that one night

part fifteen

Harryn näkökulma

Minä en tiennyt enää mitä tehdä.

Halusin olla Louisin lähellä, olla hänen syleilyssään ja katsoa televisiota alusvaatteissa aamuyöllä. Halusin kaiken olevan niin, miten ne olivat ennen näitä muutamaa viikkoa.

Mutta silloin kun Louis sitä minulle tarjosi, niin menin aivan lukkoon. En halunnut jatkaa itseni henkistä satuttamista. Pystyin tuntemaan sen, että heti kun antaisin kaiken palata ennalleen, niin taas tapahtuisi jotakin, mikä saisi minut käpertymään peiton alle itkemään.

Olimme palanneet takaisin Kanadan puolelle, Torontoon tällä kertaa. Meillä oli täällä kaksi konserttia, ennen kuin palaisimme taas Yhdysvaltojen puolelle.

Louis oli ymmärtänyt pitää minuun pientä välimatkaa, mutta mitä enemmän hän vältteli minua, sitä enemmän minun teki mieli vain hypätä hänen syliinsä ja suudella hänen huuliaan niin kauan, että emme enää pystyisi jatkamaan, kun huuliamme sattui niin paljon.

Olin alkamassa pikku hiljaa kallistumaan siihen vaihtoehtoon, että palaisin Louisin 'salarakastajaksi'. Minulla oli ikävä sitä, että joku syleili minua öisin käydessäni nukkumaan.

Olimme varanneet hotellihuoneet Torontosta, ja olin siitä iloinen. Vaikkei hotellin sängyt olleet omien, jotka odottivat kodeisamme Englannissa, vertaisia niin kyllä ne olivat huomattavasti mukavempia kuin nämä kämäiset punkat kiertuebussissamme.

Tällä hetkellä oli ensimmäisen Toronton konsertin jälkeinen yö, ja makasin sängyssäni katsoen kattoon ja miettien minua ja Louisia. Nämä ajatukset eivät jättäneet minua rauhaan. En ollut saanut unta ensimmäiseen muutamaan tuntiin ja olin lopulta luovuttanut nukahtamisessa.

Kello oli jotain aamu kolmen ja neljän välillä, ja huoneessani vallitsi täysi hiljaisuus. Aina välillä saattaisi oven takaa kuulua muutaman humalassa olevan ihmisen keskustelua ja tömistelyä, mutta pian olisin vain omien ajatuksieni parissa.

Olin monta kertaa viimeisen kolmen tunnin aikana meinannut nousta tältä sängyltä, ja mennä Louisin huoneeseen, mutta en löytänyt siihen tarpeeksi energiaa.

Minulla oli järkyttävä tarve nähdä hänet; tuntea hänet, kuulla hänet. Oli niin kuin aivoni eivät suostuisi sammumaan ennen kuin pääsen hänen luokseen.

Olin muutaman kerran jopa onnistunut nousemaan istumaan sängylleni. Olin nousemassa sängyltäni ylös, mutta sitten viiltävä kylmyys ympäröisi minua, kun peitto ei ole enää suojanani ja menisin äkkiä takaisin peittoni alle.

Mietin, oliko Louis enää hereillä. Todennäköisesti ei, mutta toisaalta toivoin, ettei hänkään saanut unta koska mietti vain minua kaiket yöt.

Olin saanut tarpeekseni. Minun oli pakko nähdä hänet.

Päätin tällä kertaa ottaa peittoni mukaani. Nousin sängyltäni peittoni ympäröimänä ja kipitin matkalaukulleni, josta valitsin jonkun satunnaisen t-paidan ja collegehousut. Jätin peiton maahan ja otin avainkorttini ja lähdin huoneestani.

Kuljin hiljaa kohti Louisin huonetta ja koputin hellästi hänen oveensa. Oven takaa kuului vain äänekäs tuhahdus, ja kun hetken päästä hän ei tullut avaamaan, koputin uudestaan hiukan lujempaa.

Huoneen sisältä kuului "Tullaan, tullaan!" ärsyyntyneellä äänellä, ja pian Louis tuli avaamaan oven.

"Harry?" hän sanoi epäuskoisena ja hieroi silmiään.

"Louis." 

"Mitä sä täällä teet? Kello on varmaan neljä yöllä." hän sanoi unisena ja nojasi oveen toinen silmä kiinni.