On my way

19.

A/N  Jos ette muista tän luvun jälkeen mitä täs on tapahtunu nii ihan lopussa on sit sellanen nopee kertaus! Toivottavasti iloitsette!😂🙌

Laurent

Siitä oli nyt jo kaksi viikkoa kun aloimme Williamin kanssa seurustelemaan. Kaikki ystäväni ottivat sen ihan hyvin ja olin iloinen. Olin taas alkanut puhumaan aika paljon Kieranin kanssa vaikka Will ei tykännytkään hänestä, en edes tiedä miksi. Iloisin olin siitä ettei Amandaa haitannut että olin Williamin kanssa yhdessä. Willistä oli tullut ihan todellinen pehmo. Hän vain puhui kaikkia söpöyksiä ja laitteli lappuja lokerooni aina kun meillä oli eri tunnit. Will antoi aina suukkoja poskelleni, päälaelleni ja ihan huulille. Olin nyt iloisempi kuin pariin vuoteen. Mutta Stiles oli lähtenyt viikko sitten isänsä luo, toiselle aika kauas joten olin siitä vähän surullinen.

Will otti minua kädestä kiinni kun kävelimme koulun ovista sisään. Hymyilin pojalle ja nousin varpailleni antaekseni Williamille suudelmam poskelle. "Söpöä" kuulin Stilesin naurahtavan samalla kun kävelimme tuon luokse. Hymyilin pojalle leveästi ja halasin Stilesiä. "Sä palasit! Sunhan piti tulla vasta parin viikon päästä!" Sanoin. "En mä enää jaksanu isää. Isä taas vaan puhu siit sen työpaikasta ja kuinka se haluu et tuun sinne. En kyl todellakaan oo täältä muuttamassa pois" Stiles sanoi ja erkaantui halista. "No hyvä" sanoin naurahtaen.

Juttelimme hetken Williamin ja Stilesin kanssa kunnes Williamin kanssa lähdimme molemmat tunnillemme. Minulla oli siis liikuntaa ja Williamilla olisi ruotsia. Laahustin hitaasti, ja hyvin masentuneena liikunnasta, kohti pukuhuoneita. Minulla ei ollut ketään kunnolla tuttua siinä tunnilla. Katselin seiniä samalla kun vain lähestyin pukuhuoneita. Avasin oven. "Voi vittu" pääsi suustani ja suljin oven mahdollisimman nopeasti. Olin hienosti avannut, minkämuunkaan kuin, poikien pukuhuonee  oven jossa pojat olivat ilman paitoja. Nolostuneena lähdin toisella ovelle. Oisi pitänyt kattoo et minkä oven avasin. Avasin tyttöjen pukuhuoneen oven hyvin nopeasti. "Voit sä kyllä tänne joskus muulloinkin tulla!" Kuuluin huuto ennenkuin suljin tyttöjen oven. Kuulin poikien naurua. Voi vittu Laur...

Kivuliaan ja hyvin kiusallisen liikunta tunnin jälkeen, suorastaan kiisin Ruotsin luokan eteen jonka ovi oli vielä kiinni. Odottelin rauhassa kunnes ovesta alkoi tulla ulos paljon minun ikäsiäni poikia ja tyttöjä. En kyllä nähnyt ketään jota olisin halunnut nähdä. Kurkkasin ovesta sisään ja näin Williamin, kumartuneen jonkun tytön pulpetille ja siinä sitten opetti, tai teki jotain muuta, tytön kanssa. Tekoyskäisin että William huomasi minut. "Laur!" Will sanoi ja nousi kummarruksesta ja käveli luokseni. Tuo painoi pikaisen suudelman huulilleni. "Oli ikävä?" Will kysyi naurahtaen ja minä nyökkäsin. "Ootappa vaan kun kuulet mitä mulle tapahtu!" Sanoin ja aloin selittää mitä olin vahingossa tehnyt.

Vihdoin meillä oli ruokailu. Lähdin yksikseni kävelemään kohti ruokalaa, sillä Williamilla oli ollut jotain niin hän tulisi vähän myöhemmin. Amanda ja muut taas odottivat minua jo ruokalassa. Otettuani ruuat, menin pöytään missä muut istuivat. "Hellou" sanoin ja laskin ruokani pöydälle. Sain vastauksia iloisesti takaisin. "Mä järjestän tänään illalla bileet, Laur, sähän oot tulossa?" Jess sanoi ja minä katsoin tuota. "Joo kai mä tuun, mut bileet, keskellä viikkoo?" Sanoin naurahtaen Jessille. "No eihän sille voi mitää jos porukat on tänään ja huomen vaan poissa nii käytetää tilannetta hyväks" Jess sanoi naurahtaen. "Miks sun luona ei ikinä pidetä bileit? Sul on iso kämppä ja asut yksinki" Adam huomautti. Adam ei melkeimpä ikinä puhunut minulle tai kenellekkään mulle kuin Jessille (ainakin minun ympärilläni) mutta se oli minulle ihan fine. "Emmä tiiä... En mä osaa oikeen ees pitää bileitä" naurahdin hiljaa ja aloin syödä vähän pakosta. Yksi syy oli että koulun ruoka oli paskaa ja toinen syy oli että kaikki äänet päähäni olivat palanneet. En ollut kertonut siitä vielä edes Williamille. Tai noh, kukaan muu ei edes tiennyt viiltelyista paitsi Will ja tuon äiti. En ollut pitkään aikaan pitänyt mitään lyhythihaisia sillä en jaksanut enään edes peittää niitä minun kaikilla meikkivoiteillani. Se oli turhauttavaa. Eivät haavat ikinä kokonaan lähteneet mutta parantuvaan puoleen ne olivat menneet. Huokaisin syvään ja jatkoin muiden kuuntelemista.