On my way

17.

William

Minun on pitäyt kertoa Laurentille jo yli kolme viikkoa että tykkään hänestä mutta olen aina epäonnistunut. Laurentin pikkuveljen, Alexin lähdöstä on nyt viikko ja Laur on ihan murskana. No kyllä minäkin olisin jos äitini kuolisi ja Mila lähtisi luotani. Isäni jätti minut, Milan ja äidin kolme vuotta sitten toisen naisen vuoksi. Pärjäsimme todella hyvin ilman häntäkin. Tänään, maanantai illalla minulla oli täydellinen suunniltelma miten kertoisin Laurentille tunteistani. Olin pyytänyt tänään Lauria rannalle vain kanssani mutta minulla olisi yllätys hänelle. Aluksi olin saanut yhden kaverini auttamaan minua järjestämään pienen söpön piknikin rannalle josta lähtisimme suoraan meille, jossa äiti oli tehnyt meille kakun. Nyt vain toivoin että kaikki menisi hyvin. (Kaikki lukiat, peukut pystyyn Williamin suunnitelmalle!) Olin juuri nyt kävelemässä kaverini kanssa meille ottamaan tarvikkeet piknikkiin. Olimme saaneet luvan lähteä tuntia aikaisemmin. Kello oli nyt 12.00 ja sovimme tapaavamme 17.25 rannalla. "Hei Thom, pitiks meijän mennä kauppaan sit mennä ostaan ne suklaat, ruusut ja juomat?" Kysyin Thomakselta. "Juu, jos mä käyn hakee ne ja sä otat täält muut asiat nii nähään sit puolen tunnin pääst rannal?" Thom sanoi ja minä nyökkäsin.

Laurent

Istuin matikan tunnilla odottaen sen loppumista. Viisi minuuttia Laur, kyllä sinä kestät. Piakkoin kello soikin ja minä sujahdin ulos luokasta. Huomasin Amandan odottavan minua luokan edessä. "Heii" sanoin ja halasin tätä tiukkaan. "Hei, me nähtiin tunti sitten" Amanda sanoi kummiskin halaten minua ihan yhtä tiukkaan. "No sä tiiät et kellään muulla ei oo vikaks tunniks matikkaa nii oon siel tukossa niiden idioottejen kaa" sanoin naurahtaen. Olin niin iloinen että kaikki ekan päivän idiootit paitsi Stiles, olivat pysyneet minusta erossa. Alex oli kyllä yrittänyt tulla puhumaan minulle mutta minä en vain tykännyt pojan luonteesta sitten yhtään. Harrisia ja tämän porukkaa en näe enään muuta kuin äskeisellä matikan tunnilla ja aina välillä käytävillä. "Mua jännittää jostain syystä Williamin tapaaminen siel rannalla..." Sanoin Amandalle. "Muuten siitä puheenollen... Tuutko vähän sivuun mulla ois vähän asiaa..." Amanda sanoi ujosti joka oli tytöltä outoa. "Onks kaikki okei?" Kysyin mutta Amanda vain veti minut käytävän päätyluokkaan jota ei koskaan käytetty. "Mikä sulla on?" Kysyin huolissani Amalta. "Joo siis... Mulla on ihastus, ja aika paha sellanen Williamiin ja mua pelottaa..." Amanda sanoi. "Okei... Mikä sua pelottaa" sanoin vaikka jostain syystä tunsin jotain kateellisuutta ja vihaisuutta parastaystävääni kohti. Ja minulla on pieni tieto miksi. "Mua pelottaa se, että sullakin on ihastus siihen ja sitten jos se joskus tekee valinnan nii meijän kaverisuhde menee pilalle..." Amanda sanoi ja minä halasin tyttöä. "Meijän kaverisuhde on liian vahva siihen että joku poika tekis sellasta..." Sanoin halaten tyttöä tiukasti. "Mutta sä et vastannut... Ootko sä ihastunut Williin..." Ama sanoi nyt katsoen minua silmiin. En tiennyt mitä vastata. Olin minä ihastunut häneen palavasti, tajusin sen silloin puistossa, tajusin että oikeasti mitä teen ilman häntä. Lopulta päädyin pieneen nyökkäyskeen. "Anteeks Ama... Mä en voi sille mitään" sanoin kyyneleen vierähtäen molemmille poskilleni. Amanda halasi minua uudestaan. "Ei se mitään, kumpikaan ei voi hallita tunteitaan... Ja niinkuin sä sanoit, me ei anneta minkään pojan tulla meidän väliin.... Ja jos... Jos Will sitten valitsee sut, mä oon ilonen sun puolesta" Amanda sanoi hymyillen olkapäätäni vasten pientä, surullista hymyä. "Mäkin oon sitten ilonen sun puolesta" sanoin.

Kello oli nyt 17.00 ja minun pian pitäisi lähteä rannalle. Olimme Amandan kanssa valinneet minulle farkkushortsit ja sitten vielä mustan, pohjasta läpinäkyvän, topin. Itse olin tyytyväinen asuuni ja nyt toivotaan ettemme mene Williamin kanssa mihinkään linnanjuhliin. Naurahdin tuolle ajatukselle ja menin alas. Tunsin oloni niin yksinäiseki ilman Alexin kikatusta ja isää lukemassa lehteä. Ja sitten Andreaa tekemässä jotain.