Unloved- Vaaraton

2. Far Beyond Normal

Herään huutoon, joka kuuluu alakerrasta. Taisin nukahtaa. "Isla mikä sinulla kestää? Ruokasi jäähtyy!" Äiti huutaa. "Athol sinä myös tänne nyt."

Samassa saan viestin Atholilta "Ulkona Jenin kanssa. Turvaatko selustani? x" Tuolla viestillä hän tarkoittaa että valehtelen hänen puolestaan. "tämän kerran. jäät velkaa." vastaan viestiin. Menen alakertaan ja istun ruokapöydän ääreen. "Missä veljesi on, Isla?" Äiti kysyy. "Hän sanoi ettei voi oikein hyvin, eikä häntä saa häiritä." valehtelen. Istun ruokapöytään ja yritän välttää kiusallisia keskusteluja. Mutta en oikein onnistu. "Isla? Tajuan että olet jo siinä iässä, jossa katselet poikia, mutta onko herra De'Luca juuri oikea sinulle?" isä kyselee. "Ei isä... Lopeta tuo. En ole kiinnostunut hänestä sillä tavalla. Ja vaikka olisinkin et voisi kieltää minulta onnea!" osittain valehtelen. Entä jos olenkin kiinnostunut hänestä sillä tavalla? "Tuo on aivan totta kulta. Emme aio kieltää sitä, mutta muistathan ehkäisyn?" äiti kysyy. "Äiti ei! Lopeta! Haluatko ihan tahallasi kiusallistaa oloani?" kerkesin juuri ja juuri peittää korvani. "Minä menen ulos." sanon. "Mutta siellähän on pilkkopimeä." äiti huomauttaa. En oikein välitä. Nousen tuolilta otan nahkatakkini, reppuni ja pistän kenkäni jalkaan.

En tiedä minne menisin. En ole saanut kavereita yhtään. Päätän että välttelen pimeitä kujia. Se ei kuitenkaan onnistu hyvin. Sillä joka laidalla tässä kaupungissa on pimeä kuja ja satun juuri sellaiseen. Kampuroin kujalle ja metelöin samalla kun kaadun. Nousen ylös ja näen naamani edessä aseen. "Kuka olet?" aseen osoittaja kysyy uhmaavalla äänellä. Osoittajan vieressä seisoo mies tai poika en näe mitään tässä pimeydessä. "E-en ole kukaan. Pliis älä ammu minua."
Aseen osoittajan vieressä oleva poika tunnistaa ääneni. "Isla?" ääni sanoo. "Sinä tunnet tämän naisen?" osoittaja kysyy. "Joo hän on tyttöystäväni. Ja tyhmä sellainen. Mitä teet pimeässä. Sanoinhan että jää autoon." ääni sanoo. "Nico?" kysyn. Jään ihmettelemään miksi hän sanoi minua tyttöystäväkseen. Nico tulee eteeni ja ottaa kädestäni kiinni. "Nikolaij, pistä ase pois. Hän ei ole uhka vaan tyttöystäväni ja jos ammut häntä ammut minua." Rutistan Nicon kättä kovempaa ja kiehdon toisen käteni hänen kätensä ympärille. "Ei ole mitään hätää, Issy." Nico sanoo rauhoittavalla äänellä. "Eikä ole Nico. Hän osoittaa sinua aseella." huudan takaa. "Oikeastaa sinua. Minä vain suojelen sinua niinkuin aina." Nico sanoo. Nikolaij tyyppi pistää aseen pois ja sanoo vielä röyhkeällä äänellä "Sinun pitäisi pistää tyttöystäväsi hihnaan, Thomas." "Kuinka sinä kehtaat..." olen sanomassa, mutta Nico suutelee minua. Pitkän tovin. Kun hän lopettaa Nikolaij on jo kerennyt häipyä. "Mitä sinä täällä pimeässä yksin hiippailet, typerys?!" Nico huutaa. Katson vain Nicoa ja hän jatkaa "Tiedätkö mitä sinulle olisi voinut käydä?"

"Miksi kutsuit minua tyttöystäväksesi? Ja suutelit minua?" kysyn. "Koska jos en olisi hän olisi ampunut aivosi pihalle. Sinun kannattaisi ajatella mitä suustasi päästät!" Nico saarnaa. "Isäni sanoo samaa joka päivä." Sanon vitsillä ja hymyilen. "Lopeta tuo." Nico tuuppaa hartiastani ja nauraa.

Hän on niin erilainen kuin koulussa. Hän nauraa ja puhuu ja huomaan hänen tatuointinsa. Kosketan hänen pskeaan ja hän vingahtaa. Hänen poskessaan on tatuointi en kyllä saa selvää mitä se tarkoittaa. "Mitä tämä tarkoittaa?" kysyn. "Se on kiinaa. Se tarkoittaa kaunista." Nico vastaa. "Miksi en ole nähnyt sitä ennen?" kysyn. "Koska otin sen vasta 30 minuuttia sitten." Nico vastaa. "Anna minä saatan sinut kotiin." hän jatkaa.

"Olet niin erilainen kuin koulussa. Miksi?" kysyn. "En todellakaan tykkää koulusta! Ihan paska paikka!"

"Anna minä saatan sinut kotiin turvallisesti." Nico sanoo. Kävelen häntä lähellä ja otan riskin. "Sinä siis myyt kamaa?" kysyn. Katson Nicoa varovasti ja en saa selvää hänen ilmeestään. "Minä vain myyn. En käytä. En ikinä haluaisi pilata elämääni." hän vastaa. "Mutta miksi? Rakastatko elämääsi?" kysyn. Hänen ilmeensä on edelleen pokerilla. "En, mutta ihmisiä siinä rakastan." Nico sanoo ja katsoo minua hymyillen. Hymyilen takaisin. "Keitä esimerkiksi?" kysyn. "No, veljeäni, siskoani ja äitiäni ja sinä... Herätät minussa outoja tunteita." Hän vastaa. Mieleni kertoo minulle asioita. Tykkääkö hän minusta? Kujalta kuuluu räsähdys ja säikähdän puoli kuoliaaksi. Tartun Nicon käteen ja sydämmeni hakkaa tuhatta ja sataa. Mutta hänen kosketuksensa saa ihoni kananlihalle. "Hei, kaikki on hyvin!" Nico kääntää minut häneen päin. Hän asettaa kätensä poskelleni. Tartun hänen toiseen käteen. Ja katson häntä silmiin. Mutta hän kuitenkin kääntyy äkkiä ja jatkaa kävelyä. "Tule. Meidän on saatava sinut kotiin." Nico sanoo. Jokin sisälläni huutaa apua. Mitä eikö hän olekkaan kiinnostunut minusta? Olenko liian ruma? "Mikä on? Enkö ole tarpeeksi hyvä sinulle? Olenko liian ällöttävä?" kysyn. "Et. Olet liian hyvä, kiltti minulle. Olet täydellinen. Vika ei ole sinussa vain minussa. Olen paha sinulle, en voi suojella sinua. Sinun täytyy saada joku normaali. Olen sekaisin, epävakaa ja hullu. Et ole turvassa kanssani." Nico sanoo. "Mutta en halua normaalia. Haluan sinut. Sinä herätät minussa erikoisia tunteita. Olet täydellinen. Olet paljon enemmän kuin normaali." Sanon.

Huomaan että olemme jo lähellä kotioveani. "Nähdään huomenna koulussa ja jälkeen. Äläkä kehtaakaan häipyä. Jos häivyt tulen etsimään sinua." Sanon hänelle. Hän on pidempi kuin minä. Paljon pidempi. Nousen varpailleni ja suutelen hänen poskeaan. "Hyvää yötä, Nico. Nähdään huomenna." sanon. "Yötä, Issy." hän vastaa. "Mistä tiedät lempinimeni?" kysyn hymyillen. "Ja se pysyy mysteerinä." hän hymyilee. "Yötä." "Öitä." Vilkuilen vielä häntä.

×X Ambbassadors- Unstedy×