[✓] [FIN] You Deserve The Best of Me || Jikook Fanfic

Luku 11 - Silmieni edessä

*Jimin POV*

Hymyilin leveästi hypellessäni (paremmin sanottuna klenkatessani) minun ja Hoseokin huoneelle. Tämä oli yksi niistä aamuista, jolloin elämä vain hymyili, kuin olisin katsonut maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi. Tuntui kuin mikään ei voisi tuhota tätä suloisen autuasta onnellisuuden tunnetta, mikä sai koko kehoni kihelmöimään mukavalla tavalla.

Olin herännyt siihen, kun Jungkook oli häärännyt keittiössä ja tehnyt minulle aamupalaa. Hän oli paaponut ja hellinyt minua koko aamun, varmasti tuntiessaan omantunnonpistoksen eilisestä kohtelustaan (mistä en valittanut hetkeäkään) tai nähdessään minun juuri ja juuri pääsevän ylös sängystä. Hymyilin ja kikatin hieman tuolle ajatukselle. Jungkook oli niin suloinen ollessaan huolehtivainen.

Yllätyin hieman törmätessäni kulman takaa pelmahtavaan Taehyungiin, joka näytti siltä, kuin olisi noussut sängystä kymmenen sekuntia sitten.

"Moi, Taehyu-"

"Hahaha, moi Jiminie, näytätpä iloisesta, toivottavasti eilinen meni mukavasti, hahah, oikeastaan minun täytyy mennä, moiiii", hän purautti yhdellä hengenvedolla, kuulostaen kummallisen hermostuneelta. Hermosteisuus oli kieltämättä tunne, jonka en ollut uskonut elävän hänen kehossaan. Ja niiltä näkymin hän oli jo porhaltanut eteenpäin. Katsoin Taehyungin perään kohottaen kulmiani, ja mietin mitä hänelle oli mahtanut tapahtua.

Hoseok pomppasi ylös sohvalta, kun avasin oven. Outo tuntemus hiipi selkääni pitkin, että hän oli istunut siinä ja odottanut minua, mikä oli... outoa?

"Hahah, huomenta Jimin-ah", hän sanoi hymyillen, mutta jostain syystä hymy ei ylettynyt hänen iloisiin silmiinsä aivan samalla tavalla kuin yleensä. Mitä ihmettä oli oikein meneillä?

"Öö... huomenta Hyung", sanoin kurtistaen kulmiani hänelle, samalla kun heitin laukkuni maahan ja otin muutaman askeleen vaatekaappieni suuntaan.

Kunnes huomasin jotain, mikä sai minut pysähtymään kummastuneena. Rento, mustavalkoinen kauluspaita heitettynä sängyn viereisen laatikkoni päälle. Se näytti jotenkin tutulta, mutta olin varma, ettei Hoseok pitänyt tuollaisia vaatteita. Käänsin katseeni ystäväni suuntaan, joka oli pysähtynyt katsomaan paitaa samoin tavoin kuin minäkin – paitsi että hänen silmänsä olivat laajentuneet järkytyksestä.

"Umm...?" aloitin tietämättä mitä sanoa, kun yllättäen älyväläys iski minuun kuin salama kirkkaalta taivaalta. Käänsin katseeni nopeasti uudelleen paitaan ja leukani loksahti auki. Kyllä, se oli kiistatta sama paita, mikä Taehyungilla oli ollut päällään eilen illalla.

Käänsin katseeni nyt paljon nopeammin Hoseokiin, joka tuntui lukeneen keksinnön kasvoiltani. Hän huokaisi syvään ja kaatui naama edellä sohvatyynyyn.

"Mitääääää?!" huudahdin tietämättä pitäisikö minun olla yllättynyt vai iloinen ystäväni puolesta, "mistä lähtien sinä et ole hetero?!"

Nauroin harppoessani sohvalla alistuneena makaavaa ystävääni kohti. Hän ei liikahtanutkaan, vaan hautasi edelleen kasvojaan sohvatyynyyn.

"Minä olen hetero", hän mumisi vasten tyynyä, mutta minun korviini hänen äänensävynsä ei ollut läheskään yhtä vakuuttava kuin hänen sanansa. Ristin käteni huvittuneena ja kohotin kulmiani.

"Paitsi Kim Taehyungille?" kysyin peittäen vaivoin riemastuneen virnuilevan äänensävyni. Tämä kysymys poiki vain kivuliaan hiljaisuuden Hoseokilta, mikä sai virneeni vain levenemään.

"Se oli vain yksi kerta!" hän sitten kohottautui ylös puolustaakseen itseään ja kohotin hänelle yhä enemmän kulmiani.

"Tai no, ehkä kaksi..." hän sitten lisäsi paljon hiljaisemmalla äänellä ja raapi niskaansa. En voinut pidättää itseäni enää, vaan purskahdin nauruun, koko tilanteen ollessa aivan liian erikoinen ja yllättävä.