Namjoonin näkökulma:
Tilasin taksin ja taksi tulisi 10.min päästä. Kuulin kuinka Jin hengitti korvaani. Hänen hengityksensä oli rauhallista. Kunnes hätkähdin siihen kun Jinin hengitys alkoi vähän väliä pysähtymään ja sitten hengitys jatkui taas normaalisti ja niin tapahtui monesti minuutissa (jos noin voi ees tapahtua?). Tunsin, että jotain on vialla ja laskin Jinin varovasti maahan. Huomasin Jinin olevan tajuton. Varmaan siitä että hän oli menettänyt aika paljon verta, koska haava, joka hänellä oli otsassaan oli kuitenkin aika iso. Yritin kaikilla keinoilla herättää jotenkin Jiniä, mutta hän ei edes reagoinut. Odotin kärsimättömänä taksia ja kun se vihdoin saapui nosti Jinin taksiin ja sanoin taksikuskille, että ajaa nopeasti sairaalaan.
-
Saavuimme sairaalalle. Menin nopeasti ilmoittamaan mitä oli tapahtunut ja hoitaja kutsui lääkärit viemään nopeasti Jinin tarkkailuun ja tutkimaan Jinin otsassa olevan haava. Jäin huolestuneena odottamaan aulaan. Päässäni pyöri kysymyksiä: Mitä Jinille käy? Selviääkö hän?. Olin niin ihastunut tuohon poikaan, että voisin auttaa häntä kaikissa asioissa mitä hänelle käy ja mitä hänellä on mielessä.
-
Odotin Jiniä ja aika kului ja kului. Kello oli jo 14.00 ja mietin, että jos Jiniä ei saadakaan kuntoon. Tiesinhän minä, että ei Jin voisi menehtyä pelkkään haavan ja siihen, että oli mennyt tajuttomaksi. Uskoin siihen, että Jin saadaan kuntoon ja voisin kertoa vihdoin Jinille kuinka hänestä pidin.
-
Vihdoin yksi lääkäreistä tuli luokseni.
"Oletko sinä Namjoon?" Hän kysyi.
Namjoon: Joo kyllä oon
"Ilokseni voin kertoa, että Jin on saatu hereille ja hän pyysi jos saisi tavata sinut"
Jin halusi tavata MINUT! En voinut uskoa lääkärin sanoja todeksi. Mutta ajattelin silti suostua.
Namjoon: Okei, mikä on hänen huoneen numeronsa?
"347, voit mennä heti katsomaan häntä"
Namjoon: Kiitos paljon
-
Saavuin oven, jossa luki numero 347. Koputin varmuuden vuoksi ja kuulin vastaukseksi "Sisään".
"NAMJOON!" Jin huusi heti nähdessään minut.
"Hei Jin, miten sä voit?" Kysyin hymyillen ja istuin Jinin sängyn reunalle Jinin makoillessa sängyllä.
"Hyvin, sun ansiosta mä oon tässä, enkä makaa koulun lattialla yksin ilman apua. Kiitos"
"Hei, ei sun tarvii kiittää. Mä vaan tulin huudon perässä ja olihan mun nyt pakko auttaa sua, kun olit siinä kunnossa, että et ois pärjänny yksin"
"Kiitos, että autoit."
Jin nousi istumaan minun viereeni varovasti, mutta myös hitaasti. Jin oli vähän aikaa hiljaa, mutta sitten hän avasi suunsa.
"Namjoon.."
-
hah, tässä oli 4 osa :) Mitä pidätte? Jatkan mahdollisimman nopeasti tätä sitten, kun on aikaa!
