Paholaiset käskee,
pitää kumartaa.
Pakoon et sä pääse,
vaikka huudat kovempaa.
Vaiti, kauniisti,
hiljaa, siististi,
ei saa itkeä,
tuollainen käytös
meidän pitää kitkeä.
Valkoiset on kasvot
yöllä peilissä,
ripsivärin mustaa
pitkin käsiä,
jotka kasvoille suojaten painuu.
On ikuinen vapauden kaipuu.
Kymmenen kymmenen kymmenen
on sormea.
Kymmenen kymmenen kymmenen
todistuksessa.
Kerran kun kaikkensa antaa,
sitä aina vaaditaan,
paholaiset huutaa:
et voi mitään saavuttaa.
Kauhu mielessä tanssii,
se on ikuinen kyynelten valssi,
kun silmien takana polttaa.
Rakkautta vain kaipaan.
Paholaiset kuiskii:
taas sä väärin teit.
Sanat ne niin ruoskii,
niitä vaientaa voi ei.
Ääneti huutaa,
itkee ja valittaa,
vaan kuule ei kukaan
sitä sydäntä särkevää kirkunaa.
YOU ARE READING
Kuparijumala
PoetryKuparijumala on ihmisten herra, hienovaraisesti luotu mysteeri, eikä taikuri koskaan paljasta salaisuuksiaan. Kirjoittamani runot käsittelevät elämää, ihmisyyttä, kuolemaa ja tätä maailmaa: niitä on sekä vuosien takaa että eiliseltä, niin riemullis...
