Tunnen itseni mielipuoleksi,
vailla tarkoitusta vaeltelen
pitkin pintaa tämän veden äärettömän.
Taas tänä yönä joku kuolee,
ja toinen viimepisarat nuolee
lähteestä järjen, totuuden.
Sitä katsellen
kuljen pitkin katuja kaupungin äänettömän,
rakastun maalauksen tummasilmäiseen viulistiin,
joka meni naimisiin
sata vuotta ennen syntymääni.
Halkeaa pääni,
kuulu ambulanssin ääni
juuressa Harjun portaikon.
Se tosi on,
sillä sininen valo uneen tuudittaa,
ja jossain kaukana viulun ääni kaikuen kantaa
pitkin järven rantaa.
YOU ARE READING
Kuparijumala
PoetryKuparijumala on ihmisten herra, hienovaraisesti luotu mysteeri, eikä taikuri koskaan paljasta salaisuuksiaan. Kirjoittamani runot käsittelevät elämää, ihmisyyttä, kuolemaa ja tätä maailmaa: niitä on sekä vuosien takaa että eiliseltä, niin riemullis...
