that one night

part seven

Harryn näkökulma

Seuraavan viikon vietimmekin lähinnä bussissa. Olihan meillä konsertteja melkein joka ilta, mutta yhdessäkään kaupungissa emme usein edes kokonaista vuorokautta viettäneet.

Bussielämä ei ollut mikään mukavin asia, omaa rauhaa ei juurikaan ollut, jos ei lasketa niitä viittä minuuttia mitä toiset viettivät bensa-asemalla ja itse makasit sängyssä masentuneena.

Olin alkanut viettämään paljon enemmän aikaa Niallin ja Liamin kanssa, koska Zaynillä oli Perrie ja Louisilla oli-  Eleanor.

Kuluneen viikon aikana Eleanor oli yrittänyt puhua minulle monia kertoja, kun katsoisimme jotain vanhoja uusintoja televisiosta hän muistuttaisi jostain lapsuusmuistosta ja minä hymähtäisin , ennen kuin ottaisin kännykän taskustani ja esittäisin tekstailevani jollekkin. Eleanor lopettaisi keskustelun ja käpertyisi syvemmälle Louisin kainaloon, ja minä katsoin kateellisena vierestä.

Minulla oli ristiriitaisia tunteita Eleanoria kohtaan. Toisaalta haluaisin hänen lähtevän takaisin sinne mistä tulikin-- eli Lontooseen ja jättäisi minut ja Louisin rauhaan, mutta toisaalta on ihan kiva olla ihmisten seurassa, jotka tunsin ennen X-Factoria. He saavat minut pitämään jalkani maassa.

En vain pystynyt kohtelemaan häntä kuin ennen, en silloin kun tapailin hänen poikaystäväänsä hänen selän takanaan. Koko juttu Louisin kanssa tuntui vain niin väärältä hänen seurassaan.

Olimme matkalla kohti Columbusta, eli Eleanorin ja Perrien vierailun aloituksesta on kulunut noin viikko. Minä ja Louis puhuimme nyt kyllä enemmän kuin silloin viikko sitten, mutta silti tunnelma meidän välillämme oli epämukava. Oli vaikea puhua hänelle, kun hän näytti siltä kuin ei haluisi edes nähdä minua.

Bussimatkaa oli kulunut vajaa kolme tuntia, joka tarkoittaisi että vielä kolme tuntia olisi edessä. Olin omassa punkassani kännykälläni, sillä muut pojat pelasivat fifaa bussin olohuoneessa. Minä olin huono siinä, enkä halunnut jäädä muiden rökittämiseksi sinne.

Totta puhuen, olin kuolla tylsyyteen. En jaksanut olla missään sosiaalisessa mediassa, eikä minulta hirveästi mitään pelejäkään puhelimestani löytynyt. Yritin ottaa vähän selville, että mitä Englannissa tällä hetkellä tapahtuu, mutta pian kyllästyin siihenkin.

Yhtäkkiä kuulin koputuksen punkkani reunaan, ennen kuin hento ääni sanoi, "Et kai sä vedä käteen siellä? Voinko mä avata nää verhot?" 

Nousin käsieni varaan ja avasin hieman toista verhoa. Eleanor kurkisti sisään ja hymyili minulle, ennen kuin mutisi hiljaa "huh".

"Voinko mä tulla tänne?" hän kysyi ja katsoi minua silmiin.

"Joo, öm, tottakai." vastasin ja nousin istumaan sängylleni. Eleanor kiipesi sisään ja istui minua vastapäätä.

"Mun on pakko puhuu sulle jostain ... Musta tuntuu, kuin sä välttelisit mua."

"E-En mä välttele sua, mä vaan haluun antaa sulle ja Louisille vähän omaa aikaa, ette oo nähny moneen kuukauteen." änkytin.

"No kyllä meillä on ihan hyvin vielä aikaa tässä, lähen vasta Wantaghin keikkojen jälkeen, ja kaiken lisäksi Louis lentää mun syntymäpäiville silloin heinäkuussa." hän sanoi ja naurahti.

"No, emmä tiiä. Kai musta on vaan tuntunut jotenki tunkeilevalta kun oot täällä." selitin.

"Hei ihan oikeesti, kaverit ennen poikia. Vaikka mä tänne lensinkin Louisia tapaamaan, ei tarkota sitä ettenkö mä haluis viettää sun kanssa aikaa." Eleanor hymyili.