailuun?"
Vaikka en nähnyt tätä, tiesin pojan ilmeen seikkailuntahtoiseksi.
"Kysytkin vielä!" kuulin virnistyksen hänen äänessään.
"Entä te?" kysyin lohikäärmeiltä.
Sain kaksi innokasta karjahdusta varmaksi 'kyllä' -vastaukseksi. Aurinko oli nyt kokonaan esillä ja lämmitti viileää ilmaa mukavasti. Vedin keuhkoni täyteen ilmaa valmistautuen huutamaan sydämeni pohjasta.
"Valmiina tai ei TÄÄLTÄ TULLAAN SEIKKAILU!"
huudahduksen vielä kaikuessa vedin Royalderin kieppiin Nedin pään yli ja koskin tätä olkapäähän.
"Hippa!" virnistin ja lähdin syöksyyn.
"Hei! Epäreilua!" Ned hihkaisi ja sukelsi perään.
Nauroin täyttä kurkkua. Kyllä. Valmiina tai ei, uusi seikkailu odottaa. Viime tingassa Royalder levitti siipensä ja suunnisti kohti taivasta. Virnistykseni leveni entisestään. Täältä tullaan!