What It's Like For Day And Night

14

Paria kiusallista päivää myöhemmin kiertue oli taas siirtynyt eteenpäin. Illalla keikkabussit oli pysäköity tyhjälle parkkialueelle, jonka reunoilla kohosivat korkeat verkkoaidat ja valvontakamerat. Toinen busseista oli niin sanottu ”hiljainen bussi”, joka oli tarkoitettu rauhoittumiseen ja nukkumiseen. Toisessa taas vietettiin aikaa.

Ilta oli pimennyt ja pojat istuskelivat meluisammassa bussissa tekemässä kaikki omiaan. Liam oli laittanut puhelimensa äänettömälle, sillä siihen saapui jatkuvasti tekstiviestejä Sophialta, joihin hän ei jaksanut vastata. Silloin Harry nousi ylös ja ilmoitti väsyneesti menevänsä nukkumaan.

”Nyt jo?” Louis kysyi puhelimensa takaa siirtämättä katsettaan sen näytöstä.

”Nyt jo”, Harry totesi painokkaasti ja katosi vähin äänin ulos ovesta. Louis kohautti olkiaan. Heillä kaikilla oli periaatteessa tarkka ruokavalio, treeniaikataulu ja nukkumaanmenoajat. Eri asia oli sitten se, kuka niitä noudatti. Harry ainakin. Oven sulkeuduttua oli taas vähän aikaa hiljaista, kunnes Niallkin nousi ylös:

”Mä voisin mennä juoksemaan”, tämä sanoi, vaikka alueelta ulos pääsemistäkin suurempi epätodennäköisyys oli se, että Niall olisi oikeasti mennyt juoksemaan. Paitsi ehkä karkuun personal traineriaan. ”Louis, sähän haluat tulla mun kanssa”, hän jatkoi ja loi merkitsevän katseen poikaan. Tämä ymmärsi yskän vilkaisten nopeasti Liamia ja Zaynia. Molemmat lähtivät ”lenkille”.

Liam istui sohvan päädyssä hiljaa seiniä tuijotellen. Hän ei halunnut sanoa mitään, eikä hänen tarvinnut sanoa mitään. Tehty mikä tehty. Zayn ei ollut valinnut Liamia, joten hän ei valitsisi Zaynia. Ei enää.

”Liam”, Zayn sanoi hiljaa, mutta Liam ei tehnyt eletäkään osoittaakseen, että kuulisi tai välittäisi. Zayn nousi ylös ja käveli sohvan luo istuen turvallisen välimatkan päähän pojasta.

”Liam, anteeksi”, hän jatkoi pala kurkussaan. Zayn ojensi kättään toista kohti ja hipaisi tämän käsitaivetta.

”Mä voin selittää”, hän kuiskasi.

”Et voi”, Liam tokaisi vetäisten kätensä pois Zaynin ulottuvilta, ja hän oli oikeassa. He istuivat hetken hiljaisuudessa, kunnes Zayn avasi uudestaan suunsa: ”Saanko?” hän kysyi hiljaa.

”Miten?” Liam puhui, ”miten sä selität sen?” hän käänsi katseensa poikaan ja jatkoi katkeran hiljaisella äänellä: ”Sä lupasit Zayn. Sä lupasit että sä et enää ikinä tee mulle väärin. Mä luulin, että sä kerrankin tarkoitit sitä. Ja arvaa mikä tässä on surullisinta? Se, että mä uskoin sua. Uskoin joka sanan”. Nyt kuumat kyyneleet valuivat pitkin Liamin poskia ja viha sai tämän posket ja korvat punoittamaan.

Zayn kykeni vain tuijottamaan Liamia. Hän tunnisti omat sanansa, ja jokainen selityksen alku oli kadonnut hänen kieleltään. Liam oli oikeassa. Zayn oli tehnyt elämänsä typerimmän teon, eikä sitä voinut puolustella, ei millään.

”Oot oikeassa, en voikaan”, hän sanoi, ”etkä sä ole velvoitettu antamaan anteeksi, et koskaan, mutta mun pitää silti sanoa että…, että mä tiedän tehneeni väärin, ja että mä tulen katumaan sitä mun koko loppuelämän, koska se maksoi mulle mun elämän tärkeimmän ihmisen ja se oli liian iso hinta, jota en pysty koskaan maksamaan. Tein tosi väärin, enkä tee niin enää koskaan, enkä olisi uskonut että teen sitä nytkään. Ehkä sä annat mulle anteeksi, ehkä et, mutta se ei vaikuta mun tunteisiin sua kohtaan”, Zayn puhui.

Liam nosti katseensa häneen. Hän ei tiennyt mitä ajatella. Järki raivosi hänen päässään, Zayn oli tehnyt niin väärin, ettei sitä voisi antaa anteeksi. Toisaalta pojan katumusta täynnä olevat koiranpentumaiset silmät saivat hänen sydämensä pamppailemaan.

”Ja mä muistan, että sä sanoit ottavasi mut aina takaisin, ihan sama mitä teen. Aina”, Zayn jatkoi, mutta oli jo luopunut toivosta. ”Mä rakastan sua, mä rakastan sua aina”, hän sanoi ja katsoi poikaa itku kurkussa, tuntui kuin kaikki hänen sanansa olisivat pudonneet tyhjinä lattialle. Ihan sama mitä hän sanoisi, Liam ei kuulisi. Hetken oli aivan hiljaista.

”Mä rakastan sua myös”, Liam sanoi lopulta, ”mutta sä teet sen niin hankalaksi”.

Zayn pudisti päätään itkien: ”Anna mulle vielä yksi mahdollisuus”, hän aneli. Liam käänsi päänsä pois, ja Zaynin sydän oli särkyä lopullisesti pojan itkiessä bussin penkillä sydäntään Liamille, vaikka tosiasiassa Liam ei vain pystynyt katsomaan sitä. Hän kuitenkin pakottautui kääntämään katseensa takaisin. Zayn lähes retkotti penkillä poski selkänojaa vasten hiljaa kyyneleet valuen hänen väsyneillä kasvoillaan. Hän hengitti vaivalloisesti.

Liam epäröi useita sekunteja, mutta otti lopulta poikaa kädestä kiinni.

Zayn ei voinut uskoa sitä, mitä oli juuri tapahtunut? Niin naurettavalta kuin se kuulostaakin, hän oli jo valmistautunut elämään kissojen kanssa lopun ikäänsä. Hän oli ollut varma, ettei saisi koskaan anteeksi ja hänen hautakiveensäkin hakattaisiin totuus. Varovasti hän avasi silmänsä ja katsoi Liamia, joka kohtasi tämän katseen.

”Mä rakastan sua”, hän sai sanottua raollaan olevien huuliensa lomasta.

Liam nyökkäsi ja nojautui suutelemaan Zaynia. Vain hieman. Vain pienen hetken. Se oli pehmeä ja täynnä kaipausta, se oli myös ohi niin nopeasti kuin oli alkanutkin. Hetken Zayn vain nojasi Liamiin, joka kiersi kätensä tämän ympärille. Zayn makasi Liamin sylissä, ja antoi kerrankin Liamin olla se ’mies’ suhteessa. Hänellä oli haavoittuva olo. Kaiken jälkeen. Maailma tuntui pelottavalta paikalta, ja sillä hetkellä vain Liamin vahvat käsivarret pitivät hänet turvassa. Silloin hän tajusi ensimmäisen kerran sen seikan, josta kaikki kappaleet kertoivat - tosirakkaudesta. Nyt, kun Zayn makasi sen miehen sylissä, jonka oli jo luullut lopullisesti menettäneensä, hän tunsi sen. Hän ei pelkästään rakastanut Liamia, vaan hän ei koskaan voisi rakastaa ketään toista. Vasta nyt hän todella ymmärsi tekonsa kauheuden ja järkytys värisi kaulalta varpaisiin ja sormenpäihin asti saaden kuumat kyyneleet valumaan pitkin poskia. Liam pyyhki ne hellästi pois.

”Mitä nyt?” hän kysyi lempeästi, mutta Zayn kykeni vain pudistamaan päätään heikosti. Hetki oli aivan hiljainen, kun kumpikin poika hengitti lähes äänettömästi.

”Anteeksi”, Zayn kuiskasi, ja nosti katseensa kohdatakseen Liamin ruskeat silmät, jotka kimmelsivät kyyneleistä, vain hieman. Hän hymyili pojan painaessa suudelman hänen otsalleen, poskelleen, suulleen. Ja toisenkin. Zayn käännähti hieman Liamia vasten ja vastasi varovasti suudelmaan. Aluksi hellät liikkeet syventyivät huulten lipuessa toisiaan pitkin, ne muuttuivat pian kiihkeiksi. Liamin sormet hakeutuivat Zaynin hiusten lomaan. Tämä liu’utti toisen kätensä Liamin niskaan, toisen sydämen päälle. Suudelmat hidastuivat muuttuen syvemmiksi. Zayn laski kättään alemmas tuntien Liamin ihmeelliset vatsalihakset paidan läpi. Bussin muhkurainen sohva tuntuikin yllättäen erittäin pehmeältä ja mukavalta. Zaynin hengitys nopeutui käden hakeutuessa yhä alemmas ja tavatessaan farkkukankaan saumat. Poika hämmästyi itsekin rohkeuttaan ja vielä enemmän puhdasta eläimellistä halua, joka sävähti hänen lävitseen. Liam hätkähti Zaynin kosketuksesta ja vetäytyi hieman. Hän irrotti otteensa toisen hiuksista ja painoi sen kätensä hänen rintaansa.

”Ei”, Liam sanoi ja katsoi Zaynin tajuttoman syviin silmiin etsien vastarintaa, mutta sitä ei tullut.

”Mä olen pahoillani, en voi tehdä tätä nyt, en vielä”, poika selitti ja laski katseensa. Zaynin vatsassa ailahti, ei hän ollut kuvitellutkaan saavansa kerralla anteeksi. Miksi hän oli nyt tehnyt näin typerästi? Olisihan hänen pitänyt tajuta. Hän otti nopeasti kätensä pois Liamin housuilta ja lehahti punaiseksi.

”Ai, anteeksi. Niin, sori. Ei mun ollut tarkoitus…” hän takelteli nolossa tilanteessa.

”Ei se mitään”, Liam sanoi ja hymyili hiukan hämillisesti. Zayn vastasi hymyyn.