Luku 1 - Helppo saalis

2.6K 116 22
                                    

*JUNGKOOK POV*

Yliopiston käytävät olivat täyttyneet tutusta aamuisesta puheensorinasta ja aamuauringon säteet loivat näyttäviä kuvioita koulun kiiltäville marmorilattioille. Nojasin rennosti päätäni taaksepäin tuolilla ja annoin auringonsäteiden lämmittää kasvojani ja imeytyä mustiin hiuksiini. Me istuimme parhaan ystäväni Taehyungin kanssa tuttuun tapaamme yliopiston kahvilassa, josta yleensä aloitimme useimmat kouluaamumme pähkäilemällä, jaksaisimmeko mennä aamun ensimmäiselle teoriatunnille. Tänä aamuna - kuten useimpana muunakin - laiskuutemme voitti ja olimmehan me kieltämättä aika harvinainen näky tylsillä teorialuennoilla ylipäänsä (mistä professorimmekin jaksoivat aina muistuttaa).

Taehyung oli minua vuoden vanhempi, mutta kohtalo oli saattanut meidät yhteen määräten meidät jakamaan saman huoneen alettuani opiskella yliopistolla hieman yli vuosi sitten. Olimme nopeasti tajunneet olevamme hyvin samalla aaltopituudella, ja Taehyung olikin osoittautunut mielenkiintoiseksi ja hauskaksi tyypiksi, jonka kanssa ensimmäinen opiskeluvuoteni oli suurimmaksi osin vierähtänyt. Ylipäänsä se, että jaksoin häntä vielä vuoden jälkeen, kertoi Taehyungin olevan yksi parhaista kavereistani, sillä yleensä en jaksanut olla kiinnostunut kenenkään seurasta hetkeä kauempaa. Oikeastaan olin harvoin kiinnostunut yhtään kenestäkään, ainakaan, jollen itse hyötynyt suhteesta mitenkään.

"Se saatanan perverssi ei ole jättänyt minua vieläkään rauhaan", Taehyung huokaisi dramaattisesti vilkaistessaan puhelintaan, joka oli värissyt pöydällä säännöllisin väliajoin tekstiviestien merkiksi. Hän kohotti kännykkänsä silmiensä eteen, kohotti kulmiaan hyvin epäkiinnostuneena ja laski sen takaisin pöydälle vailla pienintäkään aikomusta vastata ihailijalleen, jonka kanssa hän oli lähtenyt klubilta viime viikonloppuna.

"Mitä minä aina sanon Hyung: älä anna numeroa, jos et halua niiden jäävän roikkuvan perään", huokaisin naurahtaen ja näin virneen kohoavan ystäväni suupielille.

"Mutta se oli harvinaisen hyvä pano", hän sitten totesi myhäillen, mutta pyöräytti silmiään uuden värinän kantautuessa pöydälle hylätystä kännykästä, "mutta aivan liian tunteellinen. Ihan kuin yksi yö yhdessä tarkoittaisi, että haluaisin aloittaa parisuhteen tai jotain."

Naurahdin Taehyungin kommentille, jonka ymmärsin liiankin hyvin. Tämä oli yksi asia, jonka takia tulimme niin hyvin toimeen, jaoimme hyvin samanlaisen ajatusmaailman muista ihmisistä. Ja turha sitä oli kieltäminen: olimmehan me koulun halutuin kaksikko. Siinäkin suhteessa minun oli helppo olla Taehyungin seurassa, sillä hän ei yrittänyt miellyttää minua ja madella perässäni niin kuin suurin osa kouluamme, sillä hän sai osakseen aivan yhtä paljon huomiota.

Taehyung oli kieltämättä yksi parhaimman näköisistä henkilöistä, joita olin tavannut. En tiedä olisinko sanonut häntä komeaksi, sillä hän ei silmämeikkeineen ja tiukkoine, muodikkaine vaatteineen ollut ehkä kamalan miehekäs, mutta sitäkin seksikkäämpi, puhumattakaan tavastaan flirttailla jatkuvasti kaikkien kanssa. Ymmärsin miksi suurin osa yritti kaataa häntä sänkyyn, mutta samalla tiesin, kuinka suuri pettymys heille oli parhaan ystäväni kylmyys ja välinpitämättömyys, kun hommat oli hoidettu. Tuo osasi olla melkoinen diiva ja hallitsi hyväuskoisten miesten harhaanjohtamisen äärimmäisen hyvin.

"Sinulla sentään on vielä valinnanvaraa Hyung. Minusta tuntuu, että potentiaalisten panojen löytäminen on käynyt vaikeaksi", huokaisin raskaasti muistellessani viime viikonlopun hedelmättömiä iltoja, joina olin hampaita kiristellen lähtenyt yksin kotiin, Taehyungin lähdettyä milloin kenenkin ventovieraan matkaan. Meillä oli onneksi äärimmäisen erilainen miesmaku, Taehyung etsi jotakuta joka kaatoi hänet sänkyyn ja jaksoi tyydyttää häntä hamaan tappiin asti ja minä puolestani en ollut kaadettavana sänkyyn kenenkään toimesta, vaan nautin vallastani muihin. Oli loppujen lopuksi mielenkiintoista, miksemme ikinä olleet löytänyt seuraa toisistamme, mutta jotenkin olimme sanattomasta yhteisymmärryksestä asettaneet ystävyytemme ja kunnioituksemme toista kohtaan seksuaalisen vetovoiman yläpuolelle.

[✓] [FIN] You Deserve The Best of Me || Jikook FanficWhere stories live. Discover now