that one night

part nineteen

Harryn näkökulma

Pienen itkuvälikohtaukseni jälkeen olimme lähteneet ajamaan lentokentälle. Gemma ei ollut onnekseni ottanut asiaa puheeksi, vain taputellut olkapäätäni ja katsonut minua silmiin. Hän on ollut aina minun tukenani. Vaikka me tappelimmekin usein, niin tiesin silti että tälläisissä asioissa voisin luottaa häneen.

Olin juuri käynyt lähtöselvityksessä ja nyt oli aika hyvästellä Gemma. Halasin häntä vielä kerran ja hänkin kietoi kätensä kaulani ympärille.

"Soita sitten, kun oot perillä." hän sanoi ja päästi minusta irti.

"Joo joo." sanoin haikeasti hymyillen. Minulla tulisi kova ikävä häntä.

Sitten käännyin ympäri ja lähdin kävelemään kohti turvatarkastusjonoa. Katsoin olkani yli ja huomasin, että Gemmakin oli jo lähtenyt takaisin autollensa.

Otin yhden tarjottimen pinosta ja asetin sille reppuni. Kaivoin kännykkäni taskusta ja avasin vyöni, jonka jälkeen asetin ne tarjottimelle reppuni viereen.

Kun ajattelin sitä, että joutuisin palaamaan kiertueelle ja taas näkemään Louisia jokapäiväisesti, en tiennyt pystyisinko siihen. Riidastamme oli vielä niin vähän aikaa, vain muutama päivä ja minusta tuntui että tälle asialle olisi pitänyt antaa enemmän aikaa.

Kävelin metallinpaljastimen läpi ja keräsin tavarani tarjottimelta. Kello oli vähän yli yhdeksän ja koneeseen pääsisin vasta puolen tunnin päästä. Kävelin siis suoraan lähtöportilleni, sillä ei minulla ollut nälkäkään kun olimme Gemman kanssa vasta syöneet yhdet lentokentän ylihinnoitelluista voileivistä.

Katsoin valotaululta portin numeron ja lähdin sen suuntaan kävelemään. Mentyäni ylimääräisen passitarkatuksen läpi maailmanlaajuisten lentojen puolelle lähdin etsimään lähtöporttiani. Onneksi siinä ei mennyt kauaa ja pääsin istumaan yhdelle penkeistä lähellä porttia. 

Olin aivan umpiväsynyt, joten päätin kuunnella musiikkia ja lepuuttaa vähän silmiäni. Kytkin kuulokkeet puhelimeeni ja pistin jonkun soittolistoistani soimaan. 

Hetken kuluttua kuitenkin tunsin käden olallani ja säpsähdin. Avasin silmäni ja otin toisen kuulokkeista pois korvastani ja huomasin, että henkilö oli ollut Zayn. Zayn ja Louis.

"Mitä jätkä?" Zayn sanoi ja hymyili. Hän istuutui viereeni, mutta Louis jäi seisomaan epämukavan oloisena.

"Oon tosi väsynyt." sanoin ja hieroin kasvojani kämmenilläni, jonka jälkeen haukottelin. "Paljonko kello on?" kysyin, kun verryttelin vähän käsiäni.

"Vartin yli yhdeksän." kuului Louisin suunnalta. Katseemme kohtasivat ja yhtäkkiä tunnelma oli entistä epämukavampi. Louis katsoi minua silmiin hetken ajan ennen kuin käänsi päätään katsomaan olkansa yli ja otti puhelimensa housujensa taskusta. Hän näpytteli puhelintaan, mutta minä en saanut katsettani irti hänestä. 

Louisilla oli päällään mustat, tiukat farkut ja baseball-paita, jonka rintaa koristi Vansin logo. Louisin hiukset olivat huolimattomasti hänen silmillään. En ollut nähnyt häntä muutamaan päivään ja vaikka en olisikaan halunnut nähdä häntä vielä, sai hänen tapaamisensa minut ymmärtämään kuinka ikävöin Louisin näkemistä joka päivä.

Totta puhuen minun olisi tehnyt mieli nousta tuolilta, heittää Louisin puhelin maahan, halata häntä tiukasti ja sen jälkeen suudella häntä. Tiesin kuitenkin, etten koskaan kehtaisi toteuttaa pientä haavettani varsinkaan lentokentällä, jossa minkä tahansa nurkan takana voisi piileskellä paparazzi, tai fanimme valmiina twiittaamassa olinpaikastamme.

Zayn köhisi vähän, selvästi yrittäen saada huomiotani pois Louisista. Tunsin punastuvani ja sillä hetkellä mieleni teki mennä maan alle piiloon.