Kultainen katse

Luku 13

Päässäni tykytti edelleen, kun laskeuduimme maahan keskelle sateista koulunpihaa. Tästä pitäisi kertoa jollekulle ja pian. Liu-uin alas Royalderin niskasta ja kuulin Royalderin huohottaen laskeutuvan makuulleen. Päässäni sykähti inhottavasti ja tipuin polvilleni. Lisäksi olkapäätäni sattui. Tässä tilassa en pystyisi kertomaan kellekään mitään.
"Royalder, onko sinulla lainkaan voimia jäljellä?" kysyin ja laskeuduin makuulle.
Pääkipu hellitti hiukan. Royalder koetti nousta seisomaan, mutta kaatui samantien maahan. Huokaisin raskaasti. Kumpikaan ei jaksaisi nousta ja mennä sisälle.
"Anteeksi Royalder, mutta meidän pitää nukkua täällä tämä yö." käänsin päätäni hiukan nähdäkseni kamuni paremmin.

Loikoilimme paikoillamme ja mietimme päivän tapahtumia aika peloissamme. Milloin Norwendzer oikein aikoisi hyökätä? Suunnitelmia varmaan nopeutetaan salakuuntelun jälkeen. Minua värisytti ajatella hyökkäystä.
"Silvia? Sinä hytiset!" Royalder nosti heikosti päätään.
Sillä sekunnilla huomasin kuinka lamaannuttavan kylmä minulla oli. Hampaani alkoivat kalista ja sormeni olivat ihan kohmeessa. Tätä menoa en selviäisi edes yhtä yötä. Sateen kohina kuului voimakkaana ympärillämme. Äkkiä tunsin sateen katoavan päältäni ja huomasin Royalderin siiven ylläni. Vilkaisin ihmeissäni Royalderia, joka veti minut siivellään aivan häneen kiinni. Tunsin Lohikäärmeeni lämpimät suomut kehoani vasten. Suuni kaartui väkisin hentoon hymyyn.
"Kiitos Royalder."
Noiden sanojen jälkeen silmäni alkoivat lurpahdella. Nukahdin kuunnellen lohikäärmeeni raskasta hengitystä ja tiesin olevani turvassa.

"Silvia! Silvia!" Nedin ääni tunkeutui alitajuntaani.
Minun oli kylmä. Royalderin lämpö oli kadonnut ympäriltäni ja tunsin allani vain kostean ruohon.
"Royalder!" huudahdin ja pomppasin istumaan.
Lohikäärmettä ei näkynyt. Sen sijaan koko luokkani, mukaan lukien Oriv Tuulentaitaja, oli kerääntynyt ympärilleni.
"Lohikäärmeesi on turvassa. Se on tällä hetkellä klinikalla." Oriv sanoi rauhoittavasti. "Kysymys onkin miksi te olitte täällä? Sinulla oli kuumettakin."

Vilkaisin olkapäätäni. Siihen oltiin laitettu side.
"Tuota... menin vuorelle. Sieltä kuului kaameita karjaisuja."
"Miksi lähdit karjaisujen perään?" Ned kysyi hiukan värähtäen.
Olin avaamassa suuni, kunnes tajusin ettei kukaan muu kuin Ned uskoisi selitystä karjaisujen merkityksen ymmärtämisestä.
"Ei se ole nyt tärkeintä. Pääsin vuoren sisälle jonkinlaisen luolan kautta ja löysin jotakin hirveää." Värähdin muistaessani Norwendzerin punaiset silmät.
Kaikki katsoivat minua kummissaan.
"Se oli taikaolentojen kokous, jota Norwendzer johti." sanoin.

Koko luokka katsoi minua kuin tyhmää.
"Mitä nyt?" kysyin.
"Norwendzer on kaukana täältä. Dragonestissa on lohikäärmetunnistimet. Voimme tunnistaa lähistöllä olevat lohikäärmeet yhdellä silmäyksellä eikä täällä ole näkynyt Norwendzeriä." Oriv kertoi.
"Valeppukki." tuhahti George.
Katsoin epäuskoisesti häneen. Tiesin kyllä mitä olin nähnyt.
"Mutta... siellä kokouksessa. Ne sanoivat aikovansa hyökätä Dragonestiin." huoli puristi rintaani.
Entä jos kukaan ei uskoisi?

Kaikki olivat hiljaa, mutta eivät järkyttyneitä. Pikemminkin epäuskoisia. Oriv näytti pettyneeltä.
"Silvia, valehtelu on rumaa." Oriv sanoi tiukasti. "Varo mitä suustasi päästät tästä eteenpäin."
Sitten opettaja kääntyi kannoillaan ja lähti kohti harjoituskenttää.
"Niin juuri. Ei kukaan voi ymmärtää taikaolentoja." Max sanoi tylysti ja lähti Orivin perään muut kannoillaan.
Laskin katseeni. Nyt minua pelotti. Kukaan ei uskoisi, että hyökkäys oli tulossa.
"Silvia, sanoivatko ne oikeasti niin?" Ned kysyi istuen viereeni pelokkaana.
Hiukan lämpöä tulvahti sydämeeni. Ned uskoi. Häneen voisin luottaa.