Nouskoon tuhkasta aurinko,
sillä minä vannon,
vannon, että kaupungin ikkunoissa on aurinko.
Lentokoneen ikkunat antavat itään,
jossa aurinko juuri nousee,
ja sokaiseva valo lävistää
metallilieriön.
Me saavumme valon maahan,
meidän luvattuun maahamme
lentokoneella, jonka kyljessä lukee:
Finnair - viimeinen lento Shangri Lahan.
Sinä avaat oven.
Kuuluu huuto:
asento, ampukaa!
Kuuluu laukaus,
kun sinä käännyt eteenpäin,
ja sillä hetkellä minä näen,
että lentokoneemme on piiritetty.
Toimme mukanamme
arvokasta kulttuuriperintöä;
toimme mukanamme sodan,
kiittäkää meitä.
Olivatko toimenne lopultakaan
pasifismin aatteen mukaisia,
kun ammuitte meitä kohti välttääksenne sodan?
Teitte ratkaisunne
ja toverini on kuollut,
hän on poissa
aivan kuten maan viimeinen rauhan kolkka.
Nouskoon tuhkasta aurinko,
sillä yhä meillä on ydinaseet
ja niissä on tuhat aurinkoa.
Testamentissani lukee:
täten jätän rauhanaatteelle
punaisen napin ja konekiväärini,
jottei yksikään,
joka sotaan uskoo,
joutuisi kadotukseen
ikuisessa maailmanrauhassa.
Nouskoon tuhkasta aurinko,
sillä minä vannon,
vannon, että sienipilven alla on aurinko.
YOU ARE READING
Kuparijumala
PoetryKuparijumala on ihmisten herra, hienovaraisesti luotu mysteeri, eikä taikuri koskaan paljasta salaisuuksiaan. Kirjoittamani runot käsittelevät elämää, ihmisyyttä, kuolemaa ja tätä maailmaa: niitä on sekä vuosien takaa että eiliseltä, niin riemullis...
