Pimeys ja sen Varjo

luku 13

Jiri

Me oltii vaa hilluttu pari tuntii sisäl, pelattu pleikal Need for Speedii Miron ja Turon kaa ja mä olin voittanu, varmaa vaa kosk ne sääli mua ja anto mun voittaa. No, ekan roundin. Kyl ne ne seuraavat pelas iha kunnol, ja mä, tietty, hävisin aik helpost. Sit Turo oli tilannu Miron rahoil pizzaa minkä se söi melkei kokonaa Miron vitutukseks ja mä olin päässy seuraa ku Miro ruokki sen käärmeen. Se oli ensin kaivanu vissii vaa sen eläimille tarkotetust pakastimest jäätyneen hiiren minkä Turo oli napannu ja alkanu heittelee mua sil. Mä olin juossu sitä karkuu henkeni eest ja kaikki oli kuollu nauruu. Sit ku se oli sulanu tarpeeks nii Miro oli ottanu sitä hännäst kii kosk se ei halunnu koskee siihe ja vieny sen sen huoneesee mis se terra oli ja koputellu vähä lasii nähäksee et oliks Viljami the Viljis ees elos enää. Oli se. Mua sekä yökötti et kiinnosti kattoo ku Viljami luikerteli sen turvepesäst hiljallee ja nielas sen hiiren kokonaa. Enpä ollu sellastkaa enne nähny. Sit se jäi nukkuu siihe valon alle lämpimää eikä siin ollu muitten mielest enää mitää näkemist mut mä jäin kattelee sitä. Se oli aik iso näi mun mielest, jotai metri kakskyt, ja siistin värinenki. Miro oli kertonu sen virallisen värin nimen mut mä sanoin vaa et oranssipunane. Mä en ees nii tykänny käärmeist, mut ehk se johtu siit etten ollu nähny niit luonnos ku kerra tai kaks vuosii sit.

Mun kattelu keskeyty ku kuulu hirvee kolahus ja sit Miron kiroiluu. Mä käännyin kattoo niit kaht sen sängyl kulmat kohol ja repesin sit. Turo katto vähä kauhistuneen mut kans yrittäen olla nauramat tummanruskeet akkarii jonka se oli vissii tiputtanu Miron jaloille seinält mis se oli riippunu. "Vitun idiootti", Miro katto sitä pahast hieroen polveensa, "et sit voinu tiputtaa vaik tyynyy tai jotai?"
"Ups", Turo sano vaa nostaen sen kitaran Miron jaloilt suupielet nykien.
"Miten sä ees tiputit sen, häh?"
"Mun pää osu siihe..."
"Saatanan hujoppi", Miro huokas ja käänty sit muhu päi, "soitatsä muute mitää?"
"En... tai no jotai triangelii", mä vastasin vähä nolon. Ne oli kuitenki kaikki täs porukas jotai musaneroi ja mä osasin just ja just ceen enkä  mä ees tienny et oliks se duuri vai molli.
"Kelasin vaa et ku Turo täs osaa humppakompin ja mä kaikki maailman biisit kitaral nii ois voinu soittaa jotai paskaa", se virnisti saaen Turon tönäsee sitä olkaa. "Toisinpäi."
"No siis kyl mäki osaan humppakompin."
"Jiri haluutsä oppii soittaa skebaa?" Turo yhtäkkii kysäs kattoen mua virnuillen, "Miro voi auttaa."
"Voin vai", Miro katto sitä pitkää mut se ignooras sen. Mä pureskelin huult katse harhaillen. Tilanne ei ees ollu kiusalline mut yhtäkkii se tuntu silt. Oisha se kiva oppii soittaa jotai mut ei kukaa oppis päiväs mitää nii mä varmaa vaa tuhlaisin niitte aikaa.

"Tuu tänne", Miro päätti mun puolest ja mä sitte menin istuu sen vieree nilkat ristis. Se otti sen skeban Turolt ja asetti sen syliinsä. "Kato tää o D", se sano siirtäen sen sormii, "etusormi toiselle-"
"Se ei oo sokee", Turo sano välii ja sai keskarin vastaukseks. Mä katoin Miron sormii ja mietin et okei, se näytti suht helpolt. Sit se jo antoki kitaran mulle ja sano et kokeile. Otsa kurtus mä laitoin sormet nii ku mä oletin et se oli tehny ja luulin jo et osasin mut Miro naurahtiki et melkei. Se siirs mun nimetönt siihe etusormen ja keskarin välii toiselle nauhalle ja mä menin jo sekasi. "Noin", se virnisti, "sit soitat neljää alimmaist." Mä nuolasin huulii ja kokeilin eikä se ny kuulostanu nii pahalt. Vähä epävireiselt mut no. "Jees. Kato kundi osaa deen", se sano hymyillen ja mul meni hetki tajuta sen piilomerkitys. Vitun ääliö. "Sit kato", se jatko, "tää o C. Eka sointu minkä mä ikin opin." Se siirs mun sormii epämiromaisel hellyydel mikä saatto johtuu siit kitarast. Se meni vähä paremmi ja me molemmat virnuiltii. "Sit kokeile deet taas ja sit ceet. Turo anna tahti." Turo kävi heti sen kuultuaa toimee ja alko hakkaa reisiää ku rumpui, yks kaks kol, ja mulle tuli sellane alakoulun bändituokio mielee. Tosin mä olin ykkösel ja ne kutosel mut iha sama. Mä yritin soittaa ceen nii ku mä muistin eikä Miro korjannu jote se oli vissii oikei. Mä pureskelin posken sisäpintaa samal ku olevinani soitin ja aloin virnuilee leveest ku Miro pörrötti mun hiuksii ja sano et sähä oot luonnonlahjakkuus. No en ollu mut mä annoin sen kehuu. Ei se mitenkää pahalt tuntunu. Yhtää.