What It's Like For Day And Night

19

Perinteiset joulukoristeet kimmelsivät joulukuusen kynttilöiden loisteessa. Se oli kannettu huoneen nurkkaan muutamaa päivää aikaisemmin ja koristeltu joululaulujen soidessa hiljaa radiossa.

Liamin isä torkkui sohvalla ja äiti oli mennyt jo nukkumaan. Siskoille oli nakitettu keittiön siivous tiskeineen, sillä Liam oli autellut lomallaan paljon talossa. Nyt hän itse makoili nojatuolissa jalassaan uudet villasukat, jotka olivat paljastuneet mummon pehmeästä joulupaketista. Poika tuijotti raukeasti ranteessaan killuvia hopeisia koruja, jotka oli saanut Niallilta muutama kuukausi sitten.

Viikko uuteen vuoteen. Aina sen muistaessaan adrenaliini sävähti Liamin kehon läpi ja sai sydämen läpättämään. He olivat kaikki suuntaamassa Lontoon parhaisiin uuden vuoden bileisiin. Se ei onneksi tarkoittanut pokkurointia smokissa vaan oikeasti hyviä juhlia. Varsinkin, kun siellä olisi poikien lisäksi muita kavereita, julkkiksia, ja Zayn. Toivottavasti hän ei olisi taas tullut toisiin ajatuksiin, Liam mietti huolestuneena.

Zayn oli kyllä luvannut, mutta niin hän oli luvannut monta muutakin asiaa. Liam yritti työntää moiset ajatukset syrjään ja jättää ne omaan arvoonsa. Silti katkera epäilys jäi poukkoilemaan vatsanpohjaan.

   Zayn pyöri uusissa lakanoissaan vanhassa huoneessaan ja tuijotti valkoista kattoa. Joulupäivä oli ollut hiljainen. Aamulla hän oli avannut paketeista rakkaudella valmistetut sukat, tumput, pipon, villapaidan ja kaulaliinan. Hän kyllä ymmärsi, että hänelle olisi hankala ostaa mitään, ja oli ihan kiitollinen.

Jouluruoka painoi mahassa. Illan raskas tunnelma ahdisti. Zaynin käsi hapuili tyhjää taskua, hän oli lopettanut tupakan polton siitä hetkestä, kun Liam oli asiasta maininnut.

Kummallakaan kyljellä ei ollut mukava maata. Poika nousi istumaan ja tarkasti puhelimensa: ei uusia ilmoituksia. Raskaasti huokaisten hän kävi takaisin maate. Viikon päästä olisi vuoden tärkein juhla. Myös management oli dramaattisesti asettanut sopimuksen päättymisajankohdaksi vuoden viimeisen päivän keskiyön.

Zaynia hermostutti. Hän ei tiennyt, olisiko valmis tulemaan julki koko maailmalle kertarysäyksellä, mutta oliko hänellä vaihtoehtoja? Zayn oli luvannut Liamille, hän oli rikkonut jo liian monta lupaustaan. Liam oli tosin sanonut antavansa hänelle aina anteeksi. Mutta tuo »vapaudu vankilasta» kortti oli varmaan jo käytetty. Hänellä ei ollut varaa sössiä tätä tilaisuutta, sillä se oli hänen viimeisensä.

Kello tikitti eteenpäin ja lakanat liimautuivat. Joku kolisteli hiljaa keittiössä. Humalainen mies huuteli ulkona.

Zayn epäröi. Hän ei ollut epäröinyt hänen ja Liamin erotessa. Management oli jo neljä kertaa katsonut heidän touhujaan sormien välistä viimeisen kerran. Yksi asia oli täysin, sataprosenttisen varma: Zayn rakasti Liamia. Niin yksinkertaista kuin se olikin. Ei ollut mitään, mitä hän ei Liamissa rakastaisi; tämän hiuksia, kasvoja, huulia, silmiä, käsiä, jalkoja, luonnetta, hymyä, naurua, ääntä, huumoria, asennetta, kaikkea.

Taas hän tajusi sen: hän ei voisi koskaan rakastaa ketään muuta etsimättä hänestä Liamia. Jokaisesta kosketuksesta, suudelmasta. Ainoastaan Liamin kosketus, Liamin suudelma voisi tuoda sen tunteen, sen täyttymyksen mitä hän kaipasi elämässään enemmän kuin mitään.

Zayn ei ainoastaan rakastanut Liamia, hän tarvitsi tätä. Hän halusi herätä joka päivä Liamin vierestä ja nukahtaa joka ilta hänen viereensä. Itsekäs ajatus sai Zaynin silti hymyilemään.

Hän tekisi Liamin ja tämän onnellisuuden eteen mitä vain. Hän ei enää epäröinyt. Hän menisi sinne juhliin ja hän ottaisi Liamin omakseen kaiken kansan näkyvillä, sillä mitään muuta hän ei halunnut. Mitään muuta hän ei tarvinnut. Kai.

Joten, päättämättömin mielin pienessä vanhassa huoneessaan seinäkellon tikittäessä eteenpäin, hän nukahti puolessa välissä ikuisuutta. Epävarmana siitä, mitä oikeasti tarvitsi.