Pois

kahdestoista luku

Osa 12

"Essi, mikä nyt on?"

❧

"No, siis. Mä mainitsin päivällä siitä, kuinka Aarni tuli ekaan kertaan kaapista mulle jo seiskaluokalla", Henri aloitti ja huokaisi sitten. "Kertoisitko sä itse, koska mä en tiedä mitä sä haluat kerrottavan ja mitä ei. Pystytkö sä?"

"Okei", Aarni sanoi, vahvempana kuin äsken. "Niin. Siis, mulle on kaikki nää asiat ollut selkeitä aina, kerroin Henrille seiskan alussa ja muille vähän myöhemmin samana vuonna. Joo, sain kuulla vittuilua, sellaista tavallista, ei mitään vaarallista."

"Okei", mä sanoin enkä vieläkään oikein arvannut, mistä on kyse, jos Aarni ei kerta joutunut kiusatuksikaan. "Ja sitten?"

"No, pääsin vähällä koulussa. Mun perhe – tai ainakin vanhemmat – ovat kuitenkin vanhoillislestadiolaisia. Mä siis tajusin varjella itseäni ja olla kertomatta, sillä mä tiesin sen johtavan vain ongelmaan. Sitten mä olin joku päivä viime kouluvuonna täysi idiootti, ja vedettyäni kunnon kännit rohkaistuin vähän liikaa kertoakseni isälle."

Mä henkäisin. "Mitä sitten tapahtui?"

"No, sen lisäks, että mä sain raivot niskaani alkoholin käytöstä – kuten tiedät, sekin on kiellettyä – niin, tota, isä teki aika selväksi, että se ei halua nähdä tällaista hinuria enää", Aarni sanoi ja huokaisi.

"Mitä? Nakkasiko se sut ulos kotoa? Vai...?" mä ihmettelin ja tunsin suurta halua mennä mätkäisemään itselleni tuntematonta miestä.

"Ei nakannut. Ei se sais niin tehdä. Sen kanssa eläminen ton tapauksen ois kuitenkin ollut sen verran perseestä, että mä muutin pois kotoa", Aarni vastasi. "Joko sä nyt ymmärrät, että miks mä en erityisemmin pidä viinasta enää?"

"Ymmärrän. Ilman sitä sä voisit elää normaalia elämää perhees kanssa", mä vastasin. "Anteeks. Mä en tiennyt. Missä sä sitten nykyään asut?"

"Mun isosiskon Anniinan kanssa rivitaloasunnossa. Mun sisko on jo kaksikymmentäneljä ja naimisissa, ja se on päiväkodissa töissä lastenhoitajana. Onneksi se otti mut luokseen asumaan – sekin tajuaa, että faija on täys homofoobikko. Tää kylä vaikutti aluksi liian pieneltä mulle ja isälle molemmille, mutta mua ei oo ainakaan vielä kaduttanut jäädä."

"Perkele, saanko mätkästä sun isää?" mä sanoin ja Aarni myönsi luvan jos sattuisin näkemään sitä.

Henri oli kuunnellut koko keskustelun ajan vain vierestä ja ehdotti nyt, että me tehtäisiin pakastepizzat, joita se oli ostanut. Meille ajatus kelpasi todella hyvin; oltiin jo pikkutunneilla ja meillä alkoi olla kaiken jälkeen melko nälkä.

Mä ja Aarni syötiin mozzarellapizzaa kummatkin, kun taas Henri keskittyi ahmimaan pepperonipizzaa. Me nukahdettiin melko pian syömisen jälkeen, kello oli jotain puoli kuusi tai sinnepäin.

Mä heräsin kello kuuden aikoihin illalla ja päätin Henrin ja Aarnin hyvästeltyäni lähteä kotiin tehdäkseni läksyt. Sen lisäksi mun pitäisi tarkistaa, mitä Essille kuului: mä en ollut nähnyt sitä maanantaisen kännipuhelun jälkeen. Se oli soittanut mulle ympärikännissä, kertoi olevansa joidenkin luokkalaistensa kanssa viettämässä hauskaa iltaa. Mä en tietenkään tahtonut olla ilonpilaaja eikä Essi ollut kuin kaksi vuotta mua nuorempi, mutta mä halusin varmistaa, ettei se eksynyt väärään seuraan.

Mä taitoin matkan kylän laidalta toiselle varmaan ennätysajassa – huonosta nukkuma-ajasta huolimatta mulla oli supervirkeä olo. Mä tapasin matkan varrella Kaisan lenkittämässä Pepiä, ja me vaihdettiin muutama sananen.

Kotiin saavuttuani mä tein läksyt nopeasti ja huolimattomasti, eli toisin sanoin kuin kuka tahansa muukin lukiolainen. En mä ainakaan kovin montaa erityisen motivoitunutta yksilöä ollut tavannut näiden melkein puolentoista vuoden aikana.