[✓] [FIN] You Deserve The Best of Me || Jikook Fanfic

Luku 15 - Unohtamisen tuska

*Authors POV*

Jimin hymyili leveästi tanssitunnin jälkeen, mikä oli itseasiassa ensimmäinen kerta, kun hän oli hymyillyt sitten koko Jungkook-Eui -episodin. Hän oli todella tuntenut helpotusta päästessään tanssimaan ja unohtamaan murheensa hetkeksi, pelleilemään hyunginsa Taeminin kanssa ja vain olemaan kuin kuka tahansa normaali tanssiopiskelija heidän yliopistossaan.

Se autuaan suloinen hetki oli kuitenkin ohi saman tien, kun hän astui harjoitusten päätteeksi ulos tuosta salin autuaasta lohdusta. Jiministä tuntui kuin hänen koko elämänsä ja sen tuomat murheet olisivat lyöneet häntä kasvoihin, kun hän astui salin ulkopuoliseen viileään ilmaan. Noita tuntemuksia palasi koristamaan vielä syyllisyys, jonka hän oli hetkeksi aikaa onnistunut unohtamaan. Hän tiesi, että heillä oli pitänyt olla tanssiharjoitukset tänään Jungkookin kanssa, mutta hän ei vain ollut voinut mennä sinne. Hän ei vain ollut pystynyt kohtaamaan Jungkookia ja katsomaan tätä silmiin kaiken tapahtuneen jälkeen.

Jollekulle muulle tämä olisi ehkä voinut johtua siitä, että Jimin olisi ollut vihainen Jungkookille, tai vain liian surullinen ja petetty tämän käyttäytymisestä häntä kohtaan. Sen voisi kai sanoa olevan normaali reaktio, kun yllätät poikaystäväsi imuttamasta jonkun muun kanssa koulun käytävillä. Mutta Jiminin tapauksessa tämä ei johtunut Jungkookista alkuunkaan, sillä hän oli omassa pääkopassaan kääntänyt tilanteen kokonaan omaksi syykseen. Jimin oli vakuuttanut itselleen, että hän oli ollut typerä ja säälittävä kuvitellessaan edes, että Jungkook olisi voinut nähdä hänessä jotain erityistä tai että hän olisi ollut minkäänlaisen erityiskohtelun arvoinen. Jimin oli hetken aikaa uskaltanut ajatella, että ehkä hänessä oli jotain, joka veti tuota koulun suosituinta ja pahamaineisinta poikaa puoleensa muulla tavoin kuin muut, ja pelkästään tuo ajatus sai valtaisan itseinhon aallon vyörymään hänen ylitseen. Ja siitä syystä hän oli ollut yksinkertaisesti liian nolostunut näkemään Jungkookia tänään. Jimin oli ollut varma, että tämä olisi nauranut hänelle päin naamaa tai tehnyt jotain muuta, mistä hän ei ehkä olisi enää selviytynyt. Ja siksi hän oli päättänyt vältellä tätä, vielä edes hieman kauemmin.

Jimin ei kaikesta huolimatta voinut estää itseään pohtimasta, oliko Jungkook puolestaan ilmestynyt harjoitukseen. Vaikka hän halusi epätoivoisesti unohtaa kaiken tuosta puoleensavetävästä miesyksilöstä, häntä kiinnosti hieman tietää, mitä tuon toisen elämässä ja pääkopassa liikkui sillä hetkellä. Olivatko heidän yhteiset harjoituksensa olleet sen arvoiset, että Jungkook olisi vaivautunut paikalle? Ja jos Jimin olisi mennyt sinne, olisiko tämä yrittänyt edelleen esittää kuin mitään ei olisi tapahtunut, jatkaa tähänastisia valheitaan, vai olisiko tämä vihdoin kertonut Jiminille todelliset ajatuksensa ja lopettanut tämän parisuhdeleikin. Sitä Jimin ei kyllä toisaalta edes olisi halunnut tietää.

"Jimin-ah! Kuinka kauan aiot vain seisoa siinä ja olla halaamatta isoveljeäsi?!" tuttu ääni (mukamas loukkaantunut sellainen) sai Jiminin vihdoin palaamaan takaisin todellisuuteen hänen päänsisäisestä sekamelskastaan. Tottuneesti hän loihti kasvoilleen sen tekohymyn, joka oli kuin muovautunut niille viime päivien aikana ja halasi vihdoin Jiniä, joka oli tullut katsomaan häntä ennen kotiin lähtöään.

"Oh, Jin-hyung, hauska nähdä pitkästä aikaa", Jimin kuuli äänen takaansa ja huomasi tyytyväisen hymyn leviävän hänen isoveljensä kasvoille, kun hän näki Taeminin astuvan ulos tanssisalista.

"Taemin-ah, kiitos että pidät näin hyvää huolta pikku Jiministäni. Teillä taisi olla aika hauskat harjoitukset", hän naurahti ja sai Taeminin raapimaan niskaansa hymyillessään nolostuneesti. Jimininkin kiirehti naurahtamaan hieman, vaikka hänen ajatuksensa olivat jo jossain aivan muualla. Suoraan sanottuna hän halusi vain päästä kotiin peittonsa alle, piiloutumaan koko muulta maailmalta huomiseen asti.