Takkatulen äärellä {joulukalenteri 2k19}

4. |Seokjin|

Saavun toiseksi viimeiselle tunnilleni joka on matikkaa, vihaan matikkaa yli kaiken. Epäonneni on että tänään on vielä tuplatunti sitä niin ihanaa ainetta jonka opettajaa todellakin rakastan, eihän tuo kuin piilovittuile minulle taidoistani.

Valitsen paikkani ihmisporukan keskeltä, sillä muut eivät olleet tällä tunnilla eikä opettaja vaivaantunut pujottelemaan keskelle takiani. Avaan kirjani sivun ja katselen kuinka silmissäni numerot ja kirjaimet alkaisivat ikäänkuin tapella toisiaan vastaan, ajattelen tulleeni vihdoin hulluksi. Eihän minulla ollut mitään haljua kuinka tämmöistä sontaa pitäisi laskea! Empien kuitenkin otan kynän käteeni ja alan pohtimaan pääni puhki yhdessä tehtävässä johon jäänkin jumittamaan kymmeneksi minuutiksi.

"Oonks mä eksyny jollekki Einsteinin jälkeläisten seuraan vai miks nää on nii vaikeita?" mumisen itsekseni huokaisten ja lysähtäen mahdollisimman hiljaa pulpetilleni. Suljen silmäni, että voisin ajatella asioita paremmin päässäni.

"Herra Kim? Haluatko sinä tämän vai automaattisen nelosen?" Ärsyttävä ääni herättää minut horroksestani ja katson opettajaa edessäni hieman turhaantuneena ottaen kuitenkin paperin käteeni.

"Noin teillä on vartti aikaa tehdä ja palauttaa minulle"

Tutkin paperin tehtäviä ja huomaan yläkulmassa sanan 'pistokoe', olisin halunnut heittää reppuni opettajan naamalle. Ihan varmasti valitsi just tän päivän siks etten ollu tunnilla hereillä! Päätän kuitenkin etten ole palauttamassa tätä pistaria tyhjänä vaan katson ne mitkä osaan. Kun minulla ei ole enää mitään hajua vastauksista, tyydyn laittamaan numeron joka on edes sinnepäin. Ehkäpä joku osuu oikeaan

Päästyämme vihdoin pois kiduttavilta tunneilta, suuntaan kirjastoon apulaisvuorooni. Minulla olisi tänään töitä noin puolitoista tuntia. Saavuttuani paikalle vien takkini ja reppuni turvaan muilta asiakkailta suunnaten sitten kiinnittämään nimikylttiä paitaani. Sääntöjen mukaan minulla pitäisi semmoinen löytyä. Kun olen valmis, kävelen minua enemmän töissä käyvän toverini luokse tervehtien tuota vilpittömästi.

"Löytyisikö minulle järjesteltävää tai kärryn tyhjäämistä?" Kysyn ystävällisesti

"Lasten osastolta kyllä löytyisi muutamakin tyhennettävä kärry, jospa aloittaisit sieltä ja menet sitten levyjen luokse" Minua kokeneenpi kertoo siirtyen sitten palautustiskille vastaanottamaan asiakkaita. Nyökähdän itsekseni ja tallustan lasten osastolle etsimään kärryä tyhjättäväksi.

Löydettyäni lähimmän kärryn täynnä lastenkirjoja, otan sen haltuuni ja tutkin lähempiä kirjoja jotka voisin laittaa takaisin paikoilleen. Käsiini tarttuu läjä tavullisia, ohuita kirjoja ja palautan ne hyllyyn omalle paikalleen. Kun tarkkailen kirjoja hieman tarkemmin, minua alkaa tympiä etteivät ne olekkaan aakkosjärjestyksessä. Huokaisten päätän ottaa jokaisen kirjan samasta sarjasta ulos hyllystä ja järjestää ne uudelleen.

Saatuani noin puolet ensimmäisestä kärrystä laitettua paikoileen, luokseni eksyy pieni tyttö. Tämä katsoo minua kummastuneena ja hieman ujona, hymyilen lempeästi pikkuiselle jatkaessani lajittelua.

"Missä kaikki kissakirjat on setä?"

Käännyn katsomaan tyttöä uudestaan tälläkertaa pysäyttäen keskeneräisen työni. "Minä voin näyttää, onko sinulla joku lemppari kissakirja?" Kysyn lempeästi ja huomaan tuon pudistelevan päätään. Otan lasta kädestä ja kuljetan tämän turvallisesti lasten kissakirjojen luokse.

"Jee kissa! Kissa kissa!" Pieni tyttö hihkuu osoitellessaan kansien kissoja, hymyilen leveästi tajuten sitten ettei tämän vanhempia ole näkynyt.

"Kenen kanssa olet täällä?" Yritän kysyä mahdollisimman rauhallisestipäästäen irti innokkaan lapsen kädestä

"Isoveljen, se sanoi että se tulee pian tänne"

Odotan hetken vanhemman lapsen näkemistä mutta muutaman minuutin kuluttua kuitenkin nousen ja palaan lajittelemaan sen mikä minulta jäi kesken. Katson silti vähän väliä lasten osaston suuaukkoa bongatakseni pikkusiskoaan etsivää veljeä. Ajan kuluttua, kelloni alkaa soida ja katson aikaa, työpäiväni olisi pulkassa. Nyt vihdoin pääsisin kotiin vain olelemaan ilman mitään ihmeellistä. Puettuani itseni sanon muille heipat ja suuntaan salamana bussipysäkille. Joudun odottamaan seuraavaa noin viitisen minuuttia mutten jaksanut enää valittaa, pääasia oli se että pääsisin asuntolaan.

Kävelen asunnon eteen ja kaivan avaimet taskustani. Avaan oven varoen ja ihmettelen miksi valot ovat sammutettu.

"Haloo?" Huhuilen ja suljen oven laittaen sitten valot päälle katkaisimesta.

"YLLÄTYS!!!" Kuusi poikaa pomppaavat esiin piilopaikoista käsissään lahjoja ja jotain muuta tilpehööriä, säikähdän niin että huudahdan jotain pompaten ulko-ovea vasten

"Mua EI saa säikäytellä!" Parkaisen päästyäni yli yllätyksestä ja Jimin tulee halaamaan minua hieman pahoittelevasti.

"Anteeks Jinuli.. Mä luulin että sä tykkäisit tämmösestä yllätyksestä.." Kiedon käteni minua hieman lyhyemmän pojan ympärille ja sanon lempeämmin:
"Kyllä mä tästä tykkään, se vaan että mä en tykkää säikäyttelystä."

Kävelen Jiminin vierellä muiden luokse ja katson ympärilleni, ilmapalloja, serpenttiiniä, kaikenlaisia koristeita on laitettu synttäreineni kunniaksi. Hymyilen leveästi ja hiukan yllättyneenä kun kaikki alkavat lappaamaan syliini lahjoja joita en ollenkaan odottanut. Istahdan lattialle ja avaan esimmäisen paketin jonka sisältö on hieman huolimattomasti peitetty vaaleansinisellä lahjapaperilla

"Se on multa, piti hetken arvailla onko sulla jo nämä" Mustahiuksinen Yoongi sanahtaa siirtäen kätensä niskalleen, niinkuin aina kun tuo yrittää osoittaa jotenkin välittävänsä toisesta. Paketista ilmestyy valkoinen Super Mario-teemainen paita jollainen minulla on joskus ollut ja punainen, itse Marion hattu.

"Sä muistit ku mä sanoin että haluisin taas tämmösen samanlaisen paidan ku vitosluokalla! Kiitti!" Hihkaisen silmät tuikkien kiitollisuudesta ja asetan hatun päähäni ottaen sitten seuraavan paketin käsiini. Repäisen lahjapaperin ja katseeni kiinnittyy ensimmäisenä violetti hiusväri ja sen jälkeen musta t-paita jossa lukee selässä 'Never Mind', sekä laatikollinen partiolaiskeksejä. Käännän pääni kohti Taehyungia, ja saan lahjan antajalta tuon laatikkohymyn

"Mitä sähä olit puhunu sun hiusten värjäämisestä!" Poika sanahtaa ja virnistän tuolle pienesti.

Avaan nopeasti loputkin paketit, saan Jiminiltä uuden punaisen paistinpannun koska valitan edellisen kärsineen, ja karkkia, Jungkookilta itsetehtyjä keksejä, rahaa ja Mario puhelimenkuoret sillä poika ei ollut varma mitä tarvitsisin, Hoseokilta sain leffaliput kolmelle ja mustat revityt farkut joita olin jo kauan pohtinut ostaa.

Viimeinen paketti on siis Namjoonilta ja alan repimään vaaleanpunaista lahjapaperia sydän jyskyttäen, siellä voisi olla mitä vaan ja olisin jo taivaassa. Paketista kuitenkin ilmestyi lempi suklaarasiani ja paita jonka olin aina halunnut mutten ikinä suuren summan vuoksi raaskinut ostaa.

"Nam-Namjoon, kiitti aivan helvetisti. Sä et tiiä paljonko tää mulle merkitsee" Hymy loistaa kasvoiltani katsoessani vieressäni olevaa pitkää poikaa. En yhtää olisi ihmetellyt jos kyyneleet olisivat tulleet silmiini.

"Nonii eipäs herkistellä vaa juomat kätee ja ryyppäämää. Toivottavasti Monie toi tarpeeks vahvaa ettei mun tarvii alkaa esittelemään omiani" Yoongi sanahtaa kävellen keittiönpöydän luo ja ottaen pullon käteensä. Naurahdan hieman, olisihan se pitänyt arvata että pojalle juomat kelpaa.

Kävelen myöskin noustuani pöydän luo jossa on kaikenlaista syötävää ja juotavaa. Musiikki alkaakin soida pian sopivalla voimakkuudella ja diskovalomme syttyvät päälle valmiina juhlimaan..