Pimeys ja sen Varjo

luku 32

Miro

Mul oli ain muutama päävaihe juttujen käsittelyis, oli vitutus, sit angsti, sit voimattomuus ja sit silkka raivo. Mä olin käyny kaikki kolme jo nii nyt mä vaa paskoin tavaroit ja tein kaikkee tyhmää ees miettimät sen kummemmi -tai no kyl mä mietin, mut mun ajatuksis ei ollu mitää järkee, ne koostu vaa siit et riko toi, huuda jollekki, juo lisää-. Tai nii Leevi oli sanonu, must mä käyttäydyin iha nii ku kuulu.

Ei siit ollu ku kaks viikkoo ku kaikki tää oli tapahtunu, kaks viikkoo siit et mä olin saanu kuulla et Miska ei ollu selvinny. Sil oli ollu kroppa muutenki nii paskan et se ei ollu kestäny nii paljo pillereit kaike sen viinan ja kaman lisäks. Rehellisest sanoen, eihä se ollu tullu kenellekkää yllätyksen. Mut totta kai kaikki oli toivonu viimisee hetkee asti et se ois loppuje lopuks ollu okei. Ja ehk se oli siel helvetin perukoil okei, veti kokaa saatanan kaa tai jotai.

Mut mä en ollu lähellekkää kunnos ja kaikki ties sen. Kaikki näki sen. Ja kuuli. Mä en ollu pystyny nukkuu ja tälki viikol mä olin saanu unta ehk viis tuntii jos sitäkää eikä mun olo ollu paljoo parempi. Mä olin ain kännis eikä kukaa tykänny siit mut ei ne voinu saarnaakkaa mulle kosk ne ties et se oli jotakuinki ainoo keino mil mä pystyin käsittelee yhtää mitää, mä dokasin, ryyppäsin ja hissasin.

Mut mikää määrä viinaa ei saanu mua nii turraks et tää päivä ei ois sattunu. Mä oisin mieluummi tehny samat ku Miska ku eläny tän päivän ja mä saatoin ollakki aik lähel hetkittäi. Mua ei välttämät ees haittais jos kuolisin ny alkoholimyrkytyksee -faijal saattais olla kivaa ku sehä mulle anto rahaa ryyppää. Mut en mä suoranaisest ite tekis mitää. Mä en vaa maindais jos jotai sattuis tapahtuu.

Nii et miks tää päivä oli vittumaisin asia ikin? Tänää olis Miskan hautajaiset. Mä halusin sinne viel paljo vähemmä ku matikan valtakunnallisii mut mutsi oli lähestulkoo pakottanu vaik mitä vittuu se sille kuulu. Se oli tyylii nähny Miskan ehk neljä kertaa ja moikannu kerra. Silloinki näyttäen silt ku se haluis kysyy silt et mikä vittu sä oot ja miks sä hengaat mun pojan kaa, oot sille huonoo seuraa.

Se ei ollu ikin oppinu arvostaa sitä, tunne oli molemminpuoline, ja ny se käytöksestää päätelle oli preppaamas mua häihi. Se soitteli mulle koko aja ja kyseli mite mä jakselin ja et pitäiskö sen leipoo sinne ja jotai yht paskaa. Se vaa jaaritteli ja jaaritteli kaikest vitun turhast mikä ei ees liittyny mihinkää.

Mä olin yrittäny olla nii kohtelias ku mä nyt pystyin -mikä ei ollu kyl hirveest- mut ku sitä jatku jotai vartin nii mä vaa huusin sille et turpa kii vitun ämmä ja paiskasin mun luurin seinää. Siit meni näyttö kokonaa paskaks nii sitä ei voinu enää ees käyttää. Pienin mun murheist sil hetkel.

Tai no, ehk suurin mut hyvi pienelt se kyl tuntu. Mite mä oisin muka voinu murehtii jostai rikki menneest kännykäst ku mun paras kaveri oli kuollu? Uuen puhelimen sais ain, laittomast tai laillisest, mut uutta Miskaa ei sais millää. Se oli menny nii paskaks et sitä ei sais ees saatananpalvonnal takas.

Ja voi vittu et mä oisin vaa halunnu vetää ne kaikki mitä siin Miskan pöllimäs kamalaukus oli, ehk sata grammaa. Mä oisin vetäny kaikki pilvet ja lakat ja gammat ja hasikset ja subut jos oisin voinu, ja viel viinat ja viskit päälle. Ehk se ois vähä paikannu mua. Mä kuulin Jirin äänen mun pääs ku se puhu lopettamisest ja vähentämisest ja mua melkei nauratti ku mä katoin niit kaikkii tölkkei, pulloi ja parii tykkiiki mun huoneen lattial, kaikkie vaatteitten ja hajonneen kaman keskel. Mä olin ollu selvän viimeks yli kaks viikkoo sit. Mul ei ollu ees darraa ku olin vaa vetäny siihe päälle. Eikä mua ees vittu kiinnostanu.

Mun ajatukset keskeytti kevyt rystyskoputus mun ovee. Mä en kääntyny sitä päin, tuijotin vaa sitä reikää seinäs mikä siihe oli muutama päivä sit ilmestyny jostai oudost syyst, mut kuulin ku ovi avautu ja Leevi kysy pehmeest: "Ootsä valmis? Me oltais ny menos."