Pimeys ja sen Varjo

luku 11

Jiri

Mun ahistus lisäänty mitä lähempän me oltii mun himaa. Mä latelin Mirolle minne päi kääntyy mitä mä ny itekkää osasin ja puristin sitä viel lujempaa ku eile. Eile, mä huokasin äänettömäst, mä olin ollu sil koko yön. Voi vittu. Kypäräki oli unohtunu johonki jote me varmaa ajettais kolari ja kuoltais vakavii vammoihi. Itse asias se ei ois ehk ollu nii paha ku otti huomioo tilanteen.

Mä hautasin mun naaman Miron paitaa ja yritin rauhottaa itteeni. Ehk mä voisin humaltuu sen tuoksust vähä lisää, se auttais selvii tilanteest. Hetkeks. Ja sit se pahentais sitä. Mä huokasin sen selkää vaste. En mä halunnu himaa. Mä halusin vaa Miron...

Joka tapaukses me oltii iha liia pian peril ja mun jalat alko tärisee ku mä näin mun kämpän. "Relaa, jätkä tärisee ku horkas", Miro naurahti, kääntyen vähä Riejun seläs nii et se sai pörrötettyy mun tuulen muutenki sekottamii hiuksii. "Vähemmästäki", mä mutisin, "se tappaa mut."
"Eikä tapa. Mä laitan sulle viestii heti ku pääsen himaa ja jos et vastaa nii mä soitan kytät ja tsirran", se lupas hymy äänest kuuluen ja munki oli pakko naurahta -aik heikost mut silti. "Joo. Tuu mukaa", mä sanoin sit naama edellee sen seläs kii, "pelasta mut."
"Sit se ainaki tappais sut. Ja mut siin samal."
"En mä haluu mennä..."
"Enkä mä lähtee. Mä kiipeen vaik ikkunast sit huomen sun huoneesee, mä vannon."
Mä huokasin aik äänekkääst ja nostin vihdoi pään. Mä istuin siin hetken vaa halaten sitä. Must tuntu et suurin osa kaikest mitä mä olin sanonu tai tehny johtu edellee siit viinast mitä mä olin imeny ku sieni vaik mä olinki ollu nii sitä vastaa. Mitä se oli sitte aiheuttanukkaa. Tosin mä syytin kyl enemmä itteeni ku alkoholii.

"Ehk mä sit meen", mä sanoin varmaa minuutin pääst vaik en ois yhtää halunnu, nousten ylös jalat vähä kipein ku olin puristanu niit sitä mopoo vaste nii kovaa. Miro väläytti mulle pienen virnee ja toivotti onnee ku mä lähin kävelee kädet mun lainafarkkujen etutaskuis kohti ulko-ovee. Se kämppä ei ollu ikin näyttäny noi uhkaavalt ku milt se näytti nyt. Ne kukatki siin pihal näytti silt ku ne ois halunnu katkoo mun pään. Vaaleenkeltaset seinät tuntu maailman ahistavammalt värilt. Ehk jos mä vaa kattoisin maaha nii mua ei ahistais. Ei, ei se toiminu.

Mä olin puolvälis ku mä käännyin äkkii kattoo viel Miroo. Se vastas mun katseesee vittu huult purren ja mä vaa ajattelin et ei saatana, vitut täst. Mä melkei hölkkäsin sen luo ja tartuin molemmin käsin sen naamast, suuellen sitä lujaa. Se äännähti vähä yllättyneest mut vei sit käden mun lanteille ja vastas iha täysil. Mä olin edellee kännis, iha varmast. Sen huulet oli nälkäset enkä mä voinu sanoo ettei mun ois ollu. Mult alko jo henki loppuu mut mä vaa jatkoin sen suutelemist nii kovaa et se melkei sattu nii ku sen käsi mun lantiolki.

"Nonni", se hengähti sit ku ei pystyny enää ja meiä oli pakko irtaantuu, "mee ny. Mä vittu kidnappaan sut enkä päästä ikin pois jos sä jatkat."
"Ei se haittais", mä sanoin iha yht hengästyneen, saaen sen huokasee suupielet nykien. "Oon tosissani. Me nähää huomen."
"Joo", mä nyökkäsin sen otsaa vasten ja pussasin sitä viel nopeest huulille ennen ku lähin pikkusen vähemmä kauhuissani sisälle.

Mä olin just avannu oven kukkaruukus pidettäväl vara-avaimel ku mä kuulin ku Miro kääns kaasuu ja mun oli pakko viel vilkasta. Se virnisti mulle ja lähetti lentosuukon ja sit se jo lähtiki. Mä kuuntelin pitkää sen mopon pärinää nyt jo ikävissäni ja halusin hakkaa mun päät seinää. Mä käyttäydyin ku teinityttö. Taas.

Mä olin päässy ovest sisää ja melkei mun huoneesee luullen jo et pääsisin jotenki pälkähäst ku mutsi sano mun nimen kovaa äänee. "Tuuppas tänne", se kehotti, tai enemmänki käski, eikä mul ollu paljoo vaihtoehtoi. Mä siis menin olkkarii mist mä kuulin telkkarin äänen katse lattias ja sielhä se oli, makaamas sohval kyljellää. Sil oli pöyäl puoliks tyhjä viinilasi enkä mä uskonu et se oli sen eka tänää. Tai ees toine. "Moi?" Mä kokeilin mut se halus mennä suoraa asiaa. "Mis sä oot ollu koko yön?" Se kysy kattoen välil mua ja välil telkkarii. Sen ruskeet silmät haritti vähä, eli ei eka lasi. Tääl se vaa ryyppäs jo kolmat vuotta ja ku mä olin yhe yön pois nii se alkaa läksyttää. "Kaveril", mä sanoin vaa, "mä nukahin ja tulin heti ku heräsin."
"Oliks se sun kaveri joka metelöi tos pihal?" Se kysy syyttäväl äänel ja mä nielasin. Mä olin unohtanu et se vihas mopoi ja ylipäätää kaikkee äänekäst jos se ei ollu sen oma vanha rellu. Sitä mä sen sijaa vihasin. Kuka sil vittu ees ajo? Ehk juopot. "Joo. Se heitti mut ku en ollu iha varma mis päi olin." Heti ku mä olin sanonu sen nii tajusin et ei ois ehk pitäny. Mutsin silmät siristy ja se kumos sen viinin kurkust alas iha ku tää ois joku paska komediasarja. "Sä et tienny mis päi olit vai? Mites pitkää sä oot tän kaverin tuntenu?"
"Vähä aikaa", mä kiertelin, "ei me olla hengattu sen jälkee ku se muutti."
"Mis se asuu?"
"Miks se kiinnostaa sua?" Mä heitin siihe, huutaen ittelleni mieles. En mä ikin sanonu sille mitää vastaa.
"Ootsä juonu?" Se jatko ja mä menin heti paniikkii. Ei kai se voinu huomaa? Mist se huomas? Puhuinks mä ouost vai huojuinks mä vai häh? Se varmaa vaa kyselee perus kysymyksii, mä rauhotin itteeni. Varmaa.
"En tietenkää", mä sanoin ehk turhan nopeest, "en mä juo."
"Mhm", se äännähti epäluulosest kattoen mua vittu suoraa sieluu, "mitkä vaatteet noi on? Sä lähit iha eri vaatteis."
Ai nii vittu. Mite se ees muisti?
"Mä kaaduin lätäkköö nii menin sil frendil suihkuu ja se lainas vaatteitaa", mä sepitin jotai äkkii eikä mutsi näyttäny yhtää vakuuttuneelt. Se saatto olla juoppo mut ei se tyhmä ollu. Yleensä. Enkä mä ollu ikin ollu hyvä valehtelija minkä takii mä olinki melkei ain rehelline. Joutu vähempii ongelmii. Paitsi ehk nyt.
"Ja sä vaa vahingos nukahit?" Se kysy sit kulmat kohol ja mä nyökkäsin olevinaa itsevarman.