Pois

neljäs luku

Osa 4

"Millainen kaupunki Helsinki on?"

❧

Seuraavan tunnin alkuun oli vielä yli puoli tuntia aikaa, ja mä juttelin Aarnin kanssa jo melko tuttavallisesti, mutta Aarnin kaveri – Henriksikö se oli esitellyt itsensä? – ei oikein puhunut mulle vielä mitään. Ehkä se oli ujo, mutta kyllä mä vielä voittaisin sen luottamuksen puolelleni.

Muut luokkalaiset eivät juuri tulleet Aarnin ja Henrin luo puhelemaan mitään, josta mä olin hyvin ihmettynyt. Mun ikäiset eivät todellakaan olleet puusta tehtyjä ainakaan Stadissa, ja Aarni ja Henri olivat molemmat vähintäänkin mukiinmenevän näköisiä. Sitä paitsi Aarnilla oli paljon järkevämmät jutut kuin sillä energiajuomista pitävällä pojalla, Nummelinilla, ja sen kaverilla, jotka puhuivat koko ajan vain jostain ihme nettiroolipeleistä ja mopoista.

Käytännössä koko meidän vuosikurssimme oleskeli samassa aulassa, sillä mä olin ymmärtänyt, että tähän aulatilaan olivat tervetulleita vain lukiolaiset. Mä katselin ympärilleni ja näin ne eturivissä istuneet tytöt kikattamassa kovaan ääneen keskenään. Toisella puolella Kasper, Kasperin tyttöystävä ja Frans olivat varanneet ainoan sohvan. Kasper pussaili tyttöystävänsä kanssa ja Frans näytti poissaolevalta.

"Julia?" Aarni kysyi ja keskeytti mun tuijotuksen pariskunnan suuntaan.

Mun piti sanoa "häh" ja kääntyä Aarniin päin, mutta juuri sillä hetkellä Kasper huomasi, että mä tuijotin niiden suuntaan. Se suuteli sitä ämmää uudestaan ja sitten se pirulainen iski mulle silmää. Ettäs kehtaa!

"Julia!" Aarni huudahti melko tiukasti.

"No mitä?" mä kysyin, kenties töykeämmin kuin olin ajatellut, ja käännyin taas katsomaan Aarnia.

"Henrillä on sulle asiaa", Aarni sanoi ja nyökkäsi kohti kaveriaan, joka nosti katseensa luuristaan.

"Millainen kaupunki Helsinki on?" Henri kysyi miellyttävällä äänellään. "Mä olen ajatellut mennä ehkä sinne opiskelemaan koulun jälkeen."

Mun olisi tehnyt mieli kysyä, mitä Henri haluaa opiskella, mutta se olisi varmaan ollut liian tungettelevaa. "Loistava. Siellä on kaikkea. Kaikkea mitä voi elämässään tarvita. Paitsi että asuminen on vähän kallista, mutta sitä varten opintotuki ja kaikki muut sen sellaiset ovat keksitty", mä sanoin.

Henri vain nyökkäsi, ja mä käytin tilaisuuden hyväkseni; mä käännyin katsomaan Aarnia, mutta niin, että mä näin samalla, mitä Kasper ja Frans puuhaavat. Jostain syystä ne olivat jollain epäterveellä tavalla kiinnittäneet mun huomion. Sen jälkeen mä muistin, mitä Aarni oli sanonut, ja käännyinkin kokonaan pois Kasperista ja Fransista päin. Jos Aarni sanoi, että niihin ei kannata luottaa, niin silloin ei kannattanut. Juuri nyt mä nimittäin luotin Aarniin enemmän kuin keneenkään muuhun meidän ryhmäläisistä.

"Mitä meillä edes on?" mä kysyin Aarnilta.

"Musiikkia", Aarni sanoi outo katse silmissään. "Musiikinluokka on ihan tuossa vieressä."

"Onko se musiikinopettaja mukava?" mä kysyin heti ensimmäisenä, sillä oppimisviihtyvyys oli mulle sydämenasia. En mä saisi mitään aikaan siellä, jos opettaja olisi rasittava. Sitä paitsi musiikki oli mulle melkein yhtä tärkeää kuin tanssikin; kaikki taito- ja taideaineet olivat lähellä sydäntäni. Toisaalta mun rakkautta siihen ei yksi huono opettaja pilaisi, mutta tässä muutossa oli jo tarpeeksi siedettävää ilman yhtään rasittavaa opettajaa.

"Onhan se", Aarni sanoi myhäillen.

Kellot soivat, ja alle minuutin kuluttua siitä aulan vieressä kulkevaa käytävää kulki lopulta mies, jonka perään kaikki lähtivät kävelemään, ja niinpä mä oletinkin, että se on meidän musiikinopettaja.