Unloved- Vaaraton

34. Dying Of Worry

Islan nk.

Olen etsiskellyt häntä koko päivän. Hänen pillastuksesta on jo mennyt kaksi viikkoa. En ole jutellut, nähnyt, halannut, suudellut häntä kahteen viikkoon. Ja totta puhuen alan jo  huolestumaan hieman. Hän lupasi soittaa minulle kun on valmis tai no lupasi ja lupasi. Olen tietysti soittanut hänelle itsekin, mutta ei hän vastaa.

Lindsey kertoi että Easton kuulemma kävi hänen luonaan, eikä hän ollut paljon paremmassa kunnossa kuin minäkään. Alan ikävöimään häntä ja minusta alkaa tuntua kuin olisin taas Lontoossa, ilman häntä, eikä mitään tietoa mitä tyhmyyksiä hän tekee.

Olen ajatellut käydä hänen asunnollaan, mutta en tiedä olisiko se liikaa, kun hän ei selvästikään ole valmis kohtaamaan minua, omaa tyttöystäväänsä. Selitys olisi kiva, selitys siintä miksi hän huusi kaikkea, siintä kuinka olisimme viiden vuoden päästä onnettomia, mutta minä tiedän se että emme olisi, ai mistäkö minä tiedän. Rakastan häntä ja tekisin juuri nyt mitä vain päästääkseni hänen viereensä. Haluan olla kokonaan hänen ja haluan hänen olevan minun. En ole valmis päästämään irti hänestä, en tiedä olenko koskaan valmis päästämään hänestä irti.

"Okei, mä en tienny kumman sä halusit, mut mä toin pumpkin spice latten ja creamy choco cappucinon." Lindsey tallustelee huoneeseeni kaksi starbucksin juomaa kädessään. Nappaan creamy chocon ja kiitän Lindseytä.

Nousen ylös sängyltäni ja paiskaan kahvini pöydälle. "Mä en kestä enää!" huudan ja Lindsey katsoo järkyttyneenä minua.

"Mikä hätänä, Isla?" hän nousee seisomaan ja tarttuu olkapäästäni. Käännän katseeni häneen ja olen jo kyynelissä.

"En vain enää pysty istuskella kotona kanssasi ja olla ajattelematta mitä typerää Nico on tekemässä. Hän ei ole soittanut, emmekä ole nähneet toisiamme kahteen vitun viikkoon." selitän. Lindsey huokaisee.

"Nappaa takkis, me mennään Nicon luo." Lindsey sanoo päättäväisenä, melkein jo käskee. Kurvaamme Lindseyn autolla Nicon asunnolle ja koputan oveen, mutta kun ei kuulu minkäänlaista vastausta käytän omaa avaintani, jonka Nico antoi minulle.

Avaan oven ja jokin mahan pohjallani jännittää sisään astuessani. Voin jo mielessäni kuvitella mitä seuraavaksi tapahtuu. Nico marssii vihaisena luokseni ja huutaa minulle kaikkea, että olen ihan paska tyttöystävä enkä tottele häntä tai kuinka aina vain nipotan kaikesta turhasta. Mutta niin ei kuitenkaan tapahdu vain löydän itseni seisomassa olohuoneessa, jonka lattia on täynnä lasinsirua ja verta.

En pysty edes liikkua, vain romahdan maahan ja itken kova äänisesti, jolloin Lindseykin löytää tiensä veriseen olohuoneeseen. Hän katsoo veristä lattiaa ja kyykistyy lattialle halaamaan minua.

"Shh, ei mitään hätää, Isla. Nico on varmasti ihan kunnossa." Lindsey sanoo lohduttavasti ja jatkaa halimistani. Muistan vain kuinka huolissani ja peloissani olin, että Nicolle olisi käynyt jotain. Ja sen levottoman tunteen sisälläin, joka kertoi että kaikki ei ole hyvin ja että minun täytisi löytää poikaystäväni heti.

Lindsey taluttaa minut autolleen, kun en pysty itse edes kävelemään kunnolla. Lindsey juttelee puhelimessa jonkun kanssa, mutta olen liian voimaton kysyäkseni kunen kanssa. Kamala tunne vie ison tilan voimistani.

Lindseyn lopetettua puhelun hän starttaa auton ja saavumme johonkin tuntemattomaan paikkaan. "Lindsey?" saan sanottua ja Lindsey kääntyy katsomaan minua.

"Ei mitään hätää, Isla, me kyllä löydetään Nico, mut sun pitää nyt herätä." Lindsey napauttaa sormiaan ja katselee silmiäni. Niissä näkyy pieni huoli ja pelokkuus.

Kyyneltyneet silmäni sulkeutuvat ja avautuvat taas, jolloin näen paremmin, eikä tunne vie kaikkia voimiani. "Mi-missä Nico oikein on?" kysyn. Lindsey silittää poskeani ja tajuan soittaa Nevalle.

Selitän hänelle tilanteen, mutta hän ei kuitenkaan tiedä yhtään mitään Nicon olinpaikasta, ei Joshkaan ja Hunterilta on turha edes kysyä, hän ei kovin paljoa tykkää minusta. Ainoa ihminen jolta en ole kysynyt on Chris.

"Lindsey, mä taidan tietää missä Nico on."

Koputan huoneen 41 oveen, johon mies aulassa meidät ohjasi ja tuttu kasvo avaa oven, Nico. Hän katsoo minua ihanilla silmillään, melkein kylmästi. Chrisiä ei näy missään näkyvissä ja astun huoneen sisälle väkisin.

"Isla mitä ha.." hänen kysymyksenä jää lyhyeksi, suudeltuani häntä.

"Tiedätkö kuinka huolissani olin, kun näin olohuoneesi lattian, tiedätkö kuinka romahdin lattialle itkien, kun pelkäsin kuolemaksi, että sinulle olisi käynyt jotain? Et enää ikinä saa tehdä mitään tuollaista minulle, enää ikinä, saat erota minusta vaikka miten monta kertaa haluat, saat tallata sydämeni päälle ja sylkäistä, mutta ei mitään tuollaista ikinä, jooko?" seison siinä Nicon edessä silmät kyynelissä ja yhtäkkiä hän nostaa minut syliinsä.

"Minä vannon." hän kuiskaa korvaani ja laskee minut alas. Seison hänen lähellä ja katselen häntä. Hän pyyhkäisee kyyneleeni ja suutelee poskeani. Toivon todella, että välimme ovat nyt palanneet normaaliin.

"Olenko edelleen tyttöystäväsi?" kysyn ja Nico silittää poskeani.

"Ehkä meidän pitäisi olla vain kavereista, kullanmuru." hän sanoo ja olen lähellä kaatua maahan. Siis mitä? Vain kavereita ja kullanmuru.

Sitten hän purskahtaa nauruun ja nostaa minut jälleen syliinsä ja pyöräyttää. "Kunhan vitsailen, rakas tyttöystäväni." Hän naurahtaa ja suutelee minua. Ai hitto, miten hyvältä se tuntuu. Suudella häntä pitkästä aikaa.

"Miksi muuten edes alunperin sanoit kaiken sen?" kysyn häneltä. Hän istahtaa alas sängylle ja minä hänen viereen.

"Koska näin unta, jossa olit onnellisempi, jonkun toisen kanssa ja halusin vain että olet onnellinen, sitten muistin vielä sen typerän tapauksen, kun suutelin sitä tyttöä ja vihastuit minulle." Nico selittää ja nojaudun häneen kiinni.

"Isla, anteeksi että mä särjin sun sydämen taas." Nico tarttuu kateeni ja suutelee poskeani.

"Totuushan on että sä et ikinä voi sitä murtaa, kun se on jo sun. Mä rakastan sua, Nico ja mä oon jo onnellisempi sun kanssa." sanon ja suutelen hänen poskeaan.

"Mäkin rakastan sua, Isla." Nico sanoo ja vetää minut kokonaan syliinsä.

"Minä tiedän kyllä."

Sori täs uudes osas kestiki pitempää ku ajattelin, mut nyt se on vihdoin valmis.

Lukurauhaa ja maailmanrauhaa myös.