Pois

kolmastoista luku

Osa 13

"En mä pelkää sua."

❧

"Rauhotuhan nyt vähän. Sulla on tyttöystävä", mä toppuuttelin.

"Sulla ei", Kasper yritti kiertää aihetta.

"Terävästi havaittu, että mä en ole lesbo", mä kuittasin. "Jos ne sun mainitsemasi henkilökohtaiset intressit ovat niitä, mitä mä ajattelen niiden olevan, niin ei käy. Mä en ajatellut edesauttaa pettämistä suhteessa."

"Julia, mä en ole koskaan pettänyt ketään suhteessa. Mulla on toki ollut paljon suhteita, mutta vain hyvin pieni osa niiden parisuhteiden päättymisistä johtuu musta", Kasper sanoi. Totta kai. Se oli täydellinen, mitä muutakaan. Mä meinasin kuolla niille sijoilleni, kun se vielä jatkoi.

"Julia, mä pidän susta."

Poika, joka osasi puhua tunteista. Jestas. "Mihin ne sun aikaisemmat suhteet sitten päättyivät?"

Mä tiesin kokeilevani kepillä jäätä, sillä yleensä ihmisten parisuhteiden päättymissyistä ei kannattanut juuri kysellä ihmisiltä, mutta mun täytyi pitää itseni loitolla siitä ihmisestä kaikin konstein. Siis kaikin mahdollisin.

"Ensimmäinen muutti pois. Toisen kanssa ei sovittu yhteen alusta lähtienkään, ja lakattiin vain olemasta. Kolmaskin muutti pois. Neljännen kohdalla mä tulin jätetyksi. Siinä kaikki", Kasper selitti.

"Tsiisus, viis muijaa?" mä kysyin ja tiesin olevani tahditon, suorastaan jopa röyhkeä. Se oli kuitenkin mun ainoa keino pitää Kasper loitolla musta, olemalla inhottava sille.

"Jep. Ja mä rakastin kaikkia niistä, paitsi sitä toisena mainittua. Enkä mä usko sunkaan mikään Neitsyt Maria olevan", se sanoi ja nauroi hullaannuttavasti.

"No, mulla on ollut vähän säätelyitä. Ja kaks vakavaa. Toisen päättymissyystä mä en ole edelleenkään ihan varma, ja toinen loppui siihen, kun mä lähdin tänne", mä vastasin.

Oli kiusallisen hiljaista. Sellaista hetkeä mä en odottanut kohtaavani Kasperin kanssa, sillä se oli aina niin sanavalmiilta vaikuttanut ihminen.

"Julia, mä toivon, ettet sä ole unohtanut, mitä mä sanoin vasta pari minuuttia sitten", Kasper sanoi ja vaikutti vaivaantuneelta – eikä ihme: mähän olin juuri jättänyt sen siihen tilanteeseen, missä joku avaa sun lähettämän snäpin etkä sä vastaa sille. Mutta tosielämässä sen täytyi olla vielä hermostuttavampaa.

"En mä ole", mä sain sanotuksi. "Mutta mä en tiedä, mitä mun pitäisi vastata. Mä en vaan tiedä. Mä olin toisaalta odottanut noita sanoja aivan hirveästi, mutta samalla mä pelkäsin niitä ihan helvetisti."

"Miksi?" Kasper sanoi sydäntäsärkevällä äänellä. "Miksi sä pelkäät mua?"

"En mä pelkää sua", mä vastasin. "Mä– mä en vaan tiedä. Mä en ehkä ole tarpeeksi hyvä, mä olen paha pieni narttu, joka kohtelee muita ihmisiä alentavasti. Mä tiedän olevani kaunis, mutta sen tietäminen ei ole koskaan hyvä asia. Mä pelkään sitä, että mä jään kiinni tähän paikkaan jollakin vitun tärkeellä ihmissuhteella, vaikka mun tarkoitus on lähteä heti, kun vaan saan vedettyä valkolakin päähäni. Mä en tiedä, tajuatko sä sitä, mutta mua ei sido tälle paikkakunnalle mikään, ja mä haluan pois. Mä en halua jäädä kiinni tänne."

"Mä ymmärrän kyllä, että tää paikka ei ole sulle kaikki kaikessa. Eikä sen tarvitsekaan olla", Kasper selitti mulle. "Antaisit nyt edes mahdollisuuden tälle. Sä et tiedä vielä kaikkea hyvää tästä paikasta. Etkä musta."

"Ai, sussa on hyviä puolia?" mä ilkeilin. Se tavallaan satutti muakin. Mä en halunnut olla tahallaan ilkeä.

"Todellakin on. Mä saatan vaikuttaa ylimieliseltä, ylenmääräiseen rahaan upotetulta kultapojulta. Enkä mä aio kiistää sitä, koska niin mä varmaan olenkin. Kai meillä on sitten jotain yhteistä siinä mielessä. Mutta ei se estä sitä, ettenkö mä yrittäisi olla hyvä ihminen. Eihän kukaan sellaista voi valmiiksi osata, mutta täytyy yrittää ja kuunnella muita ihmisiä ja niiden palautetta, ja kehittää itseään paremmaks", Kasper järkeili.