Pimeys ja sen Varjo

luku 7

Miro

Mun pää oli sekä tyhjä et täyn turhii ajatuksii koko sen matkan. Enite ne koostu siit et mitä vittuu mä tein ja mitä helvettii tapahtu. Tyhjää oli kosk ees mun aivot ei ajatellu et tulisin selvii täst ja ne halus olla kuolemat myötähäpeää. Ja pieni, no ehk puolikas -tai neljä viiesosaa- osa sitte liitty siihe et Jiri oli iha kiinni mus ja se oli lämmin ja mä olin iha vitun kuses siihe. Mä lowkey en halunnu et tää matka ikin loppuis, kuulosti se mite Valtterilt tahansa.
Ja highkey mä halusin koukkaa johonki varjoo ja pysähtyy ja kääntyy ympäri ja suudella sitä. Lujaa. Kauan.

Ennen ku mä sain mun ajatukset heitettyy roskiksee nii me oltii jo peril ja voi vittu. Mä kaarsin siihe aik sotkusee pihaa ja pysähyin parin metrin päähä katoksest jalka maas. Autotalli ois iha kiva mut eihä mul sellast ollu.

Hetken mä vaa istuin siin, nauttien ees muutaman sekunnin Jirin lämmöst vaik oliki iha helvetilline helle. Mä oisin varmaa jääny siihe vaik ois nelkyt astet lämmint ja kuume siihe päälle. Mut sit mä huokasin vähä äänekkäämmi ku mitä oli ollu tarkotus ja jätkä alko heti kiemurtelee. Hyvi tehty, mä kehuin itteeni sarkastisest.

Mä nousin tottuneest sarvist kii pitäe ja ootin et Jiri sais taisteltuu kypärän pois pääst. Mä en tiiä mitä se yritti mut se koht repis korvansa irti. Naurahtaen hiljaa mä tartuin siihe sen puolest, varovaisest vetäen potan irti. Kundi sen al oli punane ku tomaatti eikä suostunu kattoo mua silmii mikä oli jotenki pelottavan sulost. Olinks mä vajonnu jo näin syvälle.
Mä harkitsin käden ojentamist mut se ois ollu ehk vähä liikaa jote mä vaa katoin hymyillen vähä ku Jiri nous satulast ja katse edellee maas se jäi siihe seisoo. Mä nielasin. Se oli joko super ujo tai sit se ei todellakaa halunnu olla tääl. Purren huulta mä talutin Riejun ne kaks, kolme metrii seinän vieree ja pyyhkäsin siit jonku lehen pois ostaen ittelleni puol minaa lisäaikaa. Okei, mä kysyisin Jirilt puolen tunnin pääst et halusko se lähtee. Ehk se ei ois liia pitkä aika sen mielest.

Mä käännyin takas sen puolee ku olin loihtinu naamalle mahollisimman rennon hymyn ja annoin sen seuraa mua ovelle. Mun sydän alko taas takoo ku oisin kuolemas. Nyt mul ei kuitenkaa ois avaint. Vittu se kulki samas ku Riejun, se mun pienempi osa aivoist, se järkevä, huokas. Silti mua hermostutti kaivaa se esii ja todeta et se oli iha oikeeki eikä jonku Joonan faijan kämpän.

Mä avasin oven dramaattisest kumartaen ja katoin ylpeen ku Jiri vähä naurahti. Se meni sisää vähä epäröien ja seisahtu eteisee kattoen ympärillee. Mun piti kattoo itekki nopee ettei siel ois mitää outoo. No seinäl oli joku Valden kännis piirretty kuva kyrväst mut se ny oli iha normaalii. Kai.

Kundi hyppäs metrin ilmaa ku koirat alko haukkuu yht aikaa keittiön suunnal. Sit alko kuuluu kynsien rapinaa ja mä astuin sisää iha varmuuden vuoks, laitoin oven kii ja varotin et koirat oli irti, ne tykkäs vieraist ja niil oli luultavast halipula.
"Haluutsä jotai?" Mä kysyin ennen ku kukaa kerkes hyökkää, "o vettä, mehuu, limsaa, viinaa, viskii ja bissee. Ja no tietty pilvee. Ei mul sit mitää syötävää ookkaa. Ehk juustoo. Ja vanhaa pizzaa."
"Ei kiitti", se virnisti vähä heikost, "tai okei vesi vois olla iha kiva."
"Et kai sä oo absolutisti?" Mä varmistin ennen ku tajusin et se ois saattanu vetää hernee nenää, mihi se vaa tuhahti. "Nah. Mä en vaa oo mikää alkoholin ystävä. Tai no ei oo mun juttu."
"Aa. Haittaaks jos mä otan pari?"
"Ei kai."

Me mentii peräkkäi olkkarin halki keittiöö ja siin matkan varrel elikot tarttu matkaa. No Anatude nuuhki Jirii hetke ja meni sit syömää, Homppis oli vähä innokkaampi. Se oli heti nuolemas käsii ja naamaa. Jiri näytti silt ku se ei ois tienny et ollakko awkward vai alkaakko silittää koirii. Mä avasin kraanan ja sil välin ku venasin kylmää vettä nii otin jääkaapist Lagerin, korkkasin sen, otin pari huikkaa ja ojensin Jirille sen vesilasin. Se virnisti kiitokses enkä mä ollu aikoihi nähny mitää nii söpöö. Ehk Anatuden ku se viel oli pentu. Sellane pörröne miniseefferi. Nyt se oli pörröne ja seefferi mut ei kyl ehk mikää mini.