The Tunnel | got7

Luku 19: Valkoiset valheet

Jackson oli harhautunut valheiden tielle. Hän osasi valehdella. Mutta niin osasi nainenkin. Hän oli ajatellut ensimmäisestä isosta valheestaan lähtien, ettei yksi valkoinen valhe ketään haitannut. Että hän kertoisi totuuden seuraavalla kerralla. Se taas johti pian siihen, että hän huomasi lipsauttaneensa suustaan toisen, sitten kolmannen ja neljännenkin valheen. Valehteleminen helpottui. Yhdestä valheesta oli tullut suuri valheiden muuri, jonka hän oli rakentanut ympärilleen. Hän huomasi pian elävänsä niissä. Niinpä hän ei keksinyt enää muuta kuin punoa lisää tuota valheiden kaunista, silkkistä verkkoa. Totuuden kertominen oli jo unohtunut. Hän ei osannut enää paeta tilanteita muuton kuin valehtelemalla. Hänestä oli tullut paha valehtelija.

Kuului kolme piippausta, ennen kuin hän vastasi. "Mitha?" oli kaikki, mitä linjan toisesta päästä sanottiin. Sen jälkeen oli vain hiljaisuutta. Nainen tiesi, että hän oli yllättynyt. He eivät olleet pitäneet yhteyttä vuosikausiin.

"Minä. Tiedätkös, olisi kiva auttaa sinua pelissäsi riippumatta siitä kaipaatko apua. Tiedän erään henkilön, joka saattaisi innostua tästä. Kerron sinulle, jos lupaat, ettet kerro nimeäni hänelle, tai muutakaan sellaista mikä saattaisi paljastaa, että minä olen tämän takana. Ei pienintäkään vihiä."

Miehen äänestä kuulsi selvästi epäluulo."Miksi sinä näiden kaikkien kuluneiden vuosien jälkeen auttaisit minua? Ilmaiseksi?"

Naisen huulilla käväisi pieni hymynpoikanen, kun hän painoi luurin tiukemmin korvaansa vasten. "Sanoinko minä, että se on ilmaista? Mutta sinulla on syysi olla epäluuloinen motiivejani kohtaan. Haluan tavata sinut kasvotusten puhuakseni tästä. Ja voin vakuuttaa sinut siitä, ettei minulla ole mitään taka-ajatuksia tai pahoja aikeita. Luota minuun ja anna minulle tämä mahdollisuus vanhojen hyvien vuosien muistoksi."