Kuparijumala

Unia

Lapsena luulin Kolumbuksen olevan sankari,
nyt tiedän paremmin,
vaan silloin kiljuen harakansulka korvan takana
juoksimme kerrostalolähiön takaisessa metsässä,
joka oli vieraan maan tuntematon ranta
helteisenä heinäkuun päivänä
jona ilma väreili tien yllä hehkuvana verhona.
Oliko se vain illuusio,
kollektiivinen hallusinaatio,
olinko koskaan lapsi laisinkaan
voinko sitä enää tavoittaa?
Olen nainen joka ei näe unia
ei minkäänlaisia valhekuvia,
vaan tänä yönä unessani
olen päiväkahvivieras kuningatar Elisabethin.
Mitä puen ylleni
kriisi kriisi kriisi!
Matkalla kunniaa teen patsaille,
joiden jylhä katse pyyhkii aukion ylitse,
sillä minäkin vain olen maskotti, kuva aatteideni,
vaikken vielä tiedäkään,
edustanko pasifismia vai olenko teloitettu
vallankumousjohtaja.
Sosialismia, mitä lie,
olen saanut kaiken mutta vaadin utopiaa,
vaalin tasa-arvoa ja harmoniaa,
niin vaan,
ja on aivan kuin naakat puissa kadunvarren
näkisivät tuomiopäivän auringon
ja aikoisivat nousta siivilleen.
Minäkin tahdon lentää!
Tahdon olla lapsi uudelleen,
ihailla tutkimusmatkaajia ja avaruuslentäjiä,
oppia pelaamaan Afrikantähteä
eräänä epätodellisena hellepäivänä
kauan sitten.