Taehyungin näkökulma:
Olimme lähdössä kämppäämme kohti sairaalalta. Olin oven luona, kunnes katsoin taakseni. Ei ketään? Olin ihan varma, että Hoseok, Yoongi, Jimin, Jungkook olivat lähteneet perässäni, kun olimme hyvästelleet Jinin. Namjoon jäi Jinin kanssa sairaalalle yöksi, että Jinin ei tarvitsisi olla yksin. "Mihin he ovat jäänet" Mietin. Päädyin ajatukseen, että lähden kämpällemme ja tulkoot pojat sitten jos tulevat. En minä jaksanut heitä alkaa etsimään. Olivathan he jo isoja ja pärjäisivät keskenään. Kyllä he soittavat jos he ihmettelevät missä olen.
-
Lähdin ovesta ulos. Ulkona oli raikas ilma ja ihana sää. Aurinko oli juuri laskemassa ja se näytti kauniilta. Päätin ottaa kuvan auringonlaskusta ja säilyttää kuvan muistoksi. Jatkoin matkaani. Kotiimme olisi 4km. Halusin tilata taksin, mutta mielummin kävelen kotiin ainakin vähän matkaa ja myöhemmin tilaisin taksin jos tarvitsisin sellaista. Olimme muutenkin tulleet poikien kanssa sairaalalle kävellen, joten miksi en selviäisi kotiin kävellen. Olen jo lähdössä pois sairaalan pihalta, kunnes kuulen että joku juuri juoksi selkäni takaa ohitseni. Käännyn katsomaan ja en näe ketään. "Kuka olet! Tule esiin!" Huudan. Ei vastausta, joten päätän jatkaa matkaani vähän peloissani.
-
Olen jo kävellyt 3km ja kello näyttää jo 20.00 illalla. Kotiin olisi enää 1km eikä se kestäisi kauan. Joten päätän, että hölkkään loput matkasta. Katson puhelintani. Ei viestejä, hyvä ettei kukaan ole kaivannut minua. Lähden hölkkäämään. Olen hölkännyt vähän matkaa kunnes tien läheisessä metsässä rasahtaa risu tai joku oksa. Kuulin sen ihan selvästi. Ihan, kuin joku vakoilisi minua. Katson ympärilleni, mutta en vieläkään näe ketään. Näen vain taivaan, josta aurinko on jo melkein laskenut ja alkaa tulla pimeää. Jatkan matkaani, mutta kävellen, koska jos joku tulisi vastaan olisin valmis huomaamaan sen.
-
Kämppämme on ihan kulman takana ja huokaisen hengästyneenä, koska hölkkäily sattui jalkoihini, koska en ole käynyt kahteen viikkoon lenkillä tai edes tanssinut. En ole vain yksinkertaisesti jaksanut. Ajattelin kuitenkin aloittaa urheilun taas ensi viikolla. Nyt oli jo torstai. Enää ei olisi, kuin huomenna koulua ja sitten alkaisi kauan odotettu hiihtoloma. Olen innoissani siitä. Käännyn kulman takaa koti tiellemme ja huomaan tutun talon. Astun ulkoportaille ja etsin taskustani avaimen. Olen juuri ottamassa taskustani avaimia, kunnes kaikki pimenee..
-
Joo tämmöinen luku. Tää luku oli vähän erilainen eikä kertonut tällä kertaa namjinistä. Tässä tarinassa/sarjassa tulee myös muita shippejä kuin Namjiniä! Mielipiteitä saa laittaa kommentteihin :)
