Kultainen katse

Luku 12

Royalder ja minä painauduimme kielekkeelle ja katselimme kokouksen alkua. Pimeässä oli todella vaikea nähdä, mutta erotin selvästi suuren lohikäärmeen ääriviivat. Katsoin merkitsevästi Royalderia ja ymmärsimme mitä kumpikin ajatteli. Tuo lohikäärme oli varmasti karjaisujen lähde. Lohikäärme murahti kumeasti.
"Tehän tiedätte, mitä varten olemme kokoontuneet. Se koskee noita viheliäisiä kesyjä." lohikäärme karjahti painottaen viimeistä sanaa.
Luolan lattialta kuului närkästynyttä muminaa.

"Nämä kesyt ovat suuri uhka lohikäärmeiden ja taikaolentojen arvolle. He eivät edes ansaitse nimeä lohikäärme. Kuka oman arvonsa tunteva antaisi typerien ihmisten nousta selkäänsä? Entä kuka meistä antaisi ihmisten ruokkia itseään kuin jotakin arvotonta koiraa? Tämä ei käy päinsä! Ihmiset lellittelevät heidät piloille ja ovat itsekin pilalla. Tähän pitää saada muutos!" julisti lohikäärme, josta yritin epätoivoisesti saada selkoa pimeässä luolassa.
Luola täyttyi hyväksyvästä mutinasta. Royalder alkoi murista hiljaa. Minuakin suututti, mutta halusin kuulla lisää. Pukkasin sitä kylkeen kynärpäälläni. Ei vielä! Nyt ei saa vielä paljastua.

"Mitä me voimme tehdä?" joku korahti luolan nurkasta.
Paikkaan laskeutui painostava hiljaisuus. Pystyin sieluni silmin näkemään suuren lohikäärmeen virnistävän.
"Me valmistaudumme." Lohikäärme hykerteli hiljaa. "Me valmistaudumme. Valmistaudumme sotaan."
Värähdin, kun sota tuli mainittua. Mitä tämä oikein ajatteli? Silkkaa verenvuodatusta ja kurjuutta koko homma.
"Opetamme niille kuka määrää ja miten arvokkaan taikaolennon tulee käyttäytyä." karjaisu valtasi koko luolan saaden sen korvia huumaavien kannatushuutojen valtaan.

Kuuntelin kauhuissani jatkoa.
"Mistä me aloitamme?" huudahti joku.
Lohikäärmeen ääriviivat painuivat matalaksi.
"Ehdotan, että aloitamme hulluuden tyyssijasta." se murahteli matalasti. "Miltä kuulostaa se karsea lohikäärmeratsastajien koulu, Dragonest?"
Kurkkuuni nousi epämiellyttävä pala, jota en saanut niellyksi. Dragonest sodan jaloissa? Ei ikinä! Luolan joukkiolta ajatus sai valtaisaa kannatusta. Royalder käänsi silmänsä minuun päin kuin odottaen käskyä loikata esiin ja tapella vastaan. Pudistin päätäni. Halusin kuulla vielä loputkin.

"M- Mutta... " kuulin piipitystä keskeltä luolaa.
Se oli pienikokoinen metsätonttu.
"Mitä nyt? Koettelet kärsivällisyyttäni." lohikäärme huokaisi raskaasti korahtaen.
"D- Dragonestilla on p- paljon h- hyviä ta- taistelijoita. Kannattaisiko mei- meidän y- yrittää jotakin he- he- helpompaa?" tonttu takelteli ja liikahteli levottomasti.

Lohikäärme nousi valtavana seisomaan ja kumea karjaisu täytti luolan kimpoillen sen seinistä.
"MITÄ? Uskallatko nousta minua vastaan?" lohikäärme uhosi.
"E- En toki!" tonttu kauhistui. "Mi- Minä v- ?"
Ennen kuin tonttu ehti tajuta mitään, hän oli jo lentänyt kattoon ja alkoi pudota. Lohikäärme laukaisi suustaan valtavan tulipallon melkein kärventäen pienen tonttu-paran. Se jätti kattoon suuren reiän. Painauduin Royalderin kylkeen. Pimeydessä seisova suuri lohikäärme oli kohottautunut täyteen mittaansa ja katsoi uhoavasti alaspäin.
"Vielä lisää älykääpiöitä?" se murahti niin matalalta, että niskaa alkoi kihelmöimään kammottavasti.
Koko luola oli hiljaa.

Katossa olevasta reiästä satoi vettä muutaman taikaolennon päälle. Sitten salama välähti ja näin jotakin kamalaa. Suuren, pikimustan lohikäärmeen raivosta punottavat silmät, jotka katsoivat suoraan minua. Olin hetken aikaa jähmettyneenä kallionkielekkeeseen ja käänsin sitten katseeni nopeasti Royalderin silmiin. Molemmat ajattelivat samaa. Äkkilähtö.
"Salakuuntelijoita! Ottakaa heidät kiinni!" kaksi kauheaa karjaisua raikui ilmoille Royalderin ampaistessa kohti katossa ammottavaa reikää.
Ohitsemme lensi tulipallo, joka osui reiän viereen laajentaen sitä hiukan. Pujahdimme ulos viime tipassa, jolloin käännyin katsomaan taakseni sekunnin murto-osan ajaksi. Salama välähti ja näin vielä kerran karmivan lohikäärmeen tummanpuhuvat silmät.

Suuntasimme lennon kohti Dragonestia. Kaikkia muita oli varoitettava.
"Kuinka hirveä lohikäärme se olikaan!" Royalder puuskahti raivoissaan lentäen tuulen lailla myrskyn läpi. "Kuka ihme ajattelee noin?"
"Sano muuta." sanoin väristyksen käydessä kehoni läpi.
Sydämeni tuntui yhä raskaammalta. Minulla oli kammottava tunne, että olin unohtanut jotakin tärkeää. Äkkiä kuin salaman iskusta tajusin asian.
"Royalder." Kuiskasin. "Minusta tuntuu, että tiedän sen lohikäärmeen."
"Kuka se on?" Royalder kysyi inhoa äänessään.
Henkäisin syvään ja raapivasti myrskyistä ilmaa.
"Norwendzer."