[✓] [FIN] You Deserve The Best of Me || Jikook Fanfic

Luku 20 - Voiko kaikkea enää korjata?

*Authors POV*

Monen pitkän, rankan ja henkisen vuoristoradantäyteisen päivän jälkeen seuraava aamu koitti aivan liian nopeasti. Jimin raotti toista, edelleen lievästi kyynelien turvottamaa silmäänsä hieman, ja ehti jo hetken ajatella, että edellisen illan muistot olivat olleet vain unta. Hän rutisti nopeasti silmänsä takaisin kiinni, kuin haluten piiloutua tuolta ajatukselta ja vajota itsepintaisesti takaisin tuohon suloiseen uneen. Uneen, jossa Jungkook oli kaiken jälkeen halunnutkin häntä, jossa he olivat palanneet yhteen, selvittäneet väärinkäsityksiä välillään, viettäneet upean illan yhdessä...

Mutta mikä veti yhtäkkiä Jiminin huomion puoleensa, oli hänen nenäänsä leijaileva herkullinen pannukakkujen tuoksu... johon kylläkin jostain syystä sekoittui hivenen palaneen käryä. Kummastuneena hän unohti kapinansa heräämistä kohtaan ja kohotti päätään tyynystä.

"Käänny nyt saatana..." Jimin kuuli ärsyyntyneen muminan keittiöstä, jota seurasi sarja turhautuneita murahduksia. Hän istui hetken pöllämystyneenä paikallaan, mutta tajutessaan tilanteen hänen täytyi purra poskeaan, jottei olisi nauranut ääneen. Leveä hymy löysi joka tapauksessa paikkansa hänen kasvoiltaan. Se kaikki oli siis sittenkin ollut totta! hän ajatteli onnellisesti. Ja tajutessaan, miten Jungkook parhaillaan yritti niin suloisesti tehdä jotain hänen hyväkseen, hän hetkellisesti ja varoittamatta liikuttui melkein kyyneliin asti.

Jimin heitti varovasti jalkansa sängyn reunan yli ja kiristeli hieman hampaitaan kivusta kehonsa alaosissa. Samalla hän sai varmuuden sille, että kyllä vain, kaikki edellisen illan muistot olivat olleet hyvinkin todellisia.

Tämän siitä saa, kun palaa yhteen Jeon Jungkookin kanssa, oli huvituksen ja ärsyynnyksen sekainen ajatus, joka kohosi Jiminin mieleen, kun hän yritti klenkata lähimmän vaatepinon lähelle. Kokemuksesta (lue: Juangcock eksperttinä) hän kuitenkin tiesi, että kipu tulisi hellittämään päivän mittaan.

Löydettyään jokusen vaatekappaleen päälleen Jimin tepsutti hiljaa keittiöön ja pysähtyi nojaamaan ovenkarmiin, katsomaan huvittuneena pelkissä boksereissaan kokkaavaa Jungkookia. Tämä oli kumartunut keskittyneen oloisesti pannun puoleen, jolla yksi monesta letusta paistui iloisesti. Jimin vilkaisi kasaa pöydällä ja huomasi jokusien niistä olevan hieman mustia, mikä selitti hienoisen palaneen hajun heidän asunnossaan ja aiheutti hänelle puolestaan uuden naurunpidättelykohtauksen nuoremman suloisuudesta.

Jimin käveli äänettömästi Jungkookin taakse ja kietoi kätensä tämän alastoman ylävartalon ympärille, nauttien samalla tuon miehekkäästä tuoksusta ja noista selvästi piirtyvistä lihaksista sormiensa alla. Jungkook säpsähti yllättyneenä, mutta nopeasti hän suli läjäksi hymyileviä pilvihattaroita, kun hän huomasi Jiminin halaavan häntä pieni onnellinen hymy kasvoillaan. Jungkook kääntyi tätä kohti ja veti hellästi Jiminin syleilyynsä, ihaillen samalla tämän aamuista olemusta. Jos häneltä kysyttiin, Jiminin joka suuntaan sojottavat hiukset olivat rinnastettavissa arvokkaaseen taiteeseen. Ei ollut sanoja kuvailemaan sitä onnea, minkä Jungkook sai yleensäkin vain siitä, että Jimin oli ensimmäinen ihminen, jonka hän sai nähdä tuona aamuna.

"Huomenta kulta", Jungkook kuiskasi Jiminin hiuksiin hellästi ja melkein suli onnesta nähdessään poikaystävänsä kohottavan suloiset kasvonsa omiinsa. Hän rakasti sitä, kuinka Jiminin silmät katosivat pieniksi kuunsirpin muotoisiksi viivoiksi tämän hymyillessä leveästi, ja se oli juuri näkymä hänen edessään tuolla hetkellä. Puhumattakaan siitä, että Jimin oli kaikista mahdollisista paidoistaan päättänyt pukea päälleen Jungkookin eilisen t-paidan, mikä oli tälle aivan liian suuri.

"Huomenta Kookie-ah~" Jimin vastasi iloisesti ja nousi varpailleen antamaan nopean suukon poikaystävänsä huulille, mikä sai mainitun jähmettymään yllätyksestä ja räpyttelemään silmiään hämmentyneesti, "lättysi muuten palaa."