Pois

seitsemästoista luku

Osa 17

"Mun pitäis kertoo teille jotain."

❧

"Frans? Ei jumalauta, Julia. Mä odotin sulla olevan parempi maku", Henri kommentoi mulle. Oli koeviikon viimeinen päivä, me kaikki oltiin melko lopussa ja suoriuduttu hävettävän huonosti yhteiskuntaopin kokeesta.

"Onhan se ihan mukiinmenevän näkönen. Mutta en mä nyt silti sitä olis valinnut, jos mun pitäis–"

"Aarni!" mä kritisoin. "Mä en tietääkseni ole valitsemassa mun tulevaisuudenkumppania tai sitä, kuka pääsee mun kanssa petiin. Sillä ei ollut paria, mulla ei ollut paria, siinä kaikki."

"No kyllä mä nyt sen tiedän", Aarni vastasi tavanomaisen laiskalla äänellään. "Sua on aina vaan niin hauska kiusailla."

"No pöh, fak juu", mä sanoin. Osa luokasta oli vielä kokeessa, ja mun, Henrin ja Aarnin lisäksi kokeesta olivat lähteneet vain Sara-Maria ja pari muuta tyhjäpäätä. Kaisa oli vielä kokeessa – se likka tiesi kyllä kaikesta kaiken, siitä mä olin ihan varma. Sai kuulemma historiankokeestakin ysi puokin. Myös Kasper ja Frans olivat vielä kokeessa, ja mä mietin mikä niitä siellä mahtoi näin kauan pitää.

"Hei, tota, mun pitäs kertoo teille jotain", mä aloitin. Aivan kuin mä olisin hidas illalliseni kanssa ja päättänyt haukata ison palan kerralla, ja vain aika näyttäisi, tukehtuisinko mä pihviini vai ojentaisiko joku mulle maitoa.

"Kerro pois", Aarni sanoi heti. "Meille voi kertoo asioita, toivottavasti sä sen tiedät."

"Tiedän, tiedän", mä vastasin. "Tää on ehkä jotain sellaista, josta te –"

Mun puhelin soi, juuri väärällä hetkellä. Se oli Essi. Mä olin luvannut tulla juttelemaan sen kanssa jostain asiasta josta se halusi avautua heti kun pääsen koulusta. Mä olin vastannut jo sen viestiin, mutta kai sillä oli kiire. Mä en kehdannut jättää vastaamatta, sillä me puhuttiin Essin kanssa niin harvoin ja mä koin, että mullakin täytyy olla jonkin verran velvollisuuksia näin isosiskona, vaikka Essi muuten onkin aika helppo sisko eikä aiheuta mulle harmia.

"Mitä nyt?" mä kysyin. "Mä olisin voinut olla kokeessa."

"Et sä siellä kuitenkaan ole enää", Essi vastasi. "Et sä osaa yyhoota niin paljoa, että olisit siellä enää."

"Sä luotat muhun näköjään aika paljon", mä naurahdin. "Haluatko sä, että mä tulen sinne nyt heti, vai mistä oikein on kyse?"

"Ei oo pakko tulla kiireellä. Musta tuntuu, että nyt ois hyvä aika puhua", Essi sanoi. Sen ääni kuulosti tavallista paksummalta. Vaikka se ei halunnut hoputtaa mua, musta tuntui, että nyt olisi korkea aika lähteä. Essillä oli omat kummallisuutensa, ja yksi niistä oli se, että sitä täytyi kuunnella silloin kun se tahtoi puhua tai se ei puhunut ollenkaan.

"Joko sä oot menossa kotiin?" Aarni sanoi. "Eiks me mennäkään bändikämpälle?"

"Sori, en ehdi", mä vastasin. "Pakko mennä Essin seuraks kotiin. Selitän sit myöhemmin, mutta nyt on oikeesti pakko mennä."

Mä olin ehtinyt pukea takkini päälle ja harppoa portaat alas toisessa kerroksessa sijaitsevan lukion käytävältä alas, kun mä näin oven ulkopuolella tutun punatukkaisen jäbän, pitkästä aikaa. Se jutusteli jonkun tumman mimmin kanssa. Mulla ei kestänyt hetkeäkään muistaa erikoista nimeä. Rufus.

Mä aioin tervehtiä sitä, mutta se ehti ensin. Se kyseli, minne mulla oli matka, ja sitten totta kai mä hyödynsin edun, kun se tarjos mulle kyytiä kotiin. Abivuonna mullakin ois jo oma auto.

Rufuksen bemari oli tilava, ja mä sain nakattua mun reppuni takapenkille samalla, kun mä istuin ruhtinaallisen kokoiselle etuistuimelle. "Ei abeilla ole koetta tänään. Mitä sä teet lukiolla?"