2. < Mennään kahville >

1.6K 92 46
                                    

Aaron

Herätessäni huomasin minulla olevan todella kova kiire ja en ehtinyt syödä aamupalaa. Luultavasti näytinkin ihan kamalalta.

Tietenkin juuri tänään autoni kielsi käynnistymästä ja jouduin juosta niin nopeasti kuin vain pystyin kilometrin matkan koululle.

Saapuessani vihdoin hengästyneenä koululle, huomasin ettei pihalla ollut muita kuin Ethan.

"Olenko myöhässä?" Kysyn häneltä vieläkin hengästyneenä matkasta.

"Et, mutta olisi kuitenkin hyvä kiirehtiä, koska tunti alkaa viiden minuutin kuluttua" tuo vastaa minulle ja helpotun huomattavasti.

Hakiessani kirjoja lokerostani yritän muistella mikä tunti minulla on seuraavaksi ja tulen hiukan iloisemmaksi, huomatessani sen olevan Biologiaa.

Kävelen ripein askelin kohti Biologian luokkaa ja huomaan ehtiväni sinne juuri ennen opettajaamme.

"Huh, ehdit juuri ajoissa" Ella sanoo minulle saapuessani hänen luokse.

"Juu, aamulla oli vähän kiire ja auto ei halunnut käynnistyä" sanon hänelle ja suutelen häntä samalla, kun opettajamme saapuu avaamaan oven.

Menen istumaan Ellan ja ilmeisesti Nickin viereen.

"Moro Aaron" hän huikkaa minulle, kun istahdan paikalleni.

"No hei" vastaan hänelle vähän väsyneenä.

"Kukas tuo on?" Ella kysyy minulta, koska ei ole vielä tavannut Nickiä.

"Ai joo, unohdin esitellä teidät. Ella tässä on Nick ja Nick tässä on Ella mun tyttöystävä" esittelen heidät nopeasti toisilleen.

"Mukava tavata Ella, Nick mainitsikin sut eilen kaupassa, kun törmättiin" vieressäni istuva poika selittää Ellalle.

"Sinä siis olet se kenen kanssa Aaronilla kesti jutellessa" tyttöystäväni tokaisee ja naurahtaa.

"NYT SIELLÄ TAKANA KESKITTYKÄÄ TUNTIIN!" Opettajamme karjaisee, koska herra Aldertree ei tykkää, jos hänen tunneillaan puhutaan.

Loppu tunnin olimme ihan hiljaa, koska emme halunneet saada huonoa numeroa tästä kurssista.

***

"Mentäisiinkö kahville koulun jälkeen, kun meillä loppuu samaan aikaan" Nick kysyy minulta yllättäen, kun olemme pihalla välitunnilla.

"Joo tiet-ty tai siis mun pitää vain eka käydä nopeasti kotona" vastaan tuolle takellellen mikä ihmetyttää minua, koska en ikinä takeltele sanoissani

Tällä hetkellä lyön vain itseäni sisäisesti, koska vaikutan ihan idiootilta, niinkuin hienoa Aaron!

"Joo, ei ole mitään kiirettä, jos vaikka tavattaisiin sillä kahvilalla neljän aikoihin?" Tuo kysyy vielä ja vastaan myöntävästi, koska ehtisin käymään kotona suihkussa.

Minulla olisi seuraavaksi äidinkielen kaksoistunti ja sen jälkeen pääsisin vihdoin koulusta.

Tunnilla rouva Steel antoi meille luettavaksi Uhrilampaat ja olen kerrankin innoissani kirjan lukemisesta.

"Muistakaa, että jos teitä alkaa lukiessa ahdistaa niin tulkaa pyytämään toinen kirja luettavaksi, mutta tunneilla juttelemme pääasiassa tästä kirjasta" opettajamne muistuttaa meitä ja sen jälkeen tuntimme ehtiikin loppua.

"Kävelläänkö samaa matkaa kotiin, kun kumpikaan ei tullut autolla?" Ella kysyy minulta samalla, kun kävelee lokerolleni.

"Sopii hyvin ja olisin tänään kanssasi, mutta lupasin Nickille meneväni hänen kanssaan kahville" vastaan hänelle ja onnekseni huomaan ettei häntä haitannut ollenkaan.

When You Are With Me The Sky Is BrightWhere stories live. Discover now