Pimeys ja sen Varjo

luku 34

Miro

Mä vedin syvää henkee, avaten mun silmät vihdoi. Mä olin pitäny niit kii varmaa minuutin, rutistanu mun kantamuksii rintaa vasten ja laskenu sydämenlyöntei. Mä seisoin Jirin oven takan, mis mä olin ollu varmaa viis minuuttii tekemät yhtää mitää.

Mä olin siin viel hetken iha paikoillani mut sit mä tajusin et siit ei ois mitää hyötyy. Yht hyvi mä voisin vaa kääntyy takas ja mennä himaa yksin sohvalle peiton alle. Se ois ehk tilapäisesti hyvä vaihtoehto mut pidemmän päälle siin vaa pitkittäis omaa kärsimystää.

Huult purren mä nostin toisen käden ja soitin ovikelloo haparoivin sormin. Toises kädes mul oli kasa kukkii, mä olin käyny läheises kukkakaupas käyttämäs mun viimeiset rahat. Mä en tienny diggasko se ees kukist saati sit et minkälaisist jote olin vaa kliseisest ostanu ruusui, punasii ja keltasii. Ei niit ollukkaa ku kolme, ei ollu varaa enempää. Kaikki fyrkat oli menny viinaa ja essoo.

Mä kerkesin laskee kuus sydämenlyöntii ennen ku ovi avautu ja Jiri katto mua laajoin silmin. Me ei sanottu mitää, se tuijotti mua ja mun käsii leuka maas. Mä nieleskelin hermostuneest, yrittäen olla välttelemät sen katset. Se tuntu yhelt mun elämän pisimmält hetkelt vaik tosiasias sitä kesti varmaa korkeintaa kymmene sekuntii. Varmaa viis.

Sit iha puun takii se hyppäs mun kaulaa ja halas tiukast. Mua ei ois voinu kiinnostaa vittuukaa ne kasvit sil hetkel, tiputin ne vaa maaha ja rutistin Jirin mua vasten nii lujaa ku pystyin. Mun sisäl riehu hirvee tunteitten vuoristorata, ain onnellisuuest ahistuksee enkä mä tienny mikä niist oli vahvin.

"Mä olin aik varma et tää ei tulis ikin tapahtuu", Jiri mumis mun hupparii vasten, "et en ikin näkis sua enää." Mul oli sanat edellee aik kadoksis nii vaa puristin sitä kovempaa jos se oli ees mahollist.

"Sori", mä sain vaa sanottuu. Mul oli suu täyn sen hiuksii mut en tehny asialle mitää, hengitin vaa sen tuoksuu ja annoin itteni ekaa kertaa monee viikkoo tuntee jotai muutaki ku vihaa ja angstii. Jos mä en ollu ollu siit aikasemmin varma, nii ny mä olin. Mä olin ehk hengannu tän jätkän kaa pari kuukaut mut mä rakastin sitä. Vittu mä rakastin sitä. Mä en kuitenkaa sanonu mitää, en halunnu pelottaa sitä pois just ku olin saanu sen takas.

Jiri huokas hiljaa ja päästi sit irti. Sen surulline ja kaipaava ilme silt päivält oli tiessää, ny se hymyili ku mä oisin ollu paras juttu mitä sille oli pitkää aikaa tapahtunu. Se otti mua kädest kii ja ku olin poiminu ne kukat maast nii se johatti mut ulko-ovelt eteisee.

"Mutsi o himas mut voiaa vaa olla mun huonees", se sano mihi mä vastasin varmaa oudon innokkaast et joo, ei haittaa. Mä viettäisin sen kaa aikaa mieluummi ammuttun ojas ku jossai mukavas paikas ilman sitä. Mä seurasin sitä sen huoneesee, vilkuillen ympärilleni matkan ajan. Mä näin sen mutsin jalat sohvan käsinojan yli olkkaris, viinilasin heijastuksen peilist. Jiril oli varmaa hauskaa, kaikki vaa dokas sen lähipiiris.

Mä laitoin ne kukat jonku lipaston päälle ku en tienny minne muuallekkaa tunkee ne. Mä en kuitenkaa kysyny neuvoo kosk se ois ollu outoo. Matkal Jirin sängylle mä törmäsin Nuijaa ja vasten mun kaikkii normaalei tapoi, mä kaappasin sen sylii ja heittäydyin makuulle siihe tyynykasaa. Jiri sulki oven ja istahti sit mun seuraks mun vieree. Nuija katto mua hetken skeptisest mut ei kuitenkaa menny pois.

"No, mikä sut ajo tänne?" Jiri kysy hetken pääst samal ku se silitti kissaansa korvan takaa. "Hyvä kysymys", mä kohautin olkiani, "tuli vaa iha hirvee ikävä ja huono omatunto ja kaikkee. Halusin vaa nähä sut." Sen suupielet kaartu pikkusen ylöspäin ku se vilkas mua. "Iha hyvä syy", se kommentoi mihi mä vaa nyökkäsin et jep.

"Onks tapahtunu mitää järisyttävää? Oon nähny sut viimeks siel hautajaisis melkei kaks viikkoo sit nii..." Mun mieli täytty kaikist tapahtumist mitkä melkei kaikki liitty siihe Stadin reissuu. Auton pölliminen, kyttien jahtaaman oleminen, ku Valde suuteli mua ja tunnusti rakkautensa... Mä en uskonu et Jiri ois ollu niihi mihinkää kovin tyytyväine. Tosin en mä voinu valehellakkaa. Yksityiskohtii vois ehk vähä muutella ja pitää salas tosin. Mä selitin merkittävimpii juttui mut vähä pehmentäen niit iha vaa sen viattomuutta suojellakseni ja silti ku olin saanu jutun selitettyy nii se katto mua silmät isoin. "Ei vittu", se henkäs, "ollu sit vähä eri meininkii ku mul. Oon vaa maannu sängyl ja piirrelly kaikkee turhaa melkei joka päivä."