What It's Like For Day And Night

8

Seuraavat päivät matelivat hitaasti eteenpäin. Bändillä oli muutama haastattelu ja sen jälkeen vapaata, ennen kuin kiertue jatkuisi Australiaan. Kaikki pojat hajaantuivat koteihinsa viettämään ansaittua lomaa. Liam kävi parina päivänä ulkona Sophian kanssa, mutta tapaamiset olivat paksuja ja läpinäkyviä. Muodon vuoksi. He pitelivät toisiaan kädestä ja pussasivat pari kertaa, mutta pusuihin se jäi. Liam ei halunnut suudella Sophiaa. Ei sillä tavalla.

29. elokuuta koitti liian pian, ja liian synkkänä. Zaynin kanssa vietettäväksi suunniteltu päivä oli niin kaukana, kun Liam heräsi harmaaseen aamuun. Hän hieroi kasvojaan, nousi sängystä ja raahusti raskaasti kylpyhuoneeseen. Hän mietti edelleen Zaynin ja Perrien kihlausta. Zayn oli kosinut Perrietä, ehkä se oli siis totta, ehkä Zayn todella rakasti häntä. Tai siis tietenkin rakasti, hänhän oli sanonut sen itse.

Liamin syke kohosi taivaisiin hänen tajutessaan mieleensä kohonneen ajatuksen: hänen olisi pitänyt olla Perrien tilalla. Zaynin olisi pitänyt kosia häntä. Liamia. Hän siirsi katseensa vasempaan nimettömäänsä ja kuvitteli siihen sormuksen. Joku päivä siinä tulisi todennäköisesti olemaankin sormus, mutta Zayn ei sitä siihen laittaisi. Se asia olisi Liamin vain hyväksyttävä.

Alakerrassa ei ollut ketään, Liamin vanhemmat ja siskot olivat juuri tänä päivänä lomalla jossain Euroopassa, heidän lentonsa oli lähtenyt heti seuraavana päivänä ensi-illasta. Liam upotti lusikkansa muroihin, jotka olivat vettyneet siinä ajassa, kun Liam oli vellonut itsesäälissä; tänään oli hänen 20-vuotissyntymäpäivänsä ja ketään ei ollut täällä hänen kanssaan. Ei sillä, että Liam olisi ollut edes juhlatuulella.

Puhelimeen oli tullut kuusi tekstiviestiä: lämpimät-onnittelut-syntymäpäiväsi-johdosta-anteeksi-että-en-pääse-paikalle vanhemmilta, Louisilta ja Harrylta. Mauttomat ja kylmäkiskoiset onnitteluviestit managementilta ja Zaynilta, sekä viesti Sophialta, joka ehdotti, että he olisivat tänään käyneet juhlistamassa Liamin syntymäpäivää. »Se voisi olla hauskaa».Niinpä varmasti, ajatteli Liam, kun poisti viestin. Hän vastasi kolmeen ensimmäiseen viestiin ja poisti loput.

Kun hän oli harmaissa lökäreissään ja sinisessä t-paidassaan lojunut toista tuntia sohvan perukoilla katsomassa valmiiksi naurettuja sarjoja, ovikello soi. Löysän ilmapiirin rikkova ääni sai Liamin hätkähtämään. Hän sammutti television ja nousi vaivalloisesti sohvalta. Poika käveli valkoiselle etuovelle ja avasi sen lukon koko ajan miettien, kuka oikein tulisi heillä käymään. Naapurit ja sukulaiset tiesivät, että nyt ei kannattanut tulla. Oven ulkopuolella sinisessä maihinnousutakissa ja farkuissa seisoi hymyilevä Niall. Irlantilaisen aito leveä hymy sai Liaminkin suupielet kääntymään ylöspäin. Niall lähes syöksyi halaamaan Liamia ihan kuin he eivät olisi nähneet kuukausiin. Poika ojensi hänelle nähtävästi itse käärimänsä paketin ja astui sisään.

”Hyvää kaksikymppis-syntymäpäivää!” Niall toivotti ja sulki oven takanaan.

”Sä tulit”, oli ainoa asia, minkä Liam pystyi sanomaan. Niin kiitollinen hän oli siitä, että juuri Niall oli tullut tänne hänen luokseen.

”No en kai jättäisi väliin mun parhaan kaverin synttäreitä!” Niall vastasi melkein yhtä ihmeissään, ihan kuin sellainen olisi nyt itsestäänselvyys jokaiselle. Hän ripusti takkinsa henkariin ja polkaisi kengät jalastaan.

”Eikö teillä ole ketään kotona?” Niall kysyi kävellessään peremmälle. Liam kertoi kaikkien lähteneen ulkomaille. Niall kohautti olkiaan rennosti:

”No sitten ollaan kahdestaan, mitä sä haluat tehdä?” hän kysyi ojentaen itsensä sohvalle.

”En tiedä, en oikein mitään”, Liam kohautti olkiaan istuen Niallin viereen, ”ei huvita juhlia”. Ilme Niallin kasvoilla muuttui hänen huomatessaan Liamin sivelevän ajatuksissaan vasenta nimetöntään. Hän huokaisi ja nousi kunnolla istumaan.

”Kuule, ehkä se ei ollut vaan tarkoitettu”, Niall yritti lohduttaa ja katsoi Liamia varovasti peläten, että väärästä sanavalinnasta hän saattaisi särkyä kalliin posliinin lailla. Liam pudisti päätään.

”Kyllä mä tiedän, ettei se mitenkään olisi voinut onnistua, liian paljon esteitä, mutta silti…” hänen äänensä hiipui, kun pohjaton nyyhkäys juuttui kurkkuun, kyyneleet kuristivat. Niall ymmärsi, ettei tämä ollut pelkkä typerä ihastus, vaan aivan jotain enemmän. Hän halasi Liamia tiukasti ja poika nojasi Nialliin hakien tukea. Ja sitten hän alkoi itkeä lohduttomasti.

Niallille alkoi valjeta tilanteen todellinen laita. Voimakkaat nyyhkäykset saivat Liamin kehon vavahtelemaan Niallin sylissä ja hänen paitansa kastui kyyneleistä. Niall halasi Liamia, jonka itku muuttui hiljaisemmaksi ja hallitummaksi. Vähän ajan kuluttua Liam vetäytyi sohvan nurkkaan istumaan polviaan halaten silmät itkusta turvonneina.

”Kiitos”, hän sanoi hiljaa. Kiitos että kuuntelet. Kiitos että ymmärrät. Kiitos että tiedät. Kiitos ettet kerro. Tai tuomitse. Kiitos. Niall vastasi nyökkäyksellä.

”Avaatko sä nyt sun lahjan?” blondi kysyi ja ojensi pöydältä paketin Liamille yrittäen saada tämän ajatukset muualle. Liam niiskaisi kuin koiranpentu ja ojentui ottamaan lahjan Niallilta. Vielä hieman tärisevin käsin hän avasi löysän pakettinarun ja kääri lahjapaperin pois valkoisen pahvirasian ympäriltä. Hän avasi rasian kannen ja otti esiin kaksi hopeista rannekorua. Toiseen oli kaiverrettu sanat ”be good” ja toiseen ”forgive”. Liam hymyili ja laittoi molemmat ranteeseensa.

”Kiitos”, hän sanoi uudelleen ja Niall hymyili.