Kultainen katse

Luku 19

Tunsin kehoni liikahtavan itsestään kohti Nediä. Kyynel vierähti poskelleni, kun polvistuin tämän viereen. Oriv tunnusteli juuri pojan pulssia. Ole elossa! Ajattelin tuskaisena. Nedin tila olisi pitänyt olla suurin huoleni, mutta vasen olkapääni kiinnitti osan huomiostani. Repäisin siteen pois haavan päältä vain huomatakseni sen kadonneen. Hassu tunne täytti minut sisäpuolelta.
"Hänen sydämensä lyö vielä. Meidän pitää kiirehtiä." opettaja sanoi huolissaan ja oli nostamassa Nediä ilmaan, kun minä pysäytin.
"Minusta tuntuu, että voin tehdä jotakin." kuiskasin kääntäen kyynelehtivät silmäni Nediin.
Laitoin varovasti käden tämän rinnan päälle ja keskityin. Tunsin valon kiertävän kehoani yhä vinhemmin. Pian kämmenestäni siirtyi henkäysten lailla valoa Nedin kehoon.

Kuulin Orivin hämmästyneen huudahduksen. En ihmetellyt lainkaan miksi. Ned oli juuri henkäissyt itsensä täyteen ilmaa. Pidin käsiäni vielä vähän aikaa Nedin rintakehän päällä ja tiesin palovammojen paranevan nopeasti.
"Sil... via?" kuulin heikon kuiskauksen.
Avasin silmäni ja tunsin kyyneleiden palaavan helpotuksesta.
"Tervetuloa takaisin, Ned." hymyilin ja kuulin ääneni värinän.
Yhtäkkiä Ned pomppasi istumaan.
"Aah! Mitä kävi Silverille? Entä Norwendzer? Voi ei! Mitä Silvialle tapahtui? Ai niin, sinä olet siinä. Silver!" Ned joutui sellaiseen paniikkiin, että minun oli pakko nauraa.
Silver oli juuri noussut jaloilleen Royalderin parantamana. Hän oli kai katsonut mallia minulta.

"Mit- Miten sinä tuon teit?" Oriv katsoi minua hämmentyneenä.
Käänsin katseeni tähän.
"Olkapääni näytti parantuneen heti, kun hiukseni alkoivat hohtaa. Huomasin sen vasta nyt, koska taistelu vei kaiken huomioni ennen tätä." sanoin. "Onko täällä muita haavoittuneita?" huusin kaikille.
Joku huitoi minua luokseen. Vilkaisin Royalderia ja tämä nyökkäsi. Pian ratsastin lohikäärmeen selässä ympäri taistelutannerta parantaen loukkaantuneita. Onneksi kukaan, paitsi Norwendzer, ei ollut kuollut.

Kun laskeuduimme takaisin koulun pihalle, minun ympärilleni kerääntyi taas paljon väkeä. En varmaan ikinä totu siihen. Hiukseni olivat nyt laskeutuneet takaisin punertavan oransseiksi olkapäilleni. Vilkuilin Nediä, joka tuli seurakseni tuota pikaa ymmärtäen tukalan tilanteeni.
"Silvia, se oli siistiä!"
"Heh, voitit sitten pimeyden lohikäärmeen yksin."
Kommentteja sateli päälleni, mikä teki minusta levottoman. Vähän ajan kuluttua joku sai kaikki hajaantumaan.
"Eikö nyt pitäisi järjestää jotkut juhlat? Kuka menee auttamaan Orivia suunnittelussa?"
Kaikki lähtivät onnitellen minua vielä kerran tai kaksi.

Viimein jäljellä oli vain minä, Ned ja muut Sirius-luokasta. Nämä virnistivät iloisesti ja tulivat luokseni.
"Silvia Winds. Täten julistamme sinut ja Royalderin Siriuksen johtajaksi kiitoksena Dragonestin pelastamisesta." George julisti.
Olin häkeltynyt.
"Minut? Oletteko varmoja?" kysyin muistellen kuinka muut olivat hiukan halveksineet minua koska olin tyttö ja silti parempi kuin he.
"Toki! Kuka keksi sen huippu suunnitelman? Sinä! Kuka voitti Norwendzerin? Sinä! Kuka paransi jalkani? Sinä! Mitä muuta? Olet paras tässä luokassa, ja suosittu. Miksi emme tekisi sinusta johtajaa?" Max nauroi.
Hymyilin punastuen hiukan.
"Kiitos, tyypit! Olette parhaita." nauroin ääneen. "Mutta muistakaa, että olen silti ihan tavallinen tyttö. Kutsukaa vain Silviaksi."
"En menisi kutsumaan ihan tavalliseksi... Mutta olkoon, Silvia." Halt sanoi.
"Mennään hei mekin valmistelemaan niitä juhlia." Alix sanoi ja lähti menemään edellä mustan lohikäärmeensä selässä.
Olin näkevinäni suomujen kiiltävän vuoroin keltaisina ja sinisinä.

Kun muut olivat menneet, Ned taputti minua olkapäähän.
"Silvia, kiitos. Pelastit henkeni." hän sanoi punastuen hiukan. "Miten voin ikinä kiittää tarpeeksi?"
Virnistin. "Sinä pelastit minut ennen sitä. Et ole velassa mistään. Sitäpaitsi, me olemme tiimi, muistatko? Tämä kuuluu toimenkuvaan."
Ned virnisti takaisin.
"Jep. Olemme tiimi."
Asia oli loppuun käsitelty kätten puristuksella ja ylävitosella. Hymyilin vielä leveämmin. Olin niin iloinen, että Ned oli hengissä.