Kävelen hiljaa kaupunkiin
toisiin maihin ja unelmiin,
joiden eteen muurit nostettiin
jo kahdeksan vanhana.
Turha enää on toivoa.
Vastaantulijoita on aika monia
he eivät katso silmiin,
aivan kuin olisin astunut vanhaan
mustavalkofilmiin.
Niin harmailta näyttävät seinät ja kadut
valossa ilta-auringon.
Miljonäärit rahoillaan
rakentaa koreaa maailmaa
niiden niskaan,
jotka eivät jaksa kantaa.
Valkeat pylväät ja marmoritie
eivät paljasjalkaista kotiin vie.
Hyttystulet taas palaa
niihin heittäkää rahaa,
kun sodat voisi lopettaa
sormien napsautuksella.
Kotimatkalla näen kuolleen oravan
ja tiedän maailman lopulta voittavan
meistä jokaisen.
Kun aurinko laskee taas iltaan
tiedän, että turha enää on laulaa.
Vaietkaa kaikki harmaat puut.
Vaietkaa kaikki kirkuvat suut.
Meitä täällä vain odottaa
kylmä harmaa maa
ja hyvästit sanat
valheet vaikeat
ja ikuinen syys.
Tanssikaa sorretut
tanssikaa kauas,
uuden maailman
näemme vasta.
Polttakaa suitsukkeita,
kun lennätte kauas tulevaisuuteen.
YOU ARE READING
Kuparijumala
PoetryKuparijumala on ihmisten herra, hienovaraisesti luotu mysteeri, eikä taikuri koskaan paljasta salaisuuksiaan. Kirjoittamani runot käsittelevät elämää, ihmisyyttä, kuolemaa ja tätä maailmaa: niitä on sekä vuosien takaa että eiliseltä, niin riemullis...
