that one night

part twenty-one

Harryn näkökulma

Olimme kaikki suorastaan innoissamme näistä parista päivästä. Tänään meidän ensimmäisen sinkun musiikkivideo ilmestyy ja huomenna bändimme kokoamiseta tulisi kolme vuotta.

Kyseinen musiikkivideo oli itse asiassa ilmestymässä muutamien minuuttien sisällä. Selasin huvittuneena ihmisten hysteerisiä kommentteja tulevasta musiikkivideosta Twitterissä. Ihmiset näyttivät olevan erityisen kiinnostuneita minun ja Zaynin osista musiikkivideossa. Minä olin pukeutunut joksikin markkinointialan ammattilaiseksi ja minulla oli ollut päälläni isot neliönmuotoiset lasit, vanhanaikaiset vaatteet ja hiukseni oltiin laitettu jotenkin hyvin erikoisesti geelillä. Zayn oli sen sijaan pukeutunut naisassistentiksi ja suoraan sanottuna hän oli ihan näyttävä näky tyttönä.

Yhtäkkiä kuului hento koputus punkkani kulmaan. Avasin verhoa vähän raolleen ja niiden takaa paljastui unisen näköinen Zayn.

"Kaikki on jo mennyt tonne hotelliin, niin tulin vaan kertomaan ettet ihmettele missä kaikki on." Zayn sanoi unisesti ja hieroi silmiään. "Paul muuten sanoi, että olis hyvä jos olisit asettunu aloiltes tonne hotelliin yhteentoista mennessä." hän sanoi, jonka jälken hymähti minulle ja lähti bussin avoimesta ovesta ulos.

Päätin nousta heti sängystä, sillä ei minulla täällä ollut mitään tekemistä yksinkään. Puin siis ripeästit vaatteet päälleni ja lähdin bussista olallani laukku, jossa oli muutaman päivän vaatteet, hygeniatarvikkeita ja muuta tarpeellista.

Bussimme oli tällä kertaa parkkeerattuna vähän matkan päähän hotellistamme. Bussin ulkopuolella oli muun mussa Paul juttelemassa jollekkin turvamiehistämme. Kävelin heidän luokseen, jotta saisin avainkorttini huoneeseeni Paulilta. Näkiessään minut Paul alkoi kaivelemaan housun taskuistaan varmaankin avainkorttiani.

"Sulla on oletettavasti mun avainkortti"

"Joo, oota mä etin sen." Paul sanoi ja jatkoi housujensa taskujen kaivelua. Pian hän kuitenkin löysi hotellihuoneeni avainkortin liivinsä rintataskusta ja poistuin paikalta kiittäen häntä.

Lähdin kävelemään kohti fiiniä hotellia avainta katsellen. Huoneeni numero oli 505. Hotelli ei onneksemme ollut kaupungin keskustassa, vaan aikalailla kaupungin rajalla. Kävelin pitkin asfalttia potkien pikkukiviä ja pyöritellen avainkorttia sormissani.

Tultuani hotellin aulaan katselin ympärilleni etsien hissiä. Löydettyäni hissin painoin viidennen kerroksen nappulaa. Olin melko suuressa hississä yksin, eikä matka viidenteen kerrokseen ollut pitkä. Hissin ovet avautuivat ja suoraan edessäni oli huone 500. Käytävä jatkui oikealle ja muutaman metrin käveltyäni olin oveni edessä. Pistin avainkortin sille tarkoitettuun paikaan ja pian ovessa välähti vihreä valo. Sen jälkeen otin kortin pois ja avasin huoneen oven. 

Yllätyksekseni huoneen oven edessä lojui pari mustia vansseja ja ensimmäinen ajatus, joka minulle oli että olin tullut väärään huoneeseen. Tajusin kuitenkin, etten olisi edes voinut avata tämän huoneen ovea, jos olisin tullut väärään huoneeseen. Pistin oven kiinni perässäni ja laskin laukkuni maahan. Kävelin vähän matkaa, kunnes tulin avaraan huoneeseen, jossa oli kaksi sänkyä. Järkytykseni toisella sängyllä makasi Louis.

Kurkustani kuului outo ääni, joka sai Louisin kääntämään katseensa puhelimensa näytöstä. Katsoimme toisiamme suoraan silmiin. Voisin vaikka vannoa, että seisoin siinä huoneen nurkalla tuijottamassa tuota sinisilmäistä poikaa ainakin kymmenen minuuttia, mutta kello sanoi sen kestäneen nipin napin minuutin.

"Miksi sä oot täällä?" kysyin. Ehkä hieman tyhmä kysymys, mutten keksinyt mitään muutakaan sanottavaa. Emme rikkoneet katsekontaktia.

Louis katsoi minua hetken aikaa hiljaisena, mutta jatkoi sitten keskittymistään puhelimeensa. "Tää on mun huone." hän vastasi hitaasti.