Kultainen katse

Luku 8

"Silvia, oletko jo hereillä?" Ned koputti oveeni.
"Joo!" vastasin ja avasin oven.
"Tänään on kuulemma parin kanssa paljon tekemistä. Kaikkien lohikäärmeet ovat jo kuoriutuneet." Ned sanoi ja lähti kävelemään kohti luokkaa.
"Niinkö?" kysyin ja vilkaisin royalderia, joka nuuhki juuri innoissaan kantamaani kaislakoria.
Se oli kasvanut hurjasti tällä viikolla. Nyt se oli suunnilleen minun kokoiseni. Silver oli taas puolet Royalderia pienempi ja loikkasi Royalderin selkään. Royalder murahti hiukan ja heitti sen yhdellä siiven töytäisyllä syliini. Minä ja Ned nauroimme.

"Tänään me tutustumme paremmin lohikäärmeidemme kanssa. Yritämme selvittää mistä se pitää, mistä ei, mitä se ajattelee teistä ja miten sitä tulisi kohdella, jotta se tottelisi teitä. Tutustutte niihin pareittain." Oriv ilmoitti.
"Tämä on epäreilua! Sinä osaat puhua oman lohikäärmeesi kanssa." Ned virnisti.
Sitten aloitimme tehtävän.
"Saamme mennä minne vain vai mitä?" kysyin Nediltä.
"Jep. Minne sinä haluaisit?" tämä sanoi yrittäen irroittaa Silveriä kaapunsa helmasta.
"Kysytään mielummin lohikäärmeiltä." vastasin muuttaen katseeni kultaiseksi.
"Hyvä idea!" Ned sanoi Silverin näykkiessä hänen sormeaan hellästi.

"Royalder, minne sinä haluaisit?" kysyin.
Royalder käänsi päätään minua kohti. "Metsään."
"Sinä osaat puhua lohikäärmettä?" Silver katsoi minua ihaillen oransseilla simillään. "Minä haluan metsään!"
Tuo yllätti minut täysin.
"Silver haluaa metsään." sanoin Nedille.
"Kertoiko Royalder?" Ned kysyi.
"Ei. Silver sanoi niin."

"Okei. Kerrataan vielä! Osaat puhua lohikäärmettä silmiesi avulla ja lohikäärmeet haluavat metsään."
"Niin, joten mennäänkö?" kysyin Nediltä.
"Tuota... okei. Mutta kukaan ei mene ikinä metsään." Ned sanoi.
"Minä käyn joka aamu Royalderin kanssa ennen kuin kukaan muu herää." ilmoitin ohimennen.
Ned huokaisi. "Sinä olet poikkeus. Olet asunut metsässä koko ikäsi."
"Niin kai sitten." sanoin ja avasin oven suoraan ulos metsään.

"Eikö täällä sinustakin ole vähän pelottavaa?" Ned kysyi minulta, kun olimme kulkeneet vähän matkaa.
Kuulostelin metsää.
"No... vähän. Tulee tuolta vuoren suunnalta." vastasin ja värähdin vuoren tummasta tunteesta. "Olin kuulevinani tuolta pelottavan karjaisun jonkin aikaa sitten."
"Huh! Älä kuvittele tuollaista! Se vuori on Shadowa. Se on kaunis auringonlaskussa ja nousussa, mutta yöllä se on niin mustanpuhuva, että kukaan ei uskalla kiivetä sille." Ned säikähti toden teolla.
Nauroin, vaikka nauramisen aihetta ei juuri ollut.
"Sanoit juuri äsken vain kuvitelleeni koko jutun. Mitä pelättävää kuvitelmissa on?" rauhoitin Nediä, vaikka en ollut yhtään samaa mieltä juuri sanomani jutun kanssa.
Olin varma karjaisun todellisuudesta.

Äkkiä kuulin Royalderin korahduksen. Keskityin todella nopeasti kuuloaistiini ja silmäni muuttuivat automaattisesti kultaisiksi.
"Silviaa!" Royalder huudahti.
Lohikäärmeen pää ilmestyi jalkojeni väliin ja vahva kaula nosti minut ilmaan. Sydämeni pomppasi kurkkuun ja pelkäsin kaatuvani. Menin vaistomaisesti ratsastusasentoon, joka minulle oltiin opetettu.
"Royalder?" ääneni kuulosti epävarmalta.
Ned katsoi minua Silver viittansa helmassa.
"Sinun pitää nähdä miltä metsä näyttää ylhäällä!" lohikäärme hihkui ja läimäytti siivillään ilmaa.
"Hei! Minun ei vielä kuuluisi ratsas- !?" Royalder ampaisi ylöspäin kohti puiden latvoja.

Kiljaisin äkkijyrkästä noususta ja takerruin Royalderin kaulaan. Kylmä viima retuutti hiuksiani ja värisytti minua. Tunsin maan jäävän kauemmas taakseni. Sitten vauhti hidastui pehmeäksi liidoksi vaakatasossa. Uskaltauduin löysäämään otettani ja kurkistamaan ympärilleni. Eteeni avautui valtaisa näkymä. Metsä näkyi kaukana alhaalla aukioineen ja lampi kimalsi päivänvalossa. Vuoret kohosivat jylhinä eteemme ja lumiset huiput näyttivät puhtaan valkoisilta. Unohduin hetkeksi katsomaan kaunista näkymää.

"Eikö ole upeaa!" Royalder laskeutui hiukan alemmas.
Äkkinäinen liike sai vatsani kouristelemaan.
"Royalder, sinulla ei ole satulaa! Suomusi voivat satuttaa minua, jos liikut liian äkkinäisesti." huudahdin kauhusta.
Royalderin korvat painuivat hiukan luimuun.
"Täällä on kyllä todella kaunista!" sanoin lohdukkeeksi.
Se tuli onneksi sydämeni pohjasta, sillä lohikäärmeet aistivat ihmisten valehtelun. Korvat menivät takaisin vakioasentoon.

Teimme muutaman kierroksen metsän yllä laskeutuen koko ajan alemmas.
"Mennäänkö jo takaisin Nedin ja Silverin luokse?" kysyin lopulta.
"Mennään." lohikäärmeeni sanoi.
Se laskeutui kuuliaisen varovaisesti maahan. Nousin hoippuen Royalderin selästä. Koko kehoni tärisi äskeisen jännityksen johdosta.
"Tunti... oli menestys." sanoin Nedille, joka katsoi minua ihaillen. "Tiedän nyt miksi lohikäärmeet rakastavat lentämistä ja tunnen Royalderia paremmin"
Ned hymyili epäuskoisesti. "En pysty uskomaan, että lensit juuri ilman satulaa ja ohjaksia. Ei lentämisen kuuluisi olla noin helppoa."
Katsoin Royalderia, joka loikoili uupuneena suuren kiven päällä.
"Royalder ei jaksa vielä kantaa minua pitkään. Tuo uuvutti sen siivet täysin." naurahdin ja kiipesin lohikäärmeeni rinnalle katsomaan puiden takaa pilkistelevää järveä.

"Missä Silver on?" Ned kysyi jonkin ajan kuluttua.
Käänsin katseeni Royalderia kohti ja toistin kysymyksen lämmön tulvahtaessa taas silmieni taakse. Lohikäärmeeni nuuhkaisi ilmaa ja murahti lyhyen vastauksen.
"Lammella." sanoin Nedille ja hyppäsin alas sammaleeseen kiveltä.
Ned katsoi suoraan kultaisiin silmiini. "Minä en ymmärrä miten tuo toimii." hän pudisti päätään.

"Silver!" huutelimme lammella.
Se tuntui haihtuneen jäljettömiin. Olimme kiertäneet lammen jo kolmesti, mutta pikku veijarista ei näkynyt jälkeäkään. Sitten lammen keskellä oli loiskahdus. Silverin pää ilmestyi esiin ja siivet työnsivät vettä niin että lohikäärme liikkui huimaa vauhtia eteenpäin.
"Se näyttää rakastavan vettä." sanoin Nedille.
"Hassua! Niin minäkin." Ned sanoi ja asteli lammen rantaan.
Hymyilin. Tämä tunti taisi olla hyvä meille molemmille.

Äkkiä tunsin jotakin pelottavaa Shadowan suunnasta. Royalder nosti päätään kallolla ja levitti siipensä lentääkseen luokseni. Silver näytti lopettavan uimisen ja suuntaavan kohti Nediä niin nopeasti kuin pystyi. Royalder laskeutui viereeni ja minä painauduin sen kylkeen kohdaten tummanpuhuvan vuoren. Silver oli loikannut vedestä suoraan Nedin syliin. Ned torui sitä vaatteidensa kastelusta, mutta torut jäivät kesken, kun kuulimme pitkän, pahaa ennustavan ja korvia vihlovan matalan karjahduksen. Ned perääntyi luokseni ja katsoi vuorta pelokkaasti. Vilkaisimme toisiamme. 'Kuviteltu' karjaisu kuului taas. Tällä kertaa pelottavampana. Värisin. Tuolle vuorelle en kyllä haluaisi nousta.