Jasper

14. Vihollinen

Lisa

Taas uusi päivä alkoi sillä, että makasin sängylläni ja vain tuijotin kattoa. Siitä oli tullut jokapäiväinen harrastukseni, valvoa ja vain miettiä asioita jotka olivat tapahtuneet tai jotka tulisivat tapahtumaan. Tai sellaisia asioita, jotka eivät koskaan tapahtuneet. Olin yliajattelemisen mestari, eikä asiaa auttanut yhtään se, että suteni halusi puuttua mielessäni käytäviin kamppailuihin hämmentäen ajatuksiani vieläkin enemmän.

Olin miettinyt myös paljon sellaisia asioita joille halusin tehdä jotain, mutta en uskaltanut. Yksi näistä asioista oli saman katon alla kanssani. Remus.

Hän sai sisälläni aikaan ristiriitaisia tunteita. Oli outoa, ettei hän ollut yrittänyt jutella kanssani tai lähestyä minua millään tavalla. Hän oli pysytellyt kaukana minusta, mutta olin monesti nähnyt hänen vilkuilevan suuntaani.

Kira sanoi miehen muuttuneen, mutta en tiennyt uskoako häntä. Voisiko joku muuttua noin vain hirviöstä normaaliksi välittäväksi henkilöksi.

Mutta tiesin Remuksen tuoneen hampurilaisen minulle, kun olin lähtenyt grillijuhlista. Olin haistanut miehen tuoksun käytävässä, kuullut hänen hiljaiset askeleensa oveni takana. En tiedä miksi hän oli tuonut ruokaa ovelleni, mutta sinä hetkenä olin ollut hyvin onnellinen, koska rakastin ruokaa. Ehkä hän oli kuitenkin muuttunut.

Olin tietysti kiitollinen, ettei Remus yrittänyt väkisin jutella kanssani, mutta olisi ollut helpompaa, että hän olisi tehnyt aloitteen. Minä inhosin sitä, että jouduin itse tekemään ensimmäisen siirron. Se oli ahdistavaa, pelottavaa. En ollut koskaan ollut kovinkaan hyvä tekemään nopeita päätöksiä. Muistin vieläkin liian hyvin sen kuinka olin nolannut itseni juoksemalla Jasperin luokse, kuinka olin halannut häntä ja hän oli työntänyt minut pois. En enää koskaan tekisi ensimmäistä siirtoa, en enää koskaan.

En tiedä kauanko vain makasin aloillani, kunnes minun oli pakko nousta ylös. Tänään oli lauman taisteluharjoituspäivä, mikä sai minut hermostumaan. Olin opetellut alkeet Adrianin kanssa, sillä hän oli pelännyt, että petoni voisi tulla esiin jos olisin aloittanut heti muiden kanssa. Vasta vuosi sitten olin saanut osallistua muiden lauman kanssa harjoituksiin, sillä olin saanut jonkinlaisen yhteyden petooni. Se oli ollut muutenkin hyvin rauhallinen, ihan kuin unessa.

Silti en saanut harjoitella muuta kuin Harveyn kanssa, joka oli hyvin rauhallinen ja kärsivällinen susi. Hän jos kukaan saisi minut rauhoitettua, jos petoni yrittäisi esille.

Kun olin pukenut päälleni, juoksin ulos laumatalosta ilman, että söin aamiaista. Hölkkäsin metsätietä pitkin ja nautin auringonlämmöstä, joka hiveli poskiani.

Harjoituskenttä oli täynnä laumanjäseniä, jotka venyttelivät ja lämmittelivät harjoituksia varten.

Kävelin Harveyn luokse, joka hymyili minulle aurinkoisesti.

Harvey oli hyvin lihaksikas ja mieleltään vahva. Hän oli ajellut päänsä kaljuksi, sillä hänen mielestään hiukset olivat turhake. Hän oli aina todella hyvä käytöksinen ja rehti mies, mikä sai minut aina miettimään miksen ollut saanut hänen kaltaista kumppania. Tiesin, että oli väärin ajatella niin, mutta olin nähnyt kuinka kauniisti Harvey kohteli kumppaniaan. Olisin tahtonut kokea jotain samanlaista, että toinen arvosti minua, rakasti ehdoitta.

- Maa kutsuu Lisaa, Harvey naurahti napsauttaen sormiaan kasvojeni edessä.

- Anteeksi, olin vain ajatuksissani, hymähdin ja kiristin poninhäntääni.

- Onko kaikki hyvin? Harvey kysyi, tutkaillen kasvojani, - näytät vain jotenkin väsyneeltä.

- Olen ihan okei, en vain ole saanut nukuttua viime aikoina.