When You Are With Me The Sky Is Bright

15. < Laukaus >

Aaron

Olen juuri Nickin housujen reunalla, kun kuuluu laukaus ja sen jälkeen monia kauhistuneita huutoja.

"Mitä siellä tapahtuu?" Kysyn hädissäni tuolta.

"En tiedä, mutta mennään katsomaan" hän vastaa samalla vetäen paitaansa päällensä.

Lähdemme huoneesta ulos varoen, sillä meillä ei ole hajuakaan mitä alhaalla on tapahtunut. Yläkerrassa ei ollut ketään, kuten ei myöskään portaissa. Se on luultavasti ollut todella vakava asia.

Alakerrassa kaikki ovat ihan paniikissa ja kuulen vain huutoja joka puolelta.

"Mitä helvettiä täällä on tapahtunut..." mutisen samalla yrittäen raivata tietä ihmisten läpi keittiöön.

"Aaron..." Christian sanoo tullen eteeni kädet ihan veressä. En vastaa tuolle mitään, vaan lähden entistä nopeammin kohti paikkaa jossa jonne kaikki ovat kokoontuneet.

Saapuessani sinne, näky on kamala. En ole ikinä tuntenut mitään tällaista. Shokki yrittää vallata kehoni, mutta työnnän sen kauemmaksi.

"JOKU VI**TU SOITTAKAA AMBULANSSI!" Huudan niin kovaa kuin pystyn nähdessäni verilammikossa makaavan parhaan kaverini Ethanin.

"Ei ei ei ei..." sanon samalla yrittäen tyrehdyttää hänen verenvuotonsa.

"Aaron.." Ethan sanoo samalla minun painaessa vuotavaa haavaa pyyhkeellä.

"Mä oon tässä, sulla ei ole mitään hätää...kuka ampu sua? Mitä ihmettä tapahtuu..ei ei ei" latelen sanoja, sanojen perään paniikissa.

"Aaron..mä oon pahoillani, se ampuja..oli minä" hän sanoo samalla murtuen edessäni.

Tuntuu, kuin koko maailmani romahtaisi. Se sama ihminen...se sama ihminen kenet olen tuntenut 2-vuotiaasta asti ja on aina hymyillyt...Ampuu itseänsä.

"Miten..miksi? Olit aina niin iloinen" Kysyn kasvot kalpeina kyynelten poltellessa silmien takana.

"Voitko arvata kuinka hemmetin vaikeaa on ollut valehdella jokainen nauru ja hymy" hän vastaa kysymyksiini ja tunnen itseni maailman typerimmäksi ihmiseksi.

Miten en ole voinut huomata tätä?

"Muistatko, kun sanoin haluavani kuolla julkisesti? Niin, että moni muistaisi minut?" Hän kysyy samalla naurahtaen kivuliaasti. Mutta minä en naura. En todellakaan, koska paras ystäväni on juuri kuolemaisillaan.

"Tiedäthän sä, että mä en selviä" hän sanoo, mutta en ole kuule sitä. Ainut asia minkä kuulen, on oma ääneni jankuttamassa sitä kuinka typerä olen ollut.

"Miten mä en ole huomannut tätä?" Sanon heikolla äänellä ja tunnen kuinka elämä alkaa hiipua hänestä

"Muista pitää ihan hiton hyvä puhe....j-a tää ei ollut sun vika...mä välitän susta ihan helvetisti Aaron" tuo sanoo hänen silmiensä sulkeutuessa ja hengityksensä lakatessa.

"EI..EI! ei.." Huudan ja kuulen ambulanssin piipittävän äänen samalla kaiken mennessä sumeaksi. Tunnen vahvat kädet ympärilläni ja silloin pimenee totaalisesti.

Nick

Tunnen kuinka sydämeni särkyy katsoessani rakastamaani poikaa joka nukkuu sylissäni itkuiset kasvot minun rintaani vasten.

Menen sivuun samalla hoitajien tullessa hakemaan Ethanin ruumiin. Haluaisin itkeä niin helvetisti, mutta minun pitää olla vahva Aaronin vuoksi.

Vihdoin heidän saadessaan kuljetettua Ethanin ruumiin paareilla pois, lähden viemään Aaronia autolleni. Kävellessäni täynnä ihmisiä olevalla käytävällä, törmään Christianiin. Huomaan hänenkin itkeneen. Ei vain yhtä paljon kuin Aaron.

"Olen niin pahoillani" sanon tuolle ja hän nyökkää.

"Onko Aaron kunnossa?" Hän kysyy osoittaen samalla sylissäni nukkuvaa poikaa.

"Hän on ihan rikki kuten varmasti kaikki, mutta hän oli kuitenkin Ethanin paras kaveri" vastaan ja tuo nyökkää, koska Christian on tuntenut Aaronin kauemmin.

"He kaksi olivat ylä-asteella kuin paita ja peppu. Heitä ei voinut erottaa mikään. Lukion alkaessa he alkoivat olemaan vähän enemmän erillään toisistaan" hän selittää silmien verestäessä niin monien kyynelten takia.

"Haluisin jäädä luoksesi tukemaan, mutta pakko viedä Aaron kotiin. Sen perhe on varmasti huolissaan uutisten takia" sanon Christianille ja hän nyökkää samalla kävellen ohitseni.

Hitto, ei minulla kyytiä tai autoa jota ajaa. Päätän soittaa Aaronin siskolle, koska hänelläkin on oma auto.

"Hei Nick...herranen aika"

"Kummallakaan meistä ei ole autoa, joten tarvitsemme kyydin"

"Tulen hakemaan teidät, mutta onko Aaron kunnossa, koska Ethan oli hänen paras kaverinsa?"

"Aaron on ihan rikki tästä kaikesta, mutta nukahti syliini"

"Voi raukkaa, mutta tulen hakemaan teidät mahdollisimman nopeasti. Moikka"

"Heippa"

Sulkiessani puhelimen, huomaan kuinka Aaron kääntyilee sylissäni ja mutisee Ethanin nimeä. Säälin häntä niin paljon ja tekisin kaikkeni jotta hän ei kärsisi.

Siinä minä olen. Istuen kadun reunassa Aaron sylissäni ihan murtuneena. Ei ole reilua.

(WORD COUNT: 618)

A/N

Heii!!!

Tässä teille uusi luku ja älkää vihatko minua nytten :( Ja anteeksi että oli niin lyhyt, mutta muuten se olisi ollut pelkkää sönkötystä :)

Tää on ihan kamalaa ja meinasin oikeasti itkeä tuossa kirjoittaessa..se oli niin kamalaaaaa!!!

Toivon, että silti piditte luvusta ja jatkatte uusien lukujen lukemista <3 I love youuu!!

Kannattaa muuten lukea kirja nimeltä The Art Of Being Normal, huom. jos osaa englantia!!

Se olisi nyt kuitenkin seuraavaan lukuun jota kukaan ei odota, koska tämä luku oli niin kamala XDD!

No ei oikeasti ja muistakaa kommentoida aina mielipiteenne ja votettaa!!

-OONA