Pois

yhdestoista luku

Osa 11

"My house, my rules."

❧

Mä en ollut koko viikolla puhunut Kasperin kanssa. Me vaihdettiin runsaasti pitkiä katseita ja se silloin tällöin hymyili mulle yhtä viekkaasti kuin aina ennenkin, mutta ei mulla ollut pokkaa mennä puhumaan koko jätkälle.

Viikko kului kuin tanssien, sillä jaksossa ei ollut mitään erityisiä vaikeuksia tuottavia aineita. Niinpä pian olikin jo huomaamatta perjantai, jolloin me päästiin istumaan jälleen tuhottoman tylsälle ja hyödyttömälle äidinkielen tunnille.

"Miten ihmeessä me voidaan ikinä selvitä äidinkielen yo-kirjoituksista, jos opetus on tätä luokkaa?" mä kysyin ja pojat haukottelivat. Niitä ei tainnut juuri kiinnostaa.

"Jaa, enpä tiedä", Aarni vastasi lopulta eikä todellakaan vaikuttanut kovin huolestuneelta.

"Mitä te teette tänä viikonloppuna?" mä kysyin, sillä mäkin voisin viettää erilaisen viikonlopun: mulla ei nimittäin ollut aikomustakan nähdä Kasperia tai Fransia yhtään missään. Kaisa saisi pettyä, mutta mä en oikeasti uskaltaisi kohdata niitä koskaan.

"Oon yksin kotona. Isä ja äiti lähtee Ellin kanssa jonnekin isän tädin luokse, mutta mua ei juuri kiinnosta lähteä mukaan, eikä mua onneksi pakotetakaan", Henri vastasi. "Ajattelin katsoo maratonina jotain paskoja leffoja nukahtamispisteeseen asti ja ihmetellä, kuinka oudon rauhallista on maata sohvalla umpiväsyneenä aamuneljältä leffan pyöriessä telkkarissa."

"Kuulostaa aika hyvältä suunnitelmalta", Aarni sanoi. "Mulla ei ole mitään tekemistä. Ihan kuin kotona tapahtuis mitään."

"Hei", mä ehdotin. "Entä jos me mennään Henrille? Käviskö se?"

"Hmm, mikspä ei", Henri vastasi. "Te joudutte kyllä ottamaan omat liinavaatteet mukaan."

"Ei se mitää. Viikonlopusta tulee kuitenkin hauska", mä sanoin. "Mihin aikaan me nähdään sit tänään teillä?"

"Hmm, pitää varmistaa että äiti ja isä on todellakin lähteneet jo silloin kun te tulette. Miten ois vaikka seitsemältä?" Henri ehdotti.

"Käy paremmin kuin hyvin", mä vastasin ja Aarnikin näytti ihan positiiviselta.

Koulun loputtua mä lähdin kotiin, jossa mä pakkasin mukaan vaatteita, meikkejä ja kaikkea muuta peruskamaa. Mä en myöskään voinut vastustaa kiusausta ja otin mukaan rommipullon, jonka mä olin saanut Sallalta läksiäislahjaksi – sitä mä en tiedä, mistä se oli sen hommannut. Poikia pullo ei todennäköisesti kiinnostaisi, mutta kuka tietää, mitä tapahtuisi yöllä joskus kolmen aikaan, kun kaikkien harkintakyky alkaisi pettämään.

Mä lähdin ulos ja vasta siellä muistin, etten mä tiennyt, missä kumpikaan pojista asui. Olin ollut typerä enkä ollut vaihtanut osoitteita, ja nyt mä en tiennyt mihin mennä.

Puhelin vain tuuttasi, kun soitin Henrille. Mä ehdin jo pelätä, ettei se vastaisi, mutta lopulta mä sain sen kiinni. Henri asui Revontulipolulla, joka oli melko lähellä lukiota mutta erittäin kaukana meiltä.

Mä ehdin kävellä jo jonkin matkaa. Sitten mä tajusin, että mä olin unohtanut kotiin siteet, ja mä olin vasta tänään tarvinnut niitä enkä todellakaan selviäisi tulevasta viikonlopusta ilman. Ei auttanut kuin lähteä kauppaan.

Onneksi se samainen K-market, jonne mä silloin vasta tänne muutettuani olin mennyt Kasperia ja Fransia piiloon, oli vielä auki. Ovi narahti, kun mä astuin sisään. Oikealle hyllylle matkatessani mä näin ne, ketä mä vähiten toivoin näkeväni. Kasper ja Frans, jotka olivat vastapäisellä hyllyllä jonkun ehkä parikymppisen miehen kanssa, joka oli varmastikin Nummelinin veli. Se jätkä hommasi nimittäin juomat koko kylän nuorisolle.