Pois

viides luku

Osa 5

"Siat."

❧

Mä silmäilin hermostuneena ympärilleni yrittäessäni selvittää, ketä meidän ryhmäläisistä on lyhyellä matikalla. Se lihava poika, Nummelin, ja sen kaveri, joka oli esitellyt itsensä Taneliksi; sitten joku aika mitäänsanomattoman näköinen poika, jonka nimeä mä en edes muistanut; joku japanilaisiin vaatteisiin pukeutunut tyttö; kaksi tavallista tyttöä, jotka istuivat kaikkialla päät yhdessä ja viimeisenä joku hiljainen tyttö, joka näytti olevan ihan jossain muissa maailmoissa. Hienoa, mä en tuntenut näistä yhtään.

Ja sitten saapui meidän matikanopettaja. Se esitteli itsensä Joniksi melko hiljaisella äänellä, ja vaikka sen sukunimi oli Repo, mulla ei siitä tullut todellakaan mieleen kettu vaan hiiri. Sen olemus oli mahdollisimman väritön – aivan kuin se olisi yrittänyt piilottaa persoonaansa kaikin mahdollisin keinoin. Harmaa villakangaspaita, haaleansiniset farkut ja silmälasit, lyhyeksi leikattu tukka. Sen tunnit olisivat varmaan yhtä värittömiä kuin se itsekin.

Mä istuin sen japanilaisia vaatteita käyttävän tytön viereen, kun kukaan muukaan ei siihen mennyt. Me oltiin juuri kaivettu kirjamme ja funktiolaskimemme repuista, kun luokan oveen kävi koputus. Kettu Repolainen meni avaamaan oven ja mun leuka loksahti alas.

Ovesta astui sisään Kasper ja Frans, molemmat totta kai täysin tyylillään. Ne lampsivat sisään juuri sen näköisinä, että heillä on oikeus tulla minne tahansa milloin tahansa. Mikä heillä toki taisi matikan tunneilla ollakin, sillä Repolainen ei tosiaankaan sanonut kummallekaan halaistua sanaa lähes viiden minuutin myöhästymisestä.

Kasper ja Frans marssivat kohti keskimmäisen rivin takimmaisia pulpetteja: juuri niitä, missä minä ja se japanilaisia vaatteita käyttävä tyttö istuttiin. Mä purin huultani – hetkinen, miksi mä tein niin? Ei mun kuulunut yrittää flirttailla niille. Mä säikähdin kuin jänis haulikkoa, kun ne tuli puhumaan meille.

"Meidän paikka", Frans sanoi melko hiljaa mutta niin tiukalla äänensävyllä, ettei keneltäkään koko luokassa varmasti jäänyt epäselväksi, ketkä halusivat istua juuri niillä keskirivin takimmaisilla pulpeteilla, joista toinen vielä keikkui epätasaisten jalkojen vuoksi. Mä ihmettelin, miksi Repo antoi tällaisen tapahtua; kyllähän kuka tahansa kypsä ihminen tajuaa, ettei paikkoja voi varata tunneille etukäteen! Hemmetti, mä taisin sittenkin olla oikeassa, kun mä oletin Fransin ja Kasperin olevan kusipäitä.

Repon puoleen kääntyminen oli siis aika turhaa. Mä katsahdinkin seuraavaksi mun vierustoveria kohti, joka näytti melko välinpitämättömältä, mutta se oli selkeästi kulissia – mä näin selkeän vitutuksen myös sen kasvoilla. Sitten se muodosti mulle huulillaan jonkun sanan, jonka mä tulkitsin olevan "perus" ja nyökkäsin ystävällisesti takaisin.

Mä en ollut luovuttaja enkä varsinkaan miesten pompoteltavissa, joten mähän en mun valtaamaa paikkaani hevillä tästä luovuttaisi. Helvetissä on oma paikka sellaisille ihmisille, jotka kuvittelevat omistavansa mitä tahansa julkisilla paikoilla. Niinpä mä käännyin Fransin puoleen ja heitin kaikkeni peliin: mun tavaramerkkihymyn, joka oli erittäin passiivisaggressiivinen ja ivaava, mutta samaan aikaan kuitenkin pyytävä ja välillä jopa flirttaileva, jos mä niin halusin. Enkä mä yhtään epäillyt käyttää flirttailuakaan hyväksi tässä tilanteessa. Mun paikkaa ei noin vain viedä, ei ainakaan ilman sotaa, perkele.

"Kuulitko sä?" Kasper kysyi ja mä ahdistuin siitä, että Kasper ainakin oli varattu, eikä mun hymy toimisi siihen samalla tavalla kuin Fransiin, jonka ilmeestä oli jo sulanut pahin terä pois. Kasper kuitenkin tuijotti meitä yhä tuimana, mutta sitten se teki jotain, mikä heitti mut hetkeksi pois tolaltaan. Sen katse kävi lyhyen aikaa mutta kuitenkin erehtymättömän selvästi mun tisseissä.