On my way

1. The new home

^^kuvassa Laurent^^

Laurent

Valkoinen Audimme pysähtyi yhden ison, valkoisen talon eteen, Sydneyssä. Talossa oli selvästikkin kaksi kerrosta ja pihaakin näkyi vähän.

"Saanko mä nyt ruokaa?" Alex (Alexander) valitti jo viidettä kertaa pienen ajomatkan aikana.

"Joo, joo, saat ruokaa" sanon Alexille väsyneenä jonka ilme muuttui iloisemmaksi. Pikkuveljeni on varmaankin kaikista tärkein perheenjäsen meillä. Isäni on nimittäin vain etäistynyt ja etäistynyt meistä ja äitipuoleni, Andrea, ei ole mikään kivoin tyyppi. No sitten on tottakai Harry, isoveljeni joka on minua 3 vuotta vanhempi ja asuu yksin täällä lähistöllä. Emme ennen nähneet toisiamme paljoa sillä hän asui täällä ja me Lontoossa. Avaan oven ja Alex hyppää suoraan syliini. Alex on siis juuri täyttänyt 6 vuotta joten hän on vielä pikkuinen.

Kävelin sisään, Alex sylissäni ja ulko-ovella odotti jo Harry. Juoksen (edelleen Alex sylissä) Harryn luo ja halaan tätä tiukasti.

"Moi systeri" Harry sanoo ja halaa minua takaisin. "Broidi" sanon takaisin ja työnnän Harryn auttamaan laukkujen kannossa. "Mun huone on siis ylhäällä kolmas ovi oikealta?" Kysyin vielä isältä ja tuo nyökkäsi.

"Tulkaa viemään näit mun kaa" sanoin Alexille ja Harrylle. Alex heti ottaa oman laukkunsa sillä hänen laukku on pieni ja hänen huoneensa on omani vastapäätä. Harryn vain haluan auttamaan koska hän on meistä vahvin.

Itse otan haalean värisen matkalaukun ja lähden kävelemään kohti valkoista ovea.

Avaan oven ja silmäni näkevät jotain taianomaista, nimittäin uuden kotini. Tiesin aina että Isäni sekä Andrea olivat olleet rikkaita mutta mitä? Ei minulla ole koskaan ollut näin isoa kotia.

Raahaan laukkuni eteiseen ja sitten rappusten luo. Katson toivottomana rappusia sillä ne ovat kierreportaat ja minun laukkuni painaa ainakin miljoona kiloa. No ehkä vain 13 kiloa mutta se on melkein sama asia. Lähden nostamaan laukkuani porras portaalta ja pääsen vihdoin ylös. Lasken kolme ovea oikealta ja päädyn valkoisen oven eteen jossa on nuppikahva. Käännän kahvaa pienesti ja huoneeni avautuu. Suuni olisi varmasti loksahtanut auki jos sen voisi vain irroittaa. Huomaan heti vanhoja huonekaluja sekä uusia huonekaluja huoneessa jotka tekevät siitä joka tytön unelman, mukaanlukien minun unelman. Juoksen heti valkoisen, ison parisängyn luo ja hyppään siihen pehmeyden unelmaan.

Kun olen kieriskellyt tarpeeksi sängyssäni nousen ylös ja katseeni kohtaa meikkipöydän söpöillä valoilla sekä monella lokerolla kaikenlaisia meikkejä. Huomaan yhden lempi palettini, joka on Anastasia Beverly Hillssin yksi luomiväri paletti joten avaan sen ja katselen hetken niitä punaisia ja kultaisen sävyjä. Juoksen huoneen toiseen päähän jossa kaksi ovea sijaitsee. Toisen oven takana on normaali kokoinen vessa ja sen vieressä söpö, aika iso, vaatehuone jossa on pari vaatetta jo valmiiksi. Tilaa ainakin oli vaatteille...

Kello oli jo 17.32 illalla ja minulla ei ollut vieläkään huomisen koulutarvikkeita. Minun pitäisi mennä siihen vähän kauempaan kauppakeskukseen. Avaan huoneeni oven ja nappaan lompakkoni mukaan. "Isä! Voinko lainaa sun autoa? Meen ostaan koulujuttuja!" Huudan isälle joka on varmaankin makuuhuoneessa. Huomaan isän kävelevän eteiseen. "Muista ettet saa kolaroida taikka vaurioittaa sitä!" Isä sanoo ja ojentaa avaimet. Olen nappaamassa niistä kiinni mutta isä vetäisee ne ylös. "Lupaatko?" Isä sanoo vielä. "Lupaan" huokaisen ja nappaan isän autonavaimet.

Hyppäsin isän valkoiseen audiin joka on ollut isällä nyt vajaat yksi ja puoli vuotta. Käynnistin auton ja peruutin pihastamme pois. Huomasin vielä vilauksen Puna-sinisetä paidasta joka kuului Alexille, pihalla. "Moikkaa!!" Huusin Alexille ja tuo vilkutti minulle.

Asetin navigaattorin kohti lähintä kauppakeskusta, joka olikin ilmeisesti vain 11 kilometrin päässä.  Etsin parkkipaikkaa ainakin 8 minuuttia ennenkuin löysin yhden keskeltä kaikkea. Lukitsin auton ja lähdin sisään käyntiä kohti.

Otin puhelimeni esiin samalla kun kävelin jotta voisin etsiä listan kirjoista sekä muista tavaroista joita isä minulle listasi Andrean kanssa. Ensimmäisenä kävisin varmasti Starbucksissa sillä tarvitsisin kahvini. Kävelen pienen listan luo, jossa näkyy kaupat ja niiden sijainnit. Täällä pitäisi olla se jossain... Ahaa! Se on alemmassa kerroksessa ihan päädyssä. Menin hissin eteen odottamaan että se tulisi omaan kerrokseeni.

Astelin sisään kahvin hajun täyttämään kahvilaan. Kävelin suorinta tietä jonolle, jossa olikin vain kolme ihmistä ennen minua. Kun oli oma vuoroni tilata juoma. Otin normaalin Cafe Mochan kermavaahdolla sekä pienellä siraapin maulla. Nuori nainen, Denise (nimilapun mukaan), kysyin nimeäni hymyillen. "Laurent mutta laita vain Laur" sanon hymyillen takaisin tytölle kun tuo kirjoittaa tilaukseni sekä nimeni kuppiin.

Saatuani juomani lähden kohti seuraavaa kauppaa. Se olisi joku koulutarvike kauppa josta en ole ennen kuullutkaan. Kauppa onkin ihan vieressä joten kävelen sinne. Otan ostos kärryt ja kiidän suorinta tietä oman kouluni, Harpys hillin osastolle (kyllä eri kouluilla oli omat osastot). Nappasin sieltä kaikki tarvittavat ja menin kassalle tavaroideni kera.

Saatuani vihdoin ja viimein kaikki tarvikkeet katsoin kelloa. "Eihän siinä mennyt kuin joku 2 tuntia" sanon itselleni ja päätän käydä hakemassa pizzaa koti matkalla. Katson kärryäni. Miten minun kuuluisi saada nämä kaikki autoon? No ehkä voisin viedä ne jonnekkin josta voin hakea niitä yksitellen... "Tarvitsetko apua kannossa?" Kysyy varmaan ikäiseni tytön ääni edestä. Nostan katseeni kasseista juuri ikäiseeni tyttöön jolla on todella vaaleat hiukset ja siniset silmät. Tytöllä on pisamia sekä lasit. Todella kaunis tyttö. "No jos siitä ei ole vaivaa..." Sanon hiljaa hymyillen. "Diane" tyttö sanoo minulle ojentaen kätensä. "Laurent, voit sanoa vain Laur" sanon hymyillen tytölle. Tyttö nappaa nopeasti kaksi kassia ja minä toiset kaksi. "Haetaan noi kaks vikaa kassia pian" Diane sanoo hymyillen ja työntää samalla kärryt odotus pisteelle. Lähdemme yhdessä parkkipaikalle. "Missä autosi on?" Diane kysyy pian. "Se on keskellä kaikkea, valkoinen audi" sanon hymyillen ja suuntaan kohti autoa.

Kun saimme vikatkin kassit autooni kiitin tyttöä tuhannesti. "Kiitos vielä Diane! En tiedä mitä olisinkaan tehnyt ilman sinua" sanon hymyillen ja tyttö antaa vain nopean halin minulle. "Heippa!" Tyttö sanoo ja minä vastaan tuohon. Astelen autoon ja ajan pois. Vasta puolivälissä tajuan ettemme ehtineet vaihtaa numeroita. Olisi ollut kiva saada kaveri jo valmiiksi ennen huomista.

Saavun kotiin haettuani pizzan ja syötyä sen sitten autossa. Jätin kolme palaa Alexille sillä tiedän kuinka paljon hän rakastaa pizzaa.  Annettuani pizza palat Alexille suuntasin huoneeseeni. Laitoin kaikki huomiset asiat paikoilleen ja menin sänkyyni ihan rättiväsyneenä. Mikä päivä! Sitten vaivuin syvään ihanaan uneen...

Words~ 972