Unloved- Vaaraton

48. Life Sucks Sometimes, But You'll Get Over It Eventually

Islan nk.

Silmäni rävähtävät salaman nopeasti auki kivan pamahduksen kantauduttua korviini ja katsahdan ympärilleni. Käännän katseeni Nicon puolelle sänkyä vain tajutakseni, että hän ei ole enää vieressäni. Hän ei ole mikään kova aamuihminen. Kännykkäni näyttö herää ja kello näyttää jo puolta päivää. Nukuin pidempään kuin Nico, joka on ihme. Yleensä olen tämän parisuhteen aamuvirkku.

Nostan peiton päältäni ja nousen sängystä. Petaan pedin ja avaan huoneemme oven, joka johtaa suoraan käytävälle, jossa sijaitsee portaat alas keittiöön ja olohuoneeseen. Katselen ympärilleni laskeutuessani portaisia alas, mutta en näe Nicoa missään. Tarkistan ajopihan ja en näe hänen autoaan missään. Ajattelen, että ehkä hän ajoi autonsa autotalliin, joten tarkastan myös autotallin, mutta kirkkaan punainen Ferrari puuttuu.

Aivoni alkavat heti yliajattelemaan kaikkea mitä hänelle on voinut käydä.
Nappaan heti kännykkäni keittiötasolta, johon olin sen äskettäin jättänyt ja soitan Nicon numeroon. Puhelin piippaa pari kertaa ja olohuoneen puolelta kuuluu tärinää. Nostan sohvalta Nicon kännykän, jossa näkyy tuleva puhelu Islalta.

Huolestun yhä enemmän. Soitan myös Lindseylle, mutta hänkään ei kuullemma ole nähnyt Nicoa. Istun sohvalle levottomana ja puren huultani. Satun tekemään sitä aina ku olen huolissani tai stressaantunut. Pomputan myös jalkaani ja katson kännykkääni joka viiden sekunnin välein. Helvetin Nico. Jos hän on päättänyt tehdä saman katoamistempun kuin Woods, nirhaan hänet. Huokaisen kovaan ääneen ja soitan Nevalle.

"Moi, Isla." Neva vastaa puhelimeen pirteänä. "Mitä kuuluu?" hän sanoo pienen tauon jälkeen.

"Neva moi. Hyvää hyvää kuuluu. Kuule oletko sattunut näkemään Nicoa? Hän on jättänyt puhelimensa kotiin ja häipynyt autollaan. Olen huolissani, sillä hän ei ole ilmoittanut missä on ja hänellä ei ole kaikki kunnossa. Hän kertoo minulle yleensä kaikki, mutta emme ole jutelleet kunnolla moneen päivään." selitän.

"En valitettavasti ole nähnyt häntä, mutta pidän silmäni ja korvani auki."

"Selvä kiitos Neva." kiitän ja katkaisen puhelun. Olen vielä enemmän huolissani hänestä. En saa enää lohtua siitä että ehkä hän onkin mennyt moikkaamaan Nevaa ja Joshia, mutta Neva ei ole nähnyt häntä. Nousen sohvalta ja ravaan ympäri kämppää hermostuneena. Kuulen oven narinaa ja raskaita askelmia. Käännän katseeni eteisen suuntaan ja näen Nicon, jonka katse on maassa.

Juoksen äkkiä hänen luokseensa halaamaan häntä. Hän nostaa katseensa minuun ja näen hänen murtuneet ja ikuiset silmänsä. Asetan käteni, molemmin puolin hänen poskiaan. "Nico, mikä hätänä?" Jäätävä hiljaisuus huolestuttaa minua. "Nico, pliis kerro mulle."

"East-Ea-Easton." hänen murtunut äänensä yrittää kertoa minulle. Voin jo ennustaa mitä hän sanoo. En hetkeen saa henkeä ja kyynel vierähtää poskelleni. "Se-sen äiti soitti. Ne löys sen. Easton on kuollu, Isla."

Sydäntäni puristaa ikävästi noin nanosekunnin ajan ja käteni putoavat Nicon poskilta sivuilleni. "Mi-mitä?"
En voi uskoa tätä totuudeksi. Kaikki tämä tuntuu niin epätodelliselta. Kuinka Easton voi olla kuollut vastahan hän oli Kreikassa kansamme.

"Mu-mun on soitettava Lindseylle." kaivan puhelimeni taskustani ja yksinäinen kyynel vierähtää poskelleni. Syyllisyys valtaa mieleni ja sydäntäni puristaa taas. Mieleeni tulee kaikki ne kerrat, jolloin olen ollut ilkeä Eastonille, vaikka hän halusi kuinka ystävystyä kanssani päätin olla ilkeä hänelle.

Kolmannen piippauksen jälkeen Lindseyn hysteerinen ja itkuinen ääni vastaa puhelimeen. "Linds, mä just kuulin Eastonista. Mä oon niin pahoillani. Mä tuun sun luo just nyt."

"Ei sun tarvii, Isla. Äiti on tässä mun luona. Pysy sä vaan Nicon kanssa." Itkuinen, mutta rauhallinen ääni vastaa.

"Mä rakastan sua, Lindsey. Oot mun paras kaveri." sanon ensimmäistä kertaa. Emme ole niitä sellaisia parhaita kavereita, jotka kutsuvat toisiaan 'babeiksi' tai mitään, mutta se tuli niin luonnostaan suustani. En tiedä mitä tekisin ilman Lindsiä.

"Mäkin rakastan sua, Isla. Moi moi, nähdään pian." Linda katkaisee puhelun ja lasken puhelimeni pöydälle. Syöksyn seuraavaksi Nicon syleilyyn. Ehdin jo kaivata hänen lämpöään.

"Mä oon niin pahoillani, Nic. Mä tiiän et Easton oli sun paras kaveri, mutta elämä on ihan kamalaa ja sä tiiät sen." Sanon ja tiedän, ettei se ole mitenkään lohduttavaa, mutta en vain löydä oikeita sanoja. Elämä on täyttä paskaa joskus ja kun luulee, että asiat on kääntymässä paremmaksi, elämä antaa turpaa ja kovemmin.

Nico saa riittävästi voimaa nostaa kätensä ympärilleni ja hautaa kasvonsa olkapäälleni. On jotenkin sydäntäsärkevää nähdä kuinka aikuinen mieskin voi olla näin voimaton, mutta suru ei valitse kohdettaan sukupuolen perusteella.

Oloni on niin voimaton tällä hetkellä ja tuntuu siltä, että minun pitäisi olla vahva Nicon puolesta ja olen varma, että hänkin on tuntenut velvolliseksi pysyä vahvana minua varten.

Peräännyn taaksepäin olohuoneen puolelle ja istutan Nicon sohvalle. Istun hänen viereen ja käännän hänet katsomaan minua. Pyyhkäisen hänen märkää poskeaan sormellani.

Nicon kyyneleet jatkavat vuotamistaan noin 20 minuuttia, joten luonnollisesti itkemisen jälkeen olo on väsynyt ja voimaton, joten laskettuani hänen päänsä tyynylle ja levittettyäni voltin hänen kehon ylle hän nukahtaa kuin vauva viidessä minuutissa.

Hän on niin söpö nukkuessaan, joten en voi olla tuijottamatta. Hänen nukkuessaan kerkeän siivota koko talon, vaikka meillä käy siivooja viikottain, luuttuan lattiat, pesen vessat, joita on kolme ja pyyhin kertyneet villakoirat. Minun on pidettyä itseni kiireisenä, etten tunne oloani enemmän syylliseksi Eastonin kuolemasta. Ehkä hän karkasin minun takia, ehkä hän ei vain enää jaksanut minun ilkeyksiäni.

Mieleeni pongahtaa, että Easton olisi täyttänyt 18 kahden viikon kuluttua. Poika parka ei edes ehtinyt kokea ensimmäistä askelta aikuisuuteen kohti.

Kun minulta loppuu tekeminen ne syylliset ajatukset valtaavat mieleni ja romahdan sohvalle Nicon viereen. Silmäni vaipuvat kiinni hetkessä. Kaikki se suru ja syyllisyys oli vain niin uuvuttavaa.

NICO

Avaan silmäni hitaasti ja hieron päätäni, jota särkee kovasti, kovemmin kuin koskaan ennen edes juomisenkaan jälkeen. Nousen istumaan ja katseeni kääntyy vieressä makaavaan kaunottareen. Otan viltin ympäriltäni ja kiedon sen hänen ympärilleen.

Kun katson häntä unohdan hetkeksi Eastonin ja ajattelen vain upeaa tulevaisuutta tuon ihanan naisen kanssa. Voi vittu, kuinka rakastankaan häntä. Hetkeksi jo unohdan, että on juuri antanut meille turpaan, mutta Islan avulla olen varma, että pääsen lopulta jatkamaan elämääni.

Nousen ylös sohvalta ja suukotan Islan lämmintä otsaa. Tallustan keittiön puolelle ja keitän kahvit. Nautiskelen kahvini keittiöntasolla katsellen nukkuvaa kaunista tyttöystävääni. Olen vihdoin päättänyt.

Aion vihdoin kosia häntä.

Xoxo
I'm back, babes. ❤️