11. |Taehyung|

28 2 0
                                    



Seison koulun vihdoin loputtua sen porteilla puhelin kädessäni. Odotan serkkuni saapumista, sillä sovimme tälle päivälle menoa. Olen kieltämättä hieman innoissani nähdessäni tämän jälleen pitkästä aikaa, olimme muutama vuosi sitten niin läheisiä.

Pian huomaankin tutut kasvot lähestyvän minua. Pojan blondiksi värjätyt hiukset näyttivät hyvin hoidetuilta, aivan kuin ennenkin.

"Bonhwa! Täällä!" Huikkaan huomatessani minua vain vuoden vanhemman pojan etsiessä minua

"Taetin! Siinähän sä" Bonhwa saapuu luokseni väläyttäen silmillään hymyn ja halaan pikaisesti tuota.

"Mulla on ollu ikävä sua ja sun lyhyyttä. Kahville ensin?" Kysyn virnistäen korjaten hiuksiani hiukan. Saan naurahduksen seasta myönteisen vastauksen, joten lähdemme yhteen lempi kahvilaamme. Juttelemme matkalla jotain kouluun liittyvistä asioista ja saan kuulla, että serkullani menee hyvin.

"Mitä sä otat boe?" Bonhwa kysäisee minulta ennenkuin astumme kahvilan jonoon. Vilkaisen pikaisesti jouluun liittyvää listaa ja päädyn omenapiirakan palaan sekä jouluiseen kahviin. Kerron mitä haluan jonka jälkeen lähden etsimään meille istumapaikkaa.

Katson kuinka minua lyhyempi poika saapuu pöytäämme hetken kuluttua tarjottimellaan tilauksemme. Hymyilen kiitollisena napaten piirakan puolelleni ja kahvin käteeni.

"Noh, ootko jo päättäny mikä susta tulee?" Kysyn vitsaillen, muistan nimittäin kuinka tämä valitti aina minulle siitä ettei tiennyt tulevaisuuttaan.

"Jep, joku robottejen kehittäjä. Haluun olla kehittämässä tulevaisuutta" Blondi vastaa kasvoillaan virne

"Tiiätkö sä mikä susta tulee?"

Mietin hetken juoden hieman kahvistani. Nyökkään sitten laskien kupin pöydälle. "Pyrin varmaanki näyttelijäksi, esiintyminen ja näytteleminen olis huikeeta"

"No pakko myöntää, ne sun valehtelut kakun syömisestä oli kyllä 5/5!" Poika naurahtaa melkein tukehtuen omaan palaansa piirakasta, katson pidätellen nauruani tilannetta istuen paikallani samalla kun poljen maata jalallani.

Kun olemme saaneet syötyä suuntaamme vihdoin kohti kauppakeskusta, jonne suunittelimme menoa jo kauan ennen tätä päivää. Pidän huolen, että serkkuni pääsee turvallisesti vieressäni, sillä ilkeä kulkuruuhka liittyi seuraamme. Pääsemme kuin pääsemmekin turvallisesti sisälle kauppakeskukseen, joka oli normaalia hiljaisempi. Kaipa tähän aikaan se olikin normaalia.

"Tuu, täällä on kuulemma hyvät alennukset tähän aikaan" Bonhwa huikkaa vetäen minut sitten johonkin kauppaan, pysyn hädintuskin edes pystyssä.

"Toi näyttää ihan sellaselta jota sä käyttäisit!" Sanahdan osoittaen yhtä paitaa, jonka näen ensimmäisenä saatuani kunnollisen tasapainon takaisin. Vilkuilen samalla ympärilleni etsien mahdollista lahjaa salaiselle ystävälleni, jolle lahja arvan mukaan pitäisi ostaa

"Tuota, mä käyn tossa toisessa viereisessä kaupassa kattelee mun kavereille lahjaa. Tää ei oikein oo sen tyylii" Kerron Bonhwalle joka oli kerinnyt keräämään vaatteita mukaansa.

"Okei mä tuun sitte siihen kun oon valmis!"

Siirryn viereiseen kauppaan ja nyökähtelen hiukan musiikin tahtiin, se muuttui nopeasti verrattuna edelliseen kauppaan. Katselen ympärilleni ja huomaan yhden, tai oikeastaan parikin hupparia jotka sopisivat täydellisesti tälle kunhan oikea koko löytyisi. En kuitenkaan päädy etsiskelemään sitä vielä, vaan menen syvvemmälle tutkimaan.

"Etsitkö jotain tiettyä?" Ystävällisesti yksi myyjä siirtyy luokseni viikatessaan vaatteita esille.

"Ystävälleni vain lahjaksi" Kerron hymyillen pienesti ja katson vieressä olevia housuja.
"Löytyykö näistä lisääkin kokoja?" Kysäisen ajatellessani näiden olevan melkein täydelliset..

Takkatulen äärellä {joulukalenteri 2k19}Where stories live. Discover now